Silmä rähmää

Mietin tässä, että onko kovinkaan normaalia pieni rähmiminen silmässä? Kollilla on jo jonkin aikaa (etenkin nokosten jälkeen) aina vähän kuivaa rähmää silmäkulmassa. Mitenkään se ei näytä sitä itseään haittaavan ja antaa nätisti minun aina putsata. Vilkkuluomi ei näy, eikä muutakaan epätavallista ole havaittavissa.

Eli ei vaikuta vakavalta, mietin vain että onko tuo kuinka yleistä sitten..?
2227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä meilläkin silmät joskus rähmää, pikkuisellamme oli tosi vuotavat silmät alussa mutta lääkäri ei nähnyt niissä mitään tulehdusta, ja vähitellen se rähmiminen on mennyt ohi. Joskus jommalla kummalla kissoista on silmät vähän tuhnussa mutta ei mitenkään hälyttävästi, joten en usko että se on sen kummempaa rähmää kuin ihmisilläkään.

Äänestä
  • meidän tyttökissalla rähmäs kans silmät pitemmän aikaa ja olin ajatellu et se on vaan tavallista rähmää mitä ihmisilläkin välillä voi tulla.Koska kisun silmät olivat tätä ennen olleet ihan kirkkaat ja rähmääminen kesti jo melkoiset 2 viikkoa, tuli hälyttävä tarve marssia eläinlääkäriin kissa kainalossa.Siellä sitten selvisi, että kisalla oli jonkinlainen tulehdus mikä vain oireili silmissä.Ei siis ollut kyseessä mikään silmätulehdus. Siihen sitten annettiin antibiottikuuri ja silmätippoja ja silmien rähmääntyminen loppui tuotapikaa.Kissa olisi voinut parantua ilman kuuriakin koska elimistö kuulemma poistaa bakteerin/viiruksen joskus itsekin, mutta tulehdus pitkiintyy ja kissa voi tuntea pientä kipua..vähän kuin meillä olisi pitkäkestoinen flunssa ja päänsärky.näin eläinlääkäri sen mulle yritti kuvailla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kisukisu... kirjoitti:

Mietin tässä, että onko kovinkaan normaalia pieni rähmiminen silmässä? Kollilla on jo jonkin aikaa (etenkin nokosten jälkeen) aina vähän kuivaa rähmää silmäkulmassa. Mitenkään se ei näytä sitä itseään haittaavan ja antaa nätisti minun aina putsata. Vilkkuluomi ei näy, eikä muutakaan epätavallista ole havaittavissa.

Eli ei vaikuta vakavalta, mietin vain että onko tuo kuinka yleistä sitten..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu