Hedwig ja Koukkujalka

Mielestäni Hegwig olisi ansainnut edes vähän sankarillisemman kuoleman, kuin vain joutua satunnaisen kuoleman kirouksen uhriksi! Itse oletin että Hedwig esimerkiksi pelastaisi Harryn ja kuolisi sillä tavalla.

Ja mihin katosi Koukkujalka? Eihän sitä mainittu koko kirjassa vai kuinka? Muutenkin olisin kaivannut hirveän paljon enemmän selvityksiä henkilöiden kohtaloista, viimeinen luku oli tosi suppea.

Gallup: Mikä sinua jäi eniten askarruttamaan viimeisen osan jälkeen??:)
11118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koukkujalasta ei taidettu tosiaan mitään sanoa. Ehkä Hermione antoi sen vanhemmilleen samalla kun muunteli heidän muistiaan ja lähetti ulkomaille. Tai sitten laittoi sen vaikkapa Weasleyn perheen luo hoidettavaksi. Kaipa sitä olisi ollut vaikea pitää mukana, ja eihän kissan sijoituspaikka ole välttämättömimpiä kerrottavia asioita kirjassa.

Mua jäi oikeastaan häiritsemään kuolleiden kohtalo. Tapasiko esim. Kalkaros Kelmejä tai Lily Potteria siellä jossain tuonpuoleisessa ja jos niin miten mahtoivat suhtautua toisiinsa. Mutta ymmärrän ettei sitä kerrottu, koska emme tiedä oikeassakaan elämässä tuollaisia, ja kirja keskittyy tämänpuoleiseen elämään kuten mielestäni pitääkin. Tuollaiset asiat kuuluukin jäädä arvoitukseksi.

Viieminen luku tuntui pikkuisen väkinäiseltä yhteenvedolta, enkä tiedä olisiko se ollut huonompi jos siihen olisi tungettu vielä tarkempia selvityksiä. Eikös uutisissa kirjoiteltu että Rowling meinaa tehdä vielä jonkinlaisen hakuteoksen jossa olisi taustatietoja? Siinä saattaa olla henkilöiden myöhemmistä vaiheista myös.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


barbwire kirjoitti:

Mielestäni Hegwig olisi ansainnut edes vähän sankarillisemman kuoleman, kuin vain joutua satunnaisen kuoleman kirouksen uhriksi! Itse oletin että Hedwig esimerkiksi pelastaisi Harryn ja kuolisi sillä tavalla.

Ja mihin katosi Koukkujalka? Eihän sitä mainittu koko kirjassa vai kuinka? Muutenkin olisin kaivannut hirveän paljon enemmän selvityksiä henkilöiden kohtaloista, viimeinen luku oli tosi suppea.

Gallup: Mikä sinua jäi eniten askarruttamaan viimeisen osan jälkeen??:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu