käytin tossa pari viikkoa sitten a mallin omegan renkaan vaihdossa tattarisuolla. siinä jutellessamme korjaaja kysäisi, että mitenkäs on omppu toiminut. tokaisin että sähköjen kanssa on melkoisia ongelmia, ja silloin tällöin muitakin pikku remppoja. rengasliikkeen asentaja sanoi, a mallin vegtrojenkin olevan myös ihan susia. ? ? ?
PITÄÄKÖ PAIKANSA. järki kyllä sanoisi, että jos ensimmäisiin omegoihin on tullut lastenvikoja, niin eikö olisi mahdollista, että vegtroissa olisi voinut käydä samoin. nimenomaan a mallin vegtroissa.
olis kiva kuulla mahdollisimman monelta vegtra kuskilta mielipiteen kyseisestä asiasta.
PITÄÄKÖ PAIKANSA. järki kyllä sanoisi, että jos ensimmäisiin omegoihin on tullut lastenvikoja, niin eikö olisi mahdollista, että vegtroissa olisi voinut käydä samoin. nimenomaan a mallin vegtroissa.
olis kiva kuulla mahdollisimman monelta vegtra kuskilta mielipiteen kyseisestä asiasta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikä liike noin kertoi??
liike oli, KEHÄ RENGAS, rattitie 13
Itse ajan Vectra B:llä. (Vectra kirjotetaan muuten c:llä eikä g:llä) Minun Vectrassa ei ole ollut mitään muuta vikaa kuin että kellosta on muutama "viiva" palanut.
Mutta siitä A mallista, kaverilla on A Vectra vm 90. Siinä ei ole muuta vikaa ollut kuin hihnapyörän pultin katkeaminen 2 kertaa. Auto on kolari auto ja siinä kolarissa oli hihnapyörä ilmeisesti saanut jonkinlaisen osuman ja oli kieroutunut. Nyt autossa on uusi hihnapyörä eikä pultti ole enää katkeillut.
Itselläni on Omena A -91. Mittarissa on reilu 300tkm, eikä vikoja ole juuri ollut. Ns. kuluvat osat kuluvat tietysti joka autossa. Koneeltaan tämä matalaviritteinen malli 2.0i 8v (myös Vectra A) on todella kestävä.
Ainoa "vika" on ruostumisherkkyys, joten taikajimiä kuluu...
minusta ihan turhaan haukutaan opelia se on minusta kaikista autoista kaikkein yksinkertaisin korjata vert. honda. joten pikku viat antaa anteeks suuremmat. ja miten muuten samalla kaavalla olisi rakennettu samaa tekniikkaa yli 20v. jos se ei olisi havaittu hyväksi!
myös allekirjoittanut on ollut tyytyväinen opelin laatuu joistakin vioista huolimatta.
omega on mukava ajaa, suhteellisen vääntävä kone, edustavan näköinen, ja tilavakin auto halvalla näin lapsiperheelle. ja eiköhän ole niin että, kun autoon tulee täyteen 300000 km, niin eiköhän merkissä kun merkissä tulee joitakin remonteja. ?
PS: kiitoksia muuten vastineista ja
hyvää kesää kaikille opel miehille
ja naisille.