Hiton ujous

Ujous on pilannut elämäni. Olen jo 20 vuotta täyttänyt, mutta en ole ikinä seurustellut tai edes suudellut tyttöä. Aina kun joku tyttö tulee vaikka ihan kadulla vastaan silmäni alkavat väpättämään kuin niissä olisi elohiiri. Tyttöä silmiin katsominen tuntuu ajatuksena täysin mahdottomalta. Eikä tämä oikeastaan rajoitu pelkästään tyttöihin, vaan lähes kaikki sosiaalinen toiminta on vaikeaa. Kavereita oli joskus ala-asteella viimeksi. Miten voisin ikinä löytää seurustelukumppanin, kun tyttöjen ihanne on kuitenkin täysin päinvastainen? : /
5758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei voin lohduksi sanoa vaikkei se autakkaan tilanteessa et ole ainut nostan käteni ylös ja tunnustan mulla on samoja "ongelmia"

En voi ikinä antaa itselleni anteeksi että tässä taannoin päästin ujouteni takia erään mahtavan tytön "karkuun"

Olen muutoin sosiaalinen ihminen eikä se tuota ongelmaa, mutta naiset/tytöt saavat minut pois tolalta tai ujostumaan.

Olen melkein sinun ikäinen kohta 20.

Yhden askeleen olen pystynyt menemään eteempäin pystyn katsomaan tyttöjä silmiin mutta siitä eteempäin onkin jo melko tuskaista, en tiedä miksi menen vain lukkoon.

Äänestä
  • Sama vika tosiaan.. :/ Tytöt kehuneet söpöksi ja hyvännäköiseksikin mutta oon ollut aina niin pelkuri että oon esittäny "tunnekylmää" naista kohtaan ja ollut niinkuin mua ei muka kiinnostais. Voi juma että on rasittava piirre.. Jos joku muija kattoo mua "sillä silmällä" mä en viiti ees kattoo siihen koska ujostuttaa. Esitän "kovaa" ja "kylmää" ja oikeasti mä pelkään sen kuoren takana. Mitähän myö oikein pelätään?

    Äänestä

  • eräs jätkä.. kirjoitti:

    Sama vika tosiaan.. :/ Tytöt kehuneet söpöksi ja hyvännäköiseksikin mutta oon ollut aina niin pelkuri että oon esittäny "tunnekylmää" naista kohtaan ja ollut niinkuin mua ei muka kiinnostais. Voi juma että on rasittava piirre.. Jos joku muija kattoo mua "sillä silmällä" mä en viiti ees kattoo siihen koska ujostuttaa. Esitän "kovaa" ja "kylmää" ja oikeasti mä pelkään sen kuoren takana. Mitähän myö oikein pelätään?

    ongelma täällä mut ite oon tyttö. Mä kyllä yritän saada katsekontaktia, mutta sitte jos joku poika osoittaa kiinnostusta jotenkin pakenenkin tilanteesta aina jotenkin. Miksi peräydyn... miks pitää olla ujoutta..:/

    Äänestä

Eipä siinä mitään, jotkut tytöt sitäpaitsi pitävät ujoista pojista.
Kyllä se sinullekkin vielä kohdalle osuu =)

Äänestä

Älkää pojat huolestuko (ja tytötkään).. Tietysti ujoja tapauksia voi olla vaikeampi lähestyä,koska lähestyjästä tuntuu että hän häiritsee toisen yksityisyyttä. Mutta jos olet yhtäänkään kiinnostunut saamastasi huomiosta pienikin ele auttaa eteenpäin..voi vaikka vain hymyillä ja kommentoida jotain pientä. Jos katsekontakti on hankala heti,voi vain vilkaista nopeasti. Katsetta voi harjoitella vaikka peilin edessä ja tuijottaa itseään silmiin tai jossain kaupungilla kuvitella tuijottelevansa ihmisiä.. Tsemiä!! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gaagos kirjoitti:

Ujous on pilannut elämäni. Olen jo 20 vuotta täyttänyt, mutta en ole ikinä seurustellut tai edes suudellut tyttöä. Aina kun joku tyttö tulee vaikka ihan kadulla vastaan silmäni alkavat väpättämään kuin niissä olisi elohiiri. Tyttöä silmiin katsominen tuntuu ajatuksena täysin mahdottomalta. Eikä tämä oikeastaan rajoitu pelkästään tyttöihin, vaan lähes kaikki sosiaalinen toiminta on vaikeaa. Kavereita oli joskus ala-asteella viimeksi. Miten voisin ikinä löytää seurustelukumppanin, kun tyttöjen ihanne on kuitenkin täysin päinvastainen? : /

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu