tuki hoitajilta

Tässä maatessani,pienen tyttöni touhutessa vieressä, tuli mieleeni uutisia katsellessa( ammattiliittoni tehy miettii, mennäkö lakkoon vai ei...) Minkälaista kohtelua olette saaneet hoitajilta sairautenne eri vaiheissa? tukea vai välinpitämättömyyttä?Kertokaa rehellisesti. koska olen sekä sairaanhoitaja että syöpäpotilas, olen ollut "molemmilla puolilla aitaa", kohdannut työssäni syöpää sairastavia sekä ollut itse sängyssä autettavana ja hoidettavana, kyseleväisenä ja murheellisena pyytänyt hoitajilta apua.
Kun joskus töihin palaan, teen sen muuttuneena ihmisenä enkä missään nimessä enää aliarvioi inhimillistä tuskaa.Ennen saatoin sen tehdä, mutta tämä elämänkoulu, minkä kävin, tekee minusta paremman hoitajan.Ja aion sen kertoa kollegoillekin.Kiire ja väsyminen on meidän työssä arkipäivää, mutta ei mitään verrattuna ihmisen tuskaan sairastuessa.Ja hoitaja on välillä ainut ihmiskontakti vuoteen vierellä esim.välittömästi leikkauksen jälkeen.
Kertokaa, pliis.
10807
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

olen saanut,niin hoitajilta,kuin lääkäreiltäkin.
ystävällisen ja asiallisen,kiitokset vain kaikille:)
Varmasti ei sitä terve ihminen voi kuvitellakkan
millaista on sairaana,ja inhimillistä toki.

Äänestä
  • täytyy alkaa miettimään,onko olut mitään negatiivista.Ei,minulla on ainoastaan positiivisia kokemuksia sairaanhoitajista.Kaikissa sairaaloissa,joissa olen syöpäni takia ollut.Olen saanut ystävällistä kohtelua ja aina on joku rientänyt kiireidensä keskelläkin tukemaan,kun on ollut paha olla.Samaa sanoo mieheni,ei hänelläkään mitään ikäviä muistoja sairaanhoitajista.

    Äänestä

  • muumiaitee kirjoitti:

    täytyy alkaa miettimään,onko olut mitään negatiivista.Ei,minulla on ainoastaan positiivisia kokemuksia sairaanhoitajista.Kaikissa sairaaloissa,joissa olen syöpäni takia ollut.Olen saanut ystävällistä kohtelua ja aina on joku rientänyt kiireidensä keskelläkin tukemaan,kun on ollut paha olla.Samaa sanoo mieheni,ei hänelläkään mitään ikäviä muistoja sairaanhoitajista.

    mietin vielä tätä,tuli yksi asia mieleeni.Tämäkään ei ole mitään välinpitämättömyyttä.Olin syöpähoitojen jälkeen leikkauksessa.Leikkauksen jälkeen laitettiin se tippa.Hoitojen aikana oli suoneni niin tukossa ja kipeät,että oli todellinen tuskan paikka,kun se tippa letku laitettiin.Valitin aamuvuoron hoitajalle,että tekee niin kipeää,en voi kättäni liikauttaa.Hän sanoi,että yritä kestää.
    Sitten sinnittelin aamupäivän.Kun iltavuoron hoitaja tuli,valitin hänelle samaa.Oli tosi kipeä käsi.Saman teen hoitaja toi puuduttavan laastarin ja laittoi paikolleen.Siihen loppui kipu.
    Tiedän,että aamuvuoron hoitajalla oli kiire,eikä hän tullut ajatelleksi tätä laastaria.

    Äänestä

hyvän kohtelun. Ei ole mitään valittamista. Minua on kuunneltu ja autettu. Kun olen ollut peloissani tai itkenyt,hoitaja on istunut vierelläni ja jutellut,kunnes olen rauhoittunut. Yksin ei ole jätetty.

Äänestä

Syöpään liittyen ei mitään valittamista. Olen kohdannut vain hienoja, kohteliaita ja asiansa osaavia ammattilaisia. Terveyskeskuksessakin tosi hyvä ja asiallinen kohtelu sekä nopea hoito.

Samaa en kuitenkaan voi sanoa tuolta työterveyshuollon puolelta. Varmaankin hyvää tarkoittavat, ne terveysintoilijat, vaikkakin ikäänkuin syyllistävät kaikesta: liikunta, ruoka, juoma, tupakka, jne. Jos jo on joku vaiva tai sairaus niin eipä se tilanne miksikään muutu, vaikka kuinka valistaisivat. Tarkoitan tässä nyt jotakin muuta kuin ruokailutottumuksia tai vastaavia. Flunssakin johtunee tupakasta! Tupakkaa olen polttanut ja poltan edelleenkin. Syövänkin sairastin ja ilmeisesti olen siitä parantunut, ainakin toipunut. Siitä on jo aika monta vuotta. Ihme kyllä sain syöpään sellaiset rohdot, että hävisi nuo nk. flunssatkin. Ehkä se ei ollutkaan kiinni tupakasta, se sairasteluni, vaan syövästä ja huonosta vastustuskyvystä. Enpä tiedä. Enhän minä silloin syöpään sairastunut kun sain diagnoosin. Oikeastihan on niin, että olin sairas tietämättäni ja siitä diagnoosista sitten alkoi toipuminen ja parantuminen. Valitettavasti on todettava, että jos minulla on ihan oikeasti asiaa lääkärille, niin menen johonkin muualle kuin työterveyshuoltoon, vaikka sen pitäsisi ainakin teoriassa olla ihan samanarvoinen vaihtoehto kuin mikä tahansa muukin paikka.

Tuonne työterveyspuolelle toivoisin siis sitä järjen käteen ottamista ja niinsanottua maallikon ajattelua ylenpalttisen terveysintoilun sijaan.

Olen muuten ihmetellyt sitäkin, kuinka syöpäasioissa nuo tutkimukset ja hoidot sujuvat nopeasti ja ajallaan ilman turhia jonotteluja. Miksei se voisi sujua muuallakin terveyden- tai sairaanhoitopalveluissa. Onko kysymys toimintatavoista vai henkilökunnan asenteista, ettei se aina tai aika usein toimi jopa pienten lasten kohdalla. Parhaalla tahdollanikaan en voi uskoa, että on pelkästä kiireestä kysymys, sillä kyllä se kiire on noissa syövänhoitopisteissäkin.

Kaikille hoitureille ja muullekin hotohenkilökunnalle tuolla syöpäpuolella TUHANNET KIITOKSET ja muulle hoitohenkilökunnalle muissa tehtävissä TSEMPPIÄ.

Äänestä

ollut ihailtavaa .Tosin kerran sattui syöpäklinikalla, että täytyi hoitajalle muistuttaa, että olen potilas ja minun on käsketty kysyä, jos on jotain epäselvää sairauteni suhteen.!!!!

Minä huomasin myöskin sen näkökulman, että nyt tietää miltä tuntuu sairaasta ihmisestä kun ei jaksa "paljon mitään".Suhtautuminen sairaisiin ja vanhoihin muuttui.Ei mennyt sairauden kokeminen hukkaan.!!!

Äänestä

Nyt ei ole aika miettiä oletko hyvä hoitaja vai et. Tällä hetkellä tärkeintä on että paranet itse. Olen mahdottoman hyvä neuvomaan toisia. Itse olen potilaana tosi hankala. Vihaan sairastamista ja sairaalaa. Meitä ihmisiä on monenlaisia. Yhdelle sopii yksi toiselle toinen. Hoitajan pitäisi olla psykiatri, psykologi, terapeutti ja tie mitä vielä. Eihän sellaista ihmistä ole olemassakaan. Syöpähoitajan työ on todella raskasta ennenkaikkea psyykkisesti. Muutenkin näen hoitajien työn raskaana. Itsestäni ei siihen hommaan olisi. Hatunnoston arvoisia olette kaikki.

Omat kokemukset. Leikkaava lääkäri oli mahtavaakin mahtavampi tyyppi. Sovimme heti alkuun että enemmän huumoria kuin säälittelyä. Hyvin meni myös hoitajien kanssa. Leikkaus tehtiin iltapäivällä joten jouduin yöpymään sairaalassa. En nukkunut silmällistäkään. Ma-kasin sängyssä ja tuijotin kelloa. Hoitajat kävi huoneessa, emme puhuneet mitään. Vieläkin ihmet-telen mistä hoitajat tiesivät että vavoin. Aamulla lääkäri totesi ”sitä on sitten valvottu koko yö”. Tiesin että hoitajat olivat kertoneet.

Oma ahdistukseni näkyy enemmän kiukkuna ha hyökkäävänä asenteena. Sanat on sanoja. Kuuntelen enemmän äänensävyjä ja –painotuksia. Syöpiksellä sattui mahtava omahoitaja. Hän kuuli kiukun läpi, huomasin sen äänensävystä. Oma toivottomuuskin tuli sitä kautta esiin. Kiertäen kaartaen tyynnytteli kiukkupussia. Ei antanut mahdollisuutta vaipua siihen toivottomuuteen. Kerran hoiti jopa lääkärin homman.

Lääkäreiltä en osannut mitään kysellä. Totesin etten kuitenkaan tajua mitään heidän ammattisanastostaan. Itse asiassa olin täysin töttöröö. Kaikki kysymykset kirjoitin lapulle. Annoin sen hoitajalle. Hän kertoi yksinkertaisen selkeästi kuin pienelle lapselle. Tajusin heti. Paremmasta en osaa edes unelmoida.

Sädehoito puolella oli mieletön kiire. Siitä huolimatta sain hyvää ja kiireetöntä hoitoa. Kysymykset taas kirjallisena. Yksinkertaiset vastaukset ja siinä koko homma.

Olen saanut isoäidin perintönä tavan että ihmisiä muistetaan. Hoitojen loputtua vein omahoitajalle pienen kirjan ja itse tekemäni kortin. Sädehoitopuolelle omahoitajalle samoin. Kissakirjan laitoin kissapussiin. Säikähdin ihan kamalasti kun hoitaja rupesi itkemään. Oletin että tein jotain tosi pahaa. Asia olikin toisin päin. Hän on kissaihminen ja itku tuli hyvästä mielestä. Koko tiimille vein kukkapuskan ja kortin. Oli ilo katsoa hoitajia. Jokaisen kasvoista näki että ottivat olemattoman tekoni työnsä arvostuksen. Sitähän se oli ja lisäksi suurta kiitollisuutta. Jaksavat tehdä kamalassa niin raskasta työtä.

Anteeks ny vaan kun tuli pitkä juttu. Halusin kertoa miten erilaisia me ihmiset olemme. Te jotka teette hoitotyötä olette puun ja kuoren välissä. Sairaan tuska, hätä ja toivottomuus voi ilmetä monin eri tavoin. Siitä huolimatta te jaksatte tehdä työtänne päivästä toiseen.

Äänestä
  • Annetaan toki Häslinki-aloittajalle lupa miettiä mitä mieleen tulee, vaikkapa sitten sitä osaako olla hyvä hoitaja vaiko ei =) Kirjoituksesi oli kiva. Nyt minäkin oivalsin että te hankalat potilaat ette ole hankalia silkkaa pahuuttanne vaan kyse on jostain ihan muusta.

    Äänestä

Jouduin olemaan leikkauksen lisäksi jopa 5 kertaa sairaalassa hoitojen aikaan ja jälkeen, ensiavun kautta.
Enkä pysty valittamaan yhdestäkään hoitajasta tai lääkäristäkään, no ehkä leikkaava plastiikkakirurgi oli aika suorasanainen, mutta hän on erittäin arvostettu ja tärkeintä oli työn laatu. Samoin Meilahdessa varsinkin hoitajat olivat hyvin empaattisia. Hyvin jäi myös mieleen tämä mies, joka teki muotin. Jouduin sinnekin kahteen kertaan, ja hän oli hyvin lohduttava. Siinä tuli jo epätoivoinen olo kun se muotti ei onnistunut ensin. Siinä kävi sitten eräs lääkäri, joka taputti minua käsivarrelle, että ei hätää. Hassua, miten pieni ele on tärkeä. Samoin toisen sytostaattihoidon jälkeen ollessani taas antibioottitipassa osastolla oli hoitaja, jolla oli ollut rintasyöpä. Näytti minulle hyvin parantunutta leikkausarpeaan. Koin kyllä, että varsinkin hän ymmärsi tilanteeni.Mulla oli sairaalassa sellanen hassu "turbaani" kaljun peittona. Se ei aina pysynyt, hän sitä välillä suoristi. Pieni ele, mutta miten tärkeä.

Pyysit olemaan rehellinen, Häslinki. Joten kerron yhden hiukan ikävämmänkin kokemuksen. Mulle tehtiin kohdunpuistokin ennen rintasyöpää. Siis vatsa avattiin, iso haava. Jostain syystä siihen
haavaan sattui yhteen kohtaan oikealla kun piti yrittää sängystä ylös. Ja siis oikeasti sattui kuin veitsellä olisi tökätty. Ensin söin makuuasennossa juuri siksi, ettei olisi tarvinnut irvistellä sen kivun takia. Sanoin hoitajalle etten pysty hilaamaan itseäni ylös kun sattuu niin. Siihen hän sanoi minusta kylmästi, että kyllä sinä pystyt. Sitten myöhemmin siihen tuli ilmeisesti ylihoitaja, joka tarkkaili miten nousen siitä, ja totesi, että kyllä sinuun sattuu oikeasti. Lääkäri tuli tutkimaan ja totesi, että joku tikki on suoraan hermossa.
Eniten pahoitin mieleni siitä, että pidettiin turhaan valittajana.

Mutta yhtä kaikki, hoitajat ansaitsevat hatunnoston. Minusta ei siihen työhön olisi.
Ensiavussa kuuli kaikenlaista haukkumista potilaiden taholta, kyllä se kysyy luonnetta.

Toipumista sinulle, Häslinki!

Äänestä

Olen ollut monesta syystä sairaalassa elämäni aikana ja aina ovat hoitajat olleet mukavia. Ei valittamista.
En tiedä onko hoitajilla ollt valittamista minusta.
No ehkä kerran olisi ollut hoitajilla minusta valittamista, mutta ei ollut minun syyni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


häslinki kirjoitti:

Tässä maatessani,pienen tyttöni touhutessa vieressä, tuli mieleeni uutisia katsellessa( ammattiliittoni tehy miettii, mennäkö lakkoon vai ei...) Minkälaista kohtelua olette saaneet hoitajilta sairautenne eri vaiheissa? tukea vai välinpitämättömyyttä?Kertokaa rehellisesti. koska olen sekä sairaanhoitaja että syöpäpotilas, olen ollut "molemmilla puolilla aitaa", kohdannut työssäni syöpää sairastavia sekä ollut itse sängyssä autettavana ja hoidettavana, kyseleväisenä ja murheellisena pyytänyt hoitajilta apua.
Kun joskus töihin palaan, teen sen muuttuneena ihmisenä enkä missään nimessä enää aliarvioi inhimillistä tuskaa.Ennen saatoin sen tehdä, mutta tämä elämänkoulu, minkä kävin, tekee minusta paremman hoitajan.Ja aion sen kertoa kollegoillekin.Kiire ja väsyminen on meidän työssä arkipäivää, mutta ei mitään verrattuna ihmisen tuskaan sairastuessa.Ja hoitaja on välillä ainut ihmiskontakti vuoteen vierellä esim.välittömästi leikkauksen jälkeen.
Kertokaa, pliis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu