Pyhä lehmä

On hämmästyttävää, kuinka kritiikitön media, eli lehdistö ja kaikki tv-kanavat ovat maatalouskysymyksissä.

Mediat toistavat täysin vailla kritiikkiä MTK:n porpagandaa, jonka keskeinen sisältö on tavoitella loputtomasti lisää veronmaksajien rahaa ja hallinnon ilmaisia palveluja elintasonsa korottamiseen.

Miksi media ei puutu maatalouden valtavaan tappiollisuuteen ja siihen, että tukiaiset poistavat motiivin toimintojen kehittämiseen?

Miksi media ei viitsi huomata, kuka maksaa maatalouden tuen?

Miksi maatalouden todellisia kustannuksia ei vaivauduta selvittämään kansainvälisistä tilastoista ja tietolähteistä?

Miksi median "asiantuntijat" eivät ota selvää, mitä saataisiin aikaan maataloudeen menetelyillä investoinneilla elinkelpoisiin elinkeinoihin?

Miksi media jopa kriikittä jakaa palstatilaa avoimille hyökkäyksille EU-komissiota vastaan, joka edes hieman koettaa hillitä järjettömien tukiaisten jatkuvaa kasvua?

Miksi media ei tuo esille sitä, että jokainen yrittäjä voi tuottaa aivan mitä haluaa, mutta vain maatalousyrittäjä voi jatkaa tappiollista toimintaa kustannuksista välittämättä ja siirtää kulunsa veronmaksajien ja kuluttajien maksettavaksi?

Miksi tutkiva journalismi ei pyydä asiantuntija-arvoiota siitä, mikä on maatalouden aiheuttaman inflaation määrä taloudessa?

Miksi media ei suostu arvioimaan rikkaiden maiden suojatun maatalouden vaikutuksia köyhien maiden viennin ja kehittymisen mahdollisuuksiin?

Kuinka on mahdollista säilöä museoelinkeino paitsi todellisen talouden myös älyllisen keskustelun ulkopuolelle?

Sokerina pohjalla, media jakaa kevennyksiä ja lapsille tarkoitettuja kuvia ämmikeistä ja possukoista. Media ei ole kiinnostunut boroilerinkasvattomiden pimeydestä tai sikaloiden ahtaudesta. Media ei ole kiinnostunut tietämään eikä kertomaan, mikä on lypsylehmän keskimääräinen ikä.
5299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toinen vaihtoehto olisi kaiken ruuan tuominen

ulkomailta ?

Äänestä
  • Olemme kansainvälisen kapupan ja yhteistyön varassa kaikilla muillakin aloilla. Miksi olisi järkevää, että maatalostuotanto poikkeaa tältäkin osin muusta tuotannosta.

    Maataloustuotteiden luonnollinen kasvupaikka on siellä, missä aurinko paistaa eikä maa jäädy. Seillä ne voidaan tuottaa ekologisesemmin ja taloudellisemmin kuin napapiirin kahta puolta.

    Maataloustuotannon suojelmeminen rikkaissa maissa veronmaksajien varoilla tuhoaa kehitysmaiden mahdollisuudet paitsi elintarvikkeiden vientiin, jopa niiden tuottamiseen omalle väelle. Päädymme moninkertaisiin järjettömyyksiin, kun dumppaamme tukiaisilla tuotettua elintarviketta köyhien ihmisten suojattomille markkinoille.

    Näiltäkin osilta media toistelee MTK:n tiedotteita.

    Äänestä

  • kehitysmaihin kirjoitti:

    Olemme kansainvälisen kapupan ja yhteistyön varassa kaikilla muillakin aloilla. Miksi olisi järkevää, että maatalostuotanto poikkeaa tältäkin osin muusta tuotannosta.

    Kylläpä tuntuu ihan Suomessa kasvavan. On kasvanut jo vuosisatoja.
    Kelpaa minulle. Miksikö?

    Ei oo kuljeteltu maaiman ääristä (miljöö).
    Ei tartte käyttää niin paljon myrkkyjä, kun ei oo niin paljon tauteja ja tuhohyönteisiä kuin läpimissä maissa (miljöö ja ravinnon myrkyttömyys,ihmisten terveys).
    Työllistää suomalaista kansaa sen sijaan että työllistäisi ulkomaissa.
    Ei tartte ostaa muilta mailta, joten oma tuotanto myös on hyvä maan kauppataseelle.
    Kansa syö joka päivä pysyäkseen elossa. On hyvä olla omavarainen. Ei pysty naapurit kiristämään nälkäkuolemaan; mikä antaa myös poliittista riippumattomuutta suomalaisille.

    Sitten vielä siitä kehitysmaiden auttamisesta: Kuinka usein suuret länsimaiset liikeyrittykset omistavat kehitymaiden viljelykset?

    Äänestä

  • kehitysmaihin kirjoitti:

    Olemme kansainvälisen kapupan ja yhteistyön varassa kaikilla muillakin aloilla. Miksi olisi järkevää, että maatalostuotanto poikkeaa tältäkin osin muusta tuotannosta.

    Maataloustuotteiden luonnollinen kasvupaikka on siellä, missä aurinko paistaa eikä maa jäädy. Seillä ne voidaan tuottaa ekologisesemmin ja taloudellisemmin kuin napapiirin kahta puolta.

    Maataloustuotannon suojelmeminen rikkaissa maissa veronmaksajien varoilla tuhoaa kehitysmaiden mahdollisuudet paitsi elintarvikkeiden vientiin, jopa niiden tuottamiseen omalle väelle. Päädymme moninkertaisiin järjettömyyksiin, kun dumppaamme tukiaisilla tuotettua elintarviketta köyhien ihmisten suojattomille markkinoille.

    Näiltäkin osilta media toistelee MTK:n tiedotteita.

    sitä jaksaa syödä paljon enemmän kuin ns tavallista ruokaa.
    se on turvallista koska kärpäset ja muutkin ötökät eivät syö geenimuunneltuja elintarvikkeita näin ollen pakteereista ei ole tartuntavaaraa.
    suomen peltoja on tuha viljellä,koska eu maksaisi saman tuen vaikka pellot jätettäisiin viljelemättä.miksi suomalaisen viljelijän täytyisi huolehtia kriisivalmiudesta,eihän tehykään lupaa huolehtia sairaista.
    vaikka tulisi minkälainen kriisi suomalainen viljelijä ei kuole nälkään aina on laarissa senverran siemmeniä,että oma henki säilyy.

    Äänestä

  • ruoka on hyvää kirjoitti:

    Kaikki viljelykasvit ovat geenimuunneltuja. Geenimuuntelu tapahtuu siten, että viljelijä tms. valitsee parhaiten menestyvän kasvin jatkamaan.

    Tukiaisiin perustuva tehomaatalous siihen soveltumattomilla alueilla aiheuttaa geneettistä ja muuta täystuhoa mm. saastuttamalla vesistöt ja surmaamalla eliöt ja kasvit. Suomenlahden pohja on suurelta osin kuollut. Sinilevän lisäksi mitään "geenimuunneltavaa" ei enää ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

myös mediassa kirjoitti:

On hämmästyttävää, kuinka kritiikitön media, eli lehdistö ja kaikki tv-kanavat ovat maatalouskysymyksissä.

Mediat toistavat täysin vailla kritiikkiä MTK:n porpagandaa, jonka keskeinen sisältö on tavoitella loputtomasti lisää veronmaksajien rahaa ja hallinnon ilmaisia palveluja elintasonsa korottamiseen.

Miksi media ei puutu maatalouden valtavaan tappiollisuuteen ja siihen, että tukiaiset poistavat motiivin toimintojen kehittämiseen?

Miksi media ei viitsi huomata, kuka maksaa maatalouden tuen?

Miksi maatalouden todellisia kustannuksia ei vaivauduta selvittämään kansainvälisistä tilastoista ja tietolähteistä?

Miksi median "asiantuntijat" eivät ota selvää, mitä saataisiin aikaan maataloudeen menetelyillä investoinneilla elinkelpoisiin elinkeinoihin?

Miksi media jopa kriikittä jakaa palstatilaa avoimille hyökkäyksille EU-komissiota vastaan, joka edes hieman koettaa hillitä järjettömien tukiaisten jatkuvaa kasvua?

Miksi media ei tuo esille sitä, että jokainen yrittäjä voi tuottaa aivan mitä haluaa, mutta vain maatalousyrittäjä voi jatkaa tappiollista toimintaa kustannuksista välittämättä ja siirtää kulunsa veronmaksajien ja kuluttajien maksettavaksi?

Miksi tutkiva journalismi ei pyydä asiantuntija-arvoiota siitä, mikä on maatalouden aiheuttaman inflaation määrä taloudessa?

Miksi media ei suostu arvioimaan rikkaiden maiden suojatun maatalouden vaikutuksia köyhien maiden viennin ja kehittymisen mahdollisuuksiin?

Kuinka on mahdollista säilöä museoelinkeino paitsi todellisen talouden myös älyllisen keskustelun ulkopuolelle?

Sokerina pohjalla, media jakaa kevennyksiä ja lapsille tarkoitettuja kuvia ämmikeistä ja possukoista. Media ei ole kiinnostunut boroilerinkasvattomiden pimeydestä tai sikaloiden ahtaudesta. Media ei ole kiinnostunut tietämään eikä kertomaan, mikä on lypsylehmän keskimääräinen ikä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu