Pentu aitaus

Meillä ostettiin rautakaupasta komposti "häkiksi" tarkoitettuja elementtejä (En muista niitten virallisia nimikkeitä, mutta kait joku varmaan tietää!) ja niistä kasattiin pennulle sellanen aitaus. Siinä ei siis ole "kattoa" eikä "lattiaa". Sinne laitettiin pentu aina vähäksi aikaa, kun käytiin jossain esim. roskat viemässä. Yhdesti kun tulin ulkoa, niin järkytys oli suuri, kun koira ei ollutkaan enää aitauksessa! Minä, että "Herra jumala, missä koira!" Niin, eikös tämä tepsutellut muina miehinä keittiöstä ja katsoi pää kallellaan, että "Mitä sinä meuhkaat?!" Laitoin pennun uudestaan aitaukseen ja kyttäsin ovenraosta, mitä se tekee, niin tämä KIIPESI kuin kissa aitauksen seinämää! Silloin menin hätiin, ettei se kerkiä hypätä, kun eihän ne hypyt korkealta ole hyväksi niin pienelle!(8 viikkoa)
Sitten kait se on tehtävä vielä "kattokin" siihen häkkiin! Osaakohan se sitten vielä tulla alikin?! =D Millaisia häkkejä tai aitauksia teillä on, joista ei koira pääse pois?
104647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Meillä on myös kompostiaitaus (6 palaa) ja meidänkin pentu kiipeää siitä yli! Laita lakana siihen päälle pyykkipojilla tai verhonipsuilla kiinni.

Äänestä
  • pidätellä tätä "pikku pirua" (musta pikku ruikkukukko) saa varmaan hyvin äkkiä kiskottua senkin irti! Pitää varmaan laittaa niitä häkin elementtejä katoksikin!

    Äänestä

  • ..sekään kirjoitti:

    pidätellä tätä "pikku pirua" (musta pikku ruikkukukko) saa varmaan hyvin äkkiä kiskottua senkin irti! Pitää varmaan laittaa niitä häkin elementtejä katoksikin!

    ihmisillä aina näitä pentuaituksia vastaan?!! jokainen saa sitä pitää missä haluaa eikä se sitä tarkota että se siellä koko elämänsä olisi. Miks sen nimi pentuaitaus jos siellä ei sais pentua pitää??!! meillä ainekin pentua sellasessa alkuun pidettiin ja pikku hiljaa sai olla yksin olleessaan myös muualla ja nyt on aitaus kellarissa ja haukku yksin ollessaan vapaana ja hyvin on oppinu olemaan yksin.turhaa vouhotusta aina koko asiasta.

    Äänestä

pitää ängetä aina johonkin häkkiin??? Mulla on ollut pennut aina ihan vapaana. Olen vain rajannut niiden oleskelualuetta silloin kun olen ollut kotoa pois. Esim. ensin vain keittiö, sitten myös eteinen, myöhemmin vielä makkari ja olohuone. Eihän se pentu opi ikinä käyttäytymään kunnolla asunnossa jos aina teljetään häkkiin!!!

Äänestä
  • näin aluksi ajattelimme pitää tätä aitausta ja jatkossa laajentaa sen oleskelu aluetta.

    Äänestä

  • Miksi pentusi on häkissä?
    Meille kun tuli nyt tämä toinen rottis kun edellinen vanhuuttaan ja syöpään kuoli, on aina ollut vapaana asunnossa.
    Siinä vaiheessa kun alkoivat pöydän jalat kiinnostamaan, menin ja ostin naudan putkiluun.
    Eli huonekalut ovat yhä ehjiä.
    Koiruus on kohta 2v.
    Tottakai sinun täytyy suojata esim. sähköjohdot ettei kuole sähköiskuun ynnä muut vaaralliset esineet pennulta ylös, ne ovat kuin pieniä lapsia, ei mitään tajua mikä on vaarallinen ja mikä ei.
    Mutta älä ihmeessä häkkiin laita, ei ikinä opi olemaan rikkomatta esineitä ja kämppä tulee olemaan remontissa joka kerta kun irti häkistään pääsee.

    Äänestä

...että jos teet siihen häkkiin katon, niin pentu kiipeää entiseen malliin ja putoilee vain häkin sisäpuolelle. Sillä en usko että se alastulo onnistuu pennulta niin kätevästi kuin kiipeäminen.

Meillä pentu (nyt 10 viikkoinen) on poissaolojen ajan rajattuna portilla keittiöön ja hyvin tuntuu toimivan se ratkaisu.

Äänestä

meille ainakin ihan kasvattaja suositteli aluksi vaikka juuri tuota häkkisysteemiä. Kertoi että noista elementeistä saa aluksi hyvä häkin. Itse olen miettinyt molempia vaihtoehtoja, joko häkkiä tai porteilla keittiöön rajaamista. Tuo pennulle (myös tuo häkki) turvallisuuden tunteen. Itsellämme on parkettilattiat jotka haluamme suojata aluksi pissavahingoilta!(muuten lattiaan saa toki elämisen jälkiä tulla). Joten jompaankumpaan on pakko turvautua.

Äänestä
  • rakentaa ovensuuhun kolmion, laittaa sen niin, ettei se pääse puskemaan sitä pois, ja takuulla ei kiipee siitä.
    Mulla erään pennun tassunkaiset jäi sinne väliin, niin anti olla, ei meillä oo ku ekat pvät laitettu ettei isot vaan syö pientä.
    Voi rakoihin kait jotakin laittaa ettei se kiipeis, mutta toi kolmio on toiminut, jos vaan on sellanen perus oviaukko.

    Äänestä

Mikä hiton "kolmio"?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Millaisia? kirjoitti:

Meillä ostettiin rautakaupasta komposti "häkiksi" tarkoitettuja elementtejä (En muista niitten virallisia nimikkeitä, mutta kait joku varmaan tietää!) ja niistä kasattiin pennulle sellanen aitaus. Siinä ei siis ole "kattoa" eikä "lattiaa". Sinne laitettiin pentu aina vähäksi aikaa, kun käytiin jossain esim. roskat viemässä. Yhdesti kun tulin ulkoa, niin järkytys oli suuri, kun koira ei ollutkaan enää aitauksessa! Minä, että "Herra jumala, missä koira!" Niin, eikös tämä tepsutellut muina miehinä keittiöstä ja katsoi pää kallellaan, että "Mitä sinä meuhkaat?!" Laitoin pennun uudestaan aitaukseen ja kyttäsin ovenraosta, mitä se tekee, niin tämä KIIPESI kuin kissa aitauksen seinämää! Silloin menin hätiin, ettei se kerkiä hypätä, kun eihän ne hypyt korkealta ole hyväksi niin pienelle!(8 viikkoa)
Sitten kait se on tehtävä vielä "kattokin" siihen häkkiin! Osaakohan se sitten vielä tulla alikin?! =D Millaisia häkkejä tai aitauksia teillä on, joista ei koira pääse pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu