Ihastuminen ja ujous

Argh, kun on välillä vaikeaa elää tämän pään kanssa!

Pähkäilin noin kuukauden verran, miten saisin kerrottua uudehkolle ystävälleni, että olen ihastunut häneen. Hän on suhteellisen hetero, kuulemma muutaman kerran suudellut naisen kanssa ja tykännyt siitä, mutta ihastumisia ja suhteita on ollut pelkästään miehiin. Ääneen lausumattomat tunteeni alkoivat kuitenkin polttaa sen verran paljon, että piti saada ne sanottua. Lopulta sitten avasin suuni, mutta sekin vaati 4 siiderin humalan. Lähetin kyllä hänelle seuraavana päivänä tekstarin aiheesta varmistaakseni hänen tietävän, ettei tunnustukseni ollut mitään kännihöpinää vaan ajattelen hänestä ihan samoin selvinpäin.

Ystäväni sanoi, ettei oikein tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua (yllätyksenähän minun tunnustukseni hänelle tuli), mutta haluaa kuitenkin aina olla ystäväni, koska minusta on tullut hänelle tärkeä ihminen. Sen jälkeen ei olla puhuttu aiheesta mitään. Mutta joka kerta kun hänet tapaan, minun tekisi mieli suudella häntä ym, hän on niin kaunis ja ihana. Mutta enhän minä häntä uskalla lähestyä, pikemminkin päinvastoin, istun ihan toisessa päässä sohvaa. Olen muutenkin huono tekemään aloitteita, ja se tosiaan on kahta vaikeampaa silloin, kun tietää toisen olevan enemmän miehiin päin.

Todennäköistä kyllä on, ettei hän halua minulta tulevaisuudessakaan muuta kuin ystävyyttä. Mutta kuitenkin päässäni pyörii ajatus, että jotain enemmänkin VOISI tapahtua, jos uskaltaisin itse lähestyä häntä enemmän, ja että hän nimenomaan odottaa minun olevan se aloitteellinen, kun tietää minun olevan kiinnostunut pääasiassa naisista.

Minä niin haluaisin olla sellainen seksikäs ja itsevarma viettelijätär. Mutta sellainen olen korkeintaan unissani, tosielämässä ja hänen seurassaan koen olevani kaikkea muuta.
6999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei ole pahitteeksikaan, tarkoitan että, parempi oliis tutustua rauhassa ja antaa hänenkin tutustua rauhassa sinuun ennen kuin laittaa painetta peliin kertomalla ihastuksesta.
Heteron on aika vaikea hypätä kaulaan ja kertoa kuinka myöskin on tuntenut samoin, koska heterona tuskin on pohtinut edes moista asiaa. Joten minä luulen että kyse ei nyt ole siitä oletko kaunis vietteliätär, vaan siitä että kyseessä on hetero joka ei vaan jaa kanssasi samoja tunteita.
Olet sanottavasi nyt hälle sanonut, älä pidätä hengitystäsi, äläkkä jumiudu häneen kuudeksi vuodeksi. Hän tulee kyllä luoksesi jos siltä tuntuu. Mitäs jos keskittyisit olemaan ystävä, eikä niinkään lover, ehkäpä se on hänellekkin heterona helpompi asia lähestyä.

Äänestä
  • Niin, ystäviähän me ensisijaisesti olemmekin. Olen kuunnellut hänen huoliaan ja hän minun ja meillä on yhteinen harrastus. Ystävyys on tärkeää ja tiedän kyllä järjellä ajatellen, että todennäköisesti tämä jääkin pelkäksi ystävyydeksi. Mutta sitten aina välillä tulee näitä "entäs sittenkin jos..." ajatuksia.

    Olisihan minulle helpompaa, jos voisin ajatella häntä vain hyvänä ystävänä, enkä jatkuvasti haaveilisi enemmästä. Mutta miten ihastuksesta pääsee eroon, helpommin sanottu kuin tehty, no ajan kanssa kai varmaan ainakin?

    Ihastuminen on toisaalta niin ihanaa mutta toisaalta kamalaa...

    Äänestä

  • Rosie* kirjoitti:

    Niin, ystäviähän me ensisijaisesti olemmekin. Olen kuunnellut hänen huoliaan ja hän minun ja meillä on yhteinen harrastus. Ystävyys on tärkeää ja tiedän kyllä järjellä ajatellen, että todennäköisesti tämä jääkin pelkäksi ystävyydeksi. Mutta sitten aina välillä tulee näitä "entäs sittenkin jos..." ajatuksia.

    Olisihan minulle helpompaa, jos voisin ajatella häntä vain hyvänä ystävänä, enkä jatkuvasti haaveilisi enemmästä. Mutta miten ihastuksesta pääsee eroon, helpommin sanottu kuin tehty, no ajan kanssa kai varmaan ainakin?

    Ihastuminen on toisaalta niin ihanaa mutta toisaalta kamalaa...

    ei se ole elämän kestävää eikä edes kynnys josta astutaan rakkauden huoneeseen. Vähänhän se riippuu kuinka paljon haluat kasvattaa ja ruokkia ihastumistasi naiseen joka ei tule tunteisiisi vastaamaan.
    Kyllä se siitä, koita keskittää ajatuksisiasi muihin asioihin ja ihmisiin.

    Äänestä

  • ihastumista, kirjoitti:

    Tämä nyt ei varsinaisesti minun tapaukseeni liity, mutta kyllähän ihastuminen usein johtaa rakkauteen, jos olosuhteet ovat suosiolliset ja tunteet molemminpuoliset. Niinhän suhteet yleensä alkaa, että ensin tavataan, sitten ihastutaan, sitten rakastutaan ja jossain vaiheessa rakastuminen muuttuu rakkaudeksi joka joko kestää tai sitten ei. Harva kai voi sanoa rakastuneensa kumppaniinsa ensisilmäyksellä.

    Äänestä

Täytyy onnitella sinua siitä, että olet lähestymisen saanut aikaan, itsesi kannalta se on kuitenkin prempi kuin ikuinen eipäsjuupas-mielikuvitusleikki. Toinen on jopa sanonut sinua itselleen tärkeäksi ihmiseksi. Jos et ole seksiätihkuva ja itsevarma, turha teeskennelläkään sellaista. Rehellisyys ei aivan välttämättä ole este seksisuhteen syntymiselle.

Tuo neljän promillen (vai siiderinkö se oli) humala perässä seuraavine tekstariselityksineen ei ehkä suurta vaikutusta tee, tai ei tekisi ainakaan minuun ja voisi jopa vaikuttaa käsitykseeni ko. aloitteentekijästä. Mutta parempi kuin ei mitään, kuten sanottu.

Äänestä
  • Ei nyt sentään neljä promillea, hyvänen aika, vaan neljä siideriä, joka on ihan eri asia. Enpä toivo koskaan päätyväni neljän promillen humalaan, koska se on jo hengenvaarallinen tila.

    Eipä hänkään sinä iltana lasiin sylkenyt, yhdessähän me kuppia otimme.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Rosie* kirjoitti:

Argh, kun on välillä vaikeaa elää tämän pään kanssa!

Pähkäilin noin kuukauden verran, miten saisin kerrottua uudehkolle ystävälleni, että olen ihastunut häneen. Hän on suhteellisen hetero, kuulemma muutaman kerran suudellut naisen kanssa ja tykännyt siitä, mutta ihastumisia ja suhteita on ollut pelkästään miehiin. Ääneen lausumattomat tunteeni alkoivat kuitenkin polttaa sen verran paljon, että piti saada ne sanottua. Lopulta sitten avasin suuni, mutta sekin vaati 4 siiderin humalan. Lähetin kyllä hänelle seuraavana päivänä tekstarin aiheesta varmistaakseni hänen tietävän, ettei tunnustukseni ollut mitään kännihöpinää vaan ajattelen hänestä ihan samoin selvinpäin.

Ystäväni sanoi, ettei oikein tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua (yllätyksenähän minun tunnustukseni hänelle tuli), mutta haluaa kuitenkin aina olla ystäväni, koska minusta on tullut hänelle tärkeä ihminen. Sen jälkeen ei olla puhuttu aiheesta mitään. Mutta joka kerta kun hänet tapaan, minun tekisi mieli suudella häntä ym, hän on niin kaunis ja ihana. Mutta enhän minä häntä uskalla lähestyä, pikemminkin päinvastoin, istun ihan toisessa päässä sohvaa. Olen muutenkin huono tekemään aloitteita, ja se tosiaan on kahta vaikeampaa silloin, kun tietää toisen olevan enemmän miehiin päin.

Todennäköistä kyllä on, ettei hän halua minulta tulevaisuudessakaan muuta kuin ystävyyttä. Mutta kuitenkin päässäni pyörii ajatus, että jotain enemmänkin VOISI tapahtua, jos uskaltaisin itse lähestyä häntä enemmän, ja että hän nimenomaan odottaa minun olevan se aloitteellinen, kun tietää minun olevan kiinnostunut pääasiassa naisista.

Minä niin haluaisin olla sellainen seksikäs ja itsevarma viettelijätär. Mutta sellainen olen korkeintaan unissani, tosielämässä ja hänen seurassaan koen olevani kaikkea muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu