Nappularadio

aloitti eilen http://www.nappularadio.fi

103.1 pääkaupunkiseudulla. hukala ei tiedä mitään?
31042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oli asiasta tiedote etusivulla...että, pikkupallopäillä on nyt iki oma radiokanava.

Äänestä

Eikö Voice, NRJ, YleX ja Radio Rock olisi riittänyt lastenmusiikkiosastolla? Turha enää viidettä lastenradiota perustaa.

Äänestä
  • hEI!

    oNHAN TUOKIN TULKINTA, ETTÄ SE, JOTA SOITETAAN ESIM. VOICE:LLA, nrj:IILLÄ JNE, OLISI "LASTENMUSAA," MUTTA TUOLLA NAPPULARADIOLLA, SOITETAAN SIIS LASTENMUSIIKKIA SANAN VARSINAISESSA MERKITYKSESSÄ JA MITÄ OLEN SITÄ TÄSSÄ EILISILLAN JA -TÄMÄN YÖN AIKANA KUUNNELLUT, NIIN LINJAUS TUNTUU OLEVAN, ETTÄ VUOROTELLEN SUHTEELLISEN UUTTA, NIIN KOTIMAISTA, KUIN ULKOMAALAISTA, ESIM. ENGLANNIN JA -SAKSANKIELISTÄ MUSAA, SEKÄ LASTEN ELOKUVAMUSAA, ENIMMÄKSEEN SUOMEKSILAULETTUNA. kOVIN VANHAA, SUOMALAISTA LASTENMUSAA, EI VOIDA SOITTAA KOVIN PALJOA, SILLÄ ON PALJON, VIELÄ 70 JA -80-LUVULLA ILMESTYNEITÄ, LAADUKKAITA LASTENLEVYJÄ, JOITA EI VIELÄKÄÄN, OLE JOSTAKIN SYYSTÄ, TEHTY cd:EELLE JA LIENEE NIIN, ETTÄ TUOLLAISILLA TOIMITUKSILLA, EI OLE EDES KÄYTETTÄVISSÄÄN lp-LEVYSOITTIMIA? äKKÄSIN SIIS ASEMAN ENSIKERTAA VASTA EILEN JA AIONKIN KYSELLÄ TOIMITUKSELTA, ETTÄ VOISIVATKO TEHDÄ SENVERRAN YHTEISTYÖTÄ YLEN KANSSA, ETTÄ SAISIVAT MYÖS "VANHOJA HELMIÄ" AJETTUA TIETOKONEILLEEN YLEN äÄNILEVYSTÖN AVULLA, ETTEI SAMOJA KAPPALEITA, JOUDUTAISIIN NAPPULARADIOSSA, TOISTAMAAN TIUHAAN TAHTIIN. ESIM. FRÖBELIN pALIKOILTA, ON TÄSSÄ TULLUT SAMOJA KAPPALEITA JOPA KAHDESTI TUNNISSA! TOKI ESIM. pIKKUORAVIEN KUURAKETTI JA -MIKKI-HIIRI JA SUSIHUKKA, ON UUTUUKSIEN KESKELTÄ, TULLUT KUULTUA ALKUPERÄISINÄ VERSIOINA. VAIKKA NAPPULARADION SIVUSTOLLA SANOTAANKIN, ETTÄ LÄHETYKSET LOPPUISIVAT TUUTULAULUJEN JA SATUJEN JÄLKEEN KELLO 21.00, NIIN KYLLÄ SIELTÄ AINAKIN ÄSKEN, TUNTUI TULEVAN LASTENMUSAA TÄYDELTÄ TERÄLTÄ!

    MATTI HOKKANEN

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


103,1 kirjoitti:

aloitti eilen http://www.nappularadio.fi

103.1 pääkaupunkiseudulla. hukala ei tiedä mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu