Metsitys?

Mitä konkreettista tukea voi saada pellon 1-3 ha metsitykseen ja miten sen kanssa kannattaa edetä?
41018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mullat pois. Tee niistä keko ja ISO pressu päälle. Takaan et kysyntää on. Etelä-suomi 20 e/kuutio tosin pihalle toimitettuna. Varsinaiseen asiaan mene MHY:n toimistoon niin asia selkenee.

Äänestä

Tähän asti on saanut ilmaset taimet, mutta en ole varma että poistukohan koko tuki pellonmetsitykseen???

Äänestä

Pellon metsitystuki poistuu

Viljelyssä olevan pellon metsitystuki poistuu uuden lain voimaan tullessa. Vähäpuustoisen metsän uudistamistuki tosin säilyy, mutta tuensaamisen edellyttämä puuston arvoraja on alhainen.

http://www.mhy.fi/nakkila/ajankohtaista/fi_FI/Kemera/_print/

Äänestä

Tällä hetkellä metsänomistaja saa pellonmetsitykseen ilmaiset taimet sekä torjunta-aineet sekä tukea muokkaukseen ja istutukseen. Tuen rahallinen merkitys on noin 500 euroa hehtaaria kohden.
Kun pellon metsityssuunnitelma tehdään tänä vuonna, niin metsitykseen saa tukea nykyisen lain mukaan, vaikka varsinainen pellonmetsitys siirtyykin uuden lain aikaan tehtäväksi. Suunnitelmalla on kiire, mutta sen jälkeen metsityksellä ei ole kiire, koska tukioikeus säilyy viisi vuotta suunnitelman tekemisestä eli metsitys on tehtävä viimeistään vuonna 2012.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelto vai metsä kirjoitti:

Mitä konkreettista tukea voi saada pellon 1-3 ha metsitykseen ja miten sen kanssa kannattaa edetä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu