Nimeämisistä

Huomasitteko että Kadi ei antanut Akille pisteitä, vaikka aki haukkui hänet. Kertoo aika paljon ihmisestä, ettei muistele vanhoja. Toisin kun Aki, varmasti riidan takia antoi kaksi pistettä Kadille.

Samaanaikaan pisteet Saulin kohdalla vähän laskivat, kun antoi Kadille yhden pisteen. Kuitenkin esittää tosi kaveria kokoajan Kadin kanssa. Ja näytti surulliselta, kun kuuli että Kadi joutuu äänestykseen.

KADILLE PLUSSAAA JA HELILLE MIINUSTA ENNENKAIKKEA!!
2299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olin tosi ilahtunut, ettei Kadi antanut Akille nimeämispisteitä. Ja miksi olisi antanutkaan. Täällä ulkopuolellahan "konfliktista" on numeroo väännetty väkisin.

En kuitenkaan usko Akin antaneen pisteitä Kadille sen perusteella, koska on jo aiemminkin antanut Kadille pisteitä.

Siin on muuten molemmat suosikkini voittajiksi! Jee! Mahtavia tyyppejä molemmat.

Äänestä

eli Sauli - Piia - Maxine - ulos!

niin ja ensimmäiseksi tietysti lieroin, eli >Heli

Kadi: valoisa, avoin, rehellinen, kaunein
säihkysilmä talossa. Voittaja-ainesta - tosi on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hellurei,, kirjoitti:

Huomasitteko että Kadi ei antanut Akille pisteitä, vaikka aki haukkui hänet. Kertoo aika paljon ihmisestä, ettei muistele vanhoja. Toisin kun Aki, varmasti riidan takia antoi kaksi pistettä Kadille.

Samaanaikaan pisteet Saulin kohdalla vähän laskivat, kun antoi Kadille yhden pisteen. Kuitenkin esittää tosi kaveria kokoajan Kadin kanssa. Ja näytti surulliselta, kun kuuli että Kadi joutuu äänestykseen.

KADILLE PLUSSAAA JA HELILLE MIINUSTA ENNENKAIKKEA!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu