Eli tänne saa laittaa jokainen itsetunnon, mielenterveyden tai tavallisista ongelmista kärsivät ihmiset laittaa oman pienen "elämänkertansa". Toki on suositeltavaa, että tänne laittaa myös muutkin.
Itse ajattelin kokeilla minkälaisia ihmisiä ja minkälaisissa ongelmissa mietteidensä kanssa täällä kirjoitellaan. Käsittelen kuitenkin omaa sosiaalittomuuttani ja mitättömyyttäni.
Ala-aste ikäisenä pikku taaperona harvat vetivät minulle vertoja siinä, kuka saa ruokaillessaan tuolin kaatumaan eniten takaperin kumolleen. Olin täydellisesti eri henkilö, kuin nyt. Olin jopa sosiaallinen ja minulla oli paljon kavereita. Kuitenkin kouluun jouduttuaan lasten täytyy kohdata yhteiskunnan armoton sosiaaliseen arvoon perustuva imperialismi, jolloin itse raa'alle muutokselle tottumattomana jouduin riistokapitalistien uhriksi. Minua kiusattiin lähes koko ala-asteen aikana henkisesti, mutta ei koskaan fyysisesti. Olin riistokapitalistejani paljon fyysisesti voimakkaampi, sillä kävin isäni ja veljeni kanssa pari kertaa viikossa punttisalilla ala-asteen viimeiset vuodet. Vaikka kyseessä oli muutama vuosi, se sai silti minuun pysyvät arvet.
Ylä-aste. Ala-asteen kiusaajani lopettivat toimintansa, mutta eräs ( suoraan sanoen ) sotahullu oli aina kaikkien kimpussa. Tämän mitättömän idiootin todellisuus pyöri sub tv:n smack down ja raw ohjelmissa. Ohjelmien anti näkyi selvästi hänen henkisessä kehityksessään ja käyttäytymisessään. Kaikki tuttuni liittyivät lähes täydellisesti hänen puolelleen, vaikka hänen selän takanaan kuitenkin haukkuivat hänet pystyyn. Ainoa syy hänen suosioonsa oli pelko tulla hakatuksi. Hän etsi koko ajan itsellensä vakituista uhria tyydytystensä kohteeksi ja koitti sellaiseksi minua. Kuitenkaan en kiinnostanut häntä, sillä minua ei paskaakaan kiinnostanut hänen puheensa ja tekonsa. Syrjäydyin siis porukasta, mutta liikuin muutaman vanhan tuttuni kanssa samassa ryhmässä. Suureksi yllätyksekseni heillä oli sama vakituinen kiusaamisen uhri, kuin tällä sotahullulla. Minulle kävi tavattomasti sääli tätä pientä raukkaa, mutta en voinut/uskaltanut tehdä asialle mitään. Sydäntäni vieläkin särkee kuulla, että häntä syrjitään peruskoulun jälkeen yhä ammattikoulussa. Ollakseni tekopyhä, vietän yhä aikaa ( vain äärimmäisissä tapauksissa ) näiden samojen kiusaajien kanssa ilman heidän tekojensa kyseenalaistamista. Voisin kuitenkin väittää ylä-aste aikani olleen pitkälti kärsimyksen aikaa, eivätkä ala-asteen haavani ole vieläkään parantuneet.
Nyt lukiossa. Ylä-asteelta lähtien olen vain kirjoitellut kaiken näköistä ja hajuista paskaa ( ;) ) tänne suomi24:ään ja kävellyt ja pyöräillyt monia ja monia tunteja päivässä mietiskellen omaa mitättömyyttäni ja maailmanmenoa.
Olisin todennäköisesti tällä hetkellä vielä huonommassa jamassa, ellen olisi löytänyt filosofiaa. Tämä harrastus antaa minulle voimaa jatkaa eteenpäin ja uskoa tulevaisuuteen. Tähän mennessä se on vaikuttanut vain ja ainoastaan positiivisesti minuun, mutta liian pitkälle edetessäni saattaa minulle kehittyä sen suhteen eskapismi. Tuota en halua, vaan pyrin nostamaan itseni sillä sosiaalittomuuden ahdingosta, mutta olen käsittänyt sen olevan erittäin epätodennäköistä. En kykene ystävystymään itsestäni poikkeavien henkilöiden kanssa, mutta uskoisin kykeneväni itseni kaltaisten kanssa. Jos taas minulle koituisi asian suhteen hankaluuksia löydettyäni moisen ihmeen, niin pakottaisin ääritapauksessa itseni vaikka haulikon kanssa. Itseni kaltainen ymmärtää minua paremmin, kuin kukaan muu. Kukaan ei ymmärrä minua nykyaikana.
Filosofiassa on se ongelma, että jos ei kykene toteuttamaan arvojansa ja rationalismiansa käytännössä, niin ihmisestä tulee mitätön filosofi. Jos ihminen kokee päinvastaisia arvoja, väkivaltaa, alkoholismia, huumeita ym. eikä ihmisellä ole pakoreittiä, niin hänestä voi tulla pahimmassa tapauksessa erittäin rationaalinen narsistisesta persoonaalisuushäiriöstä kärsivä psykopaatti. Ja tuolloin pahimmassa tapauksessa henkilöstä saattaa tulla korkean aseman omaava toisten ihmisten hyväksikäyttäjä. Tietyssä mielessä siis onneksi olen vain tavannut mitättömiä ihmisiä, enkä moisia ainakaan vielä. Saatan itse ajautua moiseen vääryyteen, joka onkin myös pahin pelkoni... Onneksi kiusaajani olivat ( erittäin todennäköisesti ja toivottavasti yhä ) mitättömiä.
Minulla on unelma näin Karl Marxia hieman muuntaen: kaikkien maiden eettiset nuoret rationalistit liittykää yhteen. Nykyaikana globalisaation temmellyksessä ihmisten kokoontuminen on paljon helpompaa, kuin tuhat vuotta sitten. Jos kykenen lähenemään kaltaisiani ( olen pahoillani, jos tekstistäni muuten käy ilmi pieni narsistisuuteni ) henkilöitä, minä saan voimia jatkaa filosofista perfektionismiani kohti ( eettistä ) totuutta. Yksi veneen rakentaja ei voi onnistua rakentamisessaan, jos lauma hulluja rikkoo hänen veneenvä, mutta veneen rakentajien organisaatiossa on turvallista toimia, ja jonain päivänä he ovat rakentava suuria valtamerialuksia, joita sitten kansakunnat ovat ihaileva mereen katsoessaan. Tässä on vain kaksi ongelmaa:
1. Tällaista organisaatiota ei ole olemassakaan, ainakaan Suomessa, jossa vielä jäsenet olisivat oikeasti sitoutuneet filosofiaan.
2. Olen alle 18-vuotias. Alaikäinen on täysin riippuvainen vanhemmistaan. Vanhemmat määräävät pääsenkö mahdollisen järjestön tapahtumiin vai en. Tämä taasen rappeuttaa minun perfektionismiani.
Täytyy vielä todeta, että olen kiusaajilleni tietyssä mielessä kiitollinen. Jos he eivät olisi kiusanneet minua, niin en todennäköisesti kirjoittaisi tätä. Sen sijaan olisin heidän kanssaan umpihumalassa omahyväisenä riistokapitalistina, joka ei kykenisi kyseenalaistamaan edes 1 3=10 laskua.
Miten teillä on siis asian laita, ja millaisia unelmia ja uskomuksia teillä on tulevaisuutenne varalle?
Itse ajattelin kokeilla minkälaisia ihmisiä ja minkälaisissa ongelmissa mietteidensä kanssa täällä kirjoitellaan. Käsittelen kuitenkin omaa sosiaalittomuuttani ja mitättömyyttäni.
Ala-aste ikäisenä pikku taaperona harvat vetivät minulle vertoja siinä, kuka saa ruokaillessaan tuolin kaatumaan eniten takaperin kumolleen. Olin täydellisesti eri henkilö, kuin nyt. Olin jopa sosiaallinen ja minulla oli paljon kavereita. Kuitenkin kouluun jouduttuaan lasten täytyy kohdata yhteiskunnan armoton sosiaaliseen arvoon perustuva imperialismi, jolloin itse raa'alle muutokselle tottumattomana jouduin riistokapitalistien uhriksi. Minua kiusattiin lähes koko ala-asteen aikana henkisesti, mutta ei koskaan fyysisesti. Olin riistokapitalistejani paljon fyysisesti voimakkaampi, sillä kävin isäni ja veljeni kanssa pari kertaa viikossa punttisalilla ala-asteen viimeiset vuodet. Vaikka kyseessä oli muutama vuosi, se sai silti minuun pysyvät arvet.
Ylä-aste. Ala-asteen kiusaajani lopettivat toimintansa, mutta eräs ( suoraan sanoen ) sotahullu oli aina kaikkien kimpussa. Tämän mitättömän idiootin todellisuus pyöri sub tv:n smack down ja raw ohjelmissa. Ohjelmien anti näkyi selvästi hänen henkisessä kehityksessään ja käyttäytymisessään. Kaikki tuttuni liittyivät lähes täydellisesti hänen puolelleen, vaikka hänen selän takanaan kuitenkin haukkuivat hänet pystyyn. Ainoa syy hänen suosioonsa oli pelko tulla hakatuksi. Hän etsi koko ajan itsellensä vakituista uhria tyydytystensä kohteeksi ja koitti sellaiseksi minua. Kuitenkaan en kiinnostanut häntä, sillä minua ei paskaakaan kiinnostanut hänen puheensa ja tekonsa. Syrjäydyin siis porukasta, mutta liikuin muutaman vanhan tuttuni kanssa samassa ryhmässä. Suureksi yllätyksekseni heillä oli sama vakituinen kiusaamisen uhri, kuin tällä sotahullulla. Minulle kävi tavattomasti sääli tätä pientä raukkaa, mutta en voinut/uskaltanut tehdä asialle mitään. Sydäntäni vieläkin särkee kuulla, että häntä syrjitään peruskoulun jälkeen yhä ammattikoulussa. Ollakseni tekopyhä, vietän yhä aikaa ( vain äärimmäisissä tapauksissa ) näiden samojen kiusaajien kanssa ilman heidän tekojensa kyseenalaistamista. Voisin kuitenkin väittää ylä-aste aikani olleen pitkälti kärsimyksen aikaa, eivätkä ala-asteen haavani ole vieläkään parantuneet.
Nyt lukiossa. Ylä-asteelta lähtien olen vain kirjoitellut kaiken näköistä ja hajuista paskaa ( ;) ) tänne suomi24:ään ja kävellyt ja pyöräillyt monia ja monia tunteja päivässä mietiskellen omaa mitättömyyttäni ja maailmanmenoa.
Olisin todennäköisesti tällä hetkellä vielä huonommassa jamassa, ellen olisi löytänyt filosofiaa. Tämä harrastus antaa minulle voimaa jatkaa eteenpäin ja uskoa tulevaisuuteen. Tähän mennessä se on vaikuttanut vain ja ainoastaan positiivisesti minuun, mutta liian pitkälle edetessäni saattaa minulle kehittyä sen suhteen eskapismi. Tuota en halua, vaan pyrin nostamaan itseni sillä sosiaalittomuuden ahdingosta, mutta olen käsittänyt sen olevan erittäin epätodennäköistä. En kykene ystävystymään itsestäni poikkeavien henkilöiden kanssa, mutta uskoisin kykeneväni itseni kaltaisten kanssa. Jos taas minulle koituisi asian suhteen hankaluuksia löydettyäni moisen ihmeen, niin pakottaisin ääritapauksessa itseni vaikka haulikon kanssa. Itseni kaltainen ymmärtää minua paremmin, kuin kukaan muu. Kukaan ei ymmärrä minua nykyaikana.
Filosofiassa on se ongelma, että jos ei kykene toteuttamaan arvojansa ja rationalismiansa käytännössä, niin ihmisestä tulee mitätön filosofi. Jos ihminen kokee päinvastaisia arvoja, väkivaltaa, alkoholismia, huumeita ym. eikä ihmisellä ole pakoreittiä, niin hänestä voi tulla pahimmassa tapauksessa erittäin rationaalinen narsistisesta persoonaalisuushäiriöstä kärsivä psykopaatti. Ja tuolloin pahimmassa tapauksessa henkilöstä saattaa tulla korkean aseman omaava toisten ihmisten hyväksikäyttäjä. Tietyssä mielessä siis onneksi olen vain tavannut mitättömiä ihmisiä, enkä moisia ainakaan vielä. Saatan itse ajautua moiseen vääryyteen, joka onkin myös pahin pelkoni... Onneksi kiusaajani olivat ( erittäin todennäköisesti ja toivottavasti yhä ) mitättömiä.
Minulla on unelma näin Karl Marxia hieman muuntaen: kaikkien maiden eettiset nuoret rationalistit liittykää yhteen. Nykyaikana globalisaation temmellyksessä ihmisten kokoontuminen on paljon helpompaa, kuin tuhat vuotta sitten. Jos kykenen lähenemään kaltaisiani ( olen pahoillani, jos tekstistäni muuten käy ilmi pieni narsistisuuteni ) henkilöitä, minä saan voimia jatkaa filosofista perfektionismiani kohti ( eettistä ) totuutta. Yksi veneen rakentaja ei voi onnistua rakentamisessaan, jos lauma hulluja rikkoo hänen veneenvä, mutta veneen rakentajien organisaatiossa on turvallista toimia, ja jonain päivänä he ovat rakentava suuria valtamerialuksia, joita sitten kansakunnat ovat ihaileva mereen katsoessaan. Tässä on vain kaksi ongelmaa:
1. Tällaista organisaatiota ei ole olemassakaan, ainakaan Suomessa, jossa vielä jäsenet olisivat oikeasti sitoutuneet filosofiaan.
2. Olen alle 18-vuotias. Alaikäinen on täysin riippuvainen vanhemmistaan. Vanhemmat määräävät pääsenkö mahdollisen järjestön tapahtumiin vai en. Tämä taasen rappeuttaa minun perfektionismiani.
Täytyy vielä todeta, että olen kiusaajilleni tietyssä mielessä kiitollinen. Jos he eivät olisi kiusanneet minua, niin en todennäköisesti kirjoittaisi tätä. Sen sijaan olisin heidän kanssaan umpihumalassa omahyväisenä riistokapitalistina, joka ei kykenisi kyseenalaistamaan edes 1 3=10 laskua.
Miten teillä on siis asian laita, ja millaisia unelmia ja uskomuksia teillä on tulevaisuutenne varalle?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tulipas tehtyä paljon kirjoitusvirheitä...
Pienillä muutoksilla löytäisin kyseisestä tekstistä itseni. Itseäni kun ei koskaan kiusattu, lisäksi pelastus oli enemmänkin taide, Nietzsche ja Proudhon kuin Marx. Hyvä teksti.
Muistakaa kuitenkin että ajatteleminen on yliarvostettua, ottakaa vain uusi juoma ja tulkaa keskeneräisiksi.
JJoo. sanon sulle ohjeeks että yritä elää hetkessä ja nauttia elämästä, siinä missä se nyt on. mä en usko että elämässä on mitään syvempää tarkoitusta. siitä on vaan löydettävä ne hyvät puolet ja lillua niissä, ei idealistisesti vaan optimistisesti. mutta toisaalta minä ja sinä ollaan varmasti iha erilaisia ihmisiä, enkä täysin ymmärrä motiivejas.
oon kärsiny paljon itsetunto-ongelmista elämäni aikana. kerron siis sosiaalisen elämänkaareni.
ihan lapsena olin hyvin raisu, tai semmone jolla ääntä riitti. kuitenki siin abaut 4-vuotiaana hiljennyin ja vetäydyin omaan maailmaani. oli mulla kavereita senki jälkeen, mutta olin hyvin kuuliainen, hiljainen ja ujo uusissa tilanteissa. leikin vain poikien kanssa, olin ite siis tyttö. kerta en osannut leikkiä muitten tyttöjen kanssa, nukeilla ja barbeilla, nuo leikit kun olivat niin sosiaalisia. musta ei ollu niihin.
ekaluokalla leikin aina yksin. mua ei kiusattu, itseasias luokkatoverit yritti saada (open taholta kyl oli määräys, oon kuullu myöhemmin) mua mukaan leikkeihin. vaan en menny. halusin olla omissa maailmoissani joissa minä olin herra. muistan kun menin kertomaan erään keksimäni leikin muille oppilaille, ja alettiin leikkimään sitä yhdessä, niin ongelmana oli, että kaverit alkoivat soveltamaan leikkiä. se ei mennyt enää kuin minä olin sen suunnitellut. minulla ei ollut sosiaalista lahjakkuutta ja joustavuutta.
toisella luokalla sain jo toisesta tytöstä leikkikaverin, ja leikimme barbeilla. inhosin näitä leikkejä, mutta ei mulla ollu muutakaan "vaihtoehtoa". 3-6 luokilla minulla oli kaverijoukko ympärilläni. olin vieläkin omissa maailmoissani, ja sosiaalisesti aika taitamaton, mutta kaveripiiri suojasi minua. minut otettiin (lue:imaistiin) aika hyvin kaveripiiriin mukaan, ja minä vain lilluin muiden mukana. minun vitselleni naurettiin, oikeastaan aina kun avasin suuni. se oli kivaa, minut hyväksyttiin silloin. näin myöhemmin ajateltuna olin sosiaalisesti "tossun alla" tai ovimattona, miten nyt aatteleekaan. kun kerroimme toisistamme adjektiiveja että sinä olet ystävällinen, ja sinä taas puhelias jne. niin minusta sanottiin että minä olen aina vaan niin minä. ei kukaan ikinä keksiny muuta. olin niin outo. outolintu, erilainen. kuuntelija. minun piirrustuksiani rakastettiin, minun typeriä sutaistuja piirrustuksia. mitä teinkään, sille naurettiin ja sitä ylistettiin. en ymmärrä vieläkään, miksi. minut haluttiin säilyttää kaverijoukossa, mutta pitää alistettuna. jotain tämmöistä.
yläasteella itsetuntoni aleni täysin. olin palasina. minulla oli anoreksia. anoreksia minulla oli mm. siitä syystä, että pelkäsin kasvaa aikuiseksi. sama kaverijoukko ympärilläni säilyi ja piti minusta kiinni ysiluokalle asti. en oppinut sosiaalisia taitoja juurikaan, kun pysyttelin samassa porukassa. kaverini olivat sosiaalisempia kuin minä. tai minäkin olin jollain tavalla hyvin ulospäinsuuntautunut mutta sosiaalinen lahjakkuus nimenomaan puuttui. kun porukka vaihtui ysiluokalla, jouduin sosiaaliseen kriisiin. minua ei sinänsä kiinnostanut olla kenenkään kanssa, mutta en tohtinut olla koulun käytävällä yksin kerta kun en ollut aikaisemmin ollut. mitä muut ihmiset oikein ajattelisivat, olenko näin dorka ettei oo kavereita? noin 3 vuotta asetelma pysyi tällaisena. ei minulla ollut hyviä kavereita, muutama entinen hyvä ystävä. lyöttäydyin aina kuitenkin johonkin ihmismassaan mukaan, ja kyllä minut hyväksyttiin, mutta ei arvostettu. en osannut "käyttäytyä oikein". oikeastaan lukion viimeinenkin luokka meni samalla asetelmalla. viikonloput nyhjäsin kotona. noh, puolisen vuotta lukiossa minulla oli hyvä ystävä, jonka kanssa teinibiletettiin joka viikonloppu jossain muodossa. se oli kivaa. opin paljon sosiaalisesti. elämäni tyhjyyttä peitin harrastuksilla. muuta minun elämässäni ei sitten ollutkaan: koulu jossa piti näytellä coolia ja harrastukset. elämä oli suoritusta.
nyt lukion jälkeen oon oppinu sosiaalisesti uskomattoman paljon parissa kuukaudessa. olen vieläkin hiljainen joo, mutta hyväksyn sen ja juttelen siitä avoimesti uusien ystävieni kanssa. minua sanotaan usein hyvin mielenkiintoisaksi persoonaksi. se varmaan johtuu siitä, että olen niin ristiriitainen henkilö. olen toisaalta ulospäinsuuntautunut, ja riippuvainen sosiaalisesta aktiviteetista. toisaalta sisäänpäinkääntynyt ja hiljainen. mutta sellainen minä olen.
Mihinköhän se nuorten rationalistien liittouma tarkalleen ottaen pyrkisi? Entä mikä on se totuus jota kohti pyrit?
Mainitsemani ns. nuorten rationalistien liitto täydellisimmillään perustuisi paskapuheen sijaan ( vakituisesti ) kehittävälle keskustelulle, ja jokainen omistautuisi järjestölle vakavasti, eikä pelkästään "rippikoulumetodilla".
Totuus jota kohti pyrin olisi sama, kuin liitolla. Toisin sanoen pyrin ymmärtämään maailmankaikkeutta, elämää, yhteiskuntaa ym. kokonaisuutena ilman ylimääräisiä fundamentaalisuuksia.
SAADA VAHVA ITSETUNTO JA LUJA POHJA IHMISENÄ JA ENNEN KAIKKEA ANTAA TAKAISINKIN JA MUN UNELMISSA OLISI OMISTAA KOIRA JA ENNEN KAIKKEA VIELÄ TYTTÖYSTÄVÄKIN < OLEN JOSKUS OLLUT VAAN AIKA SELLAINEN TYYPPI JOKA ON OLLUT LIIAN KILTTI JA ANTANUT PIRULLE PIKKUSORMEN JA OLLUT OSITTAIN LIIAN SINISILMÄINEN JA ENNEN KAIKKEA OLISI UPEAA OMISTAA KOIRA JA SITTEN VIELÄ SELLAINEN MÄ OLEN NÄHNYT PALJON.KOKENUT PALJON JA 0-2 ASEMASTA 3-6TEEN ASEMA.JA OLISI UPEAA AVATA SUHTEITA SELLAISIIN IHMISIIN JOIDEN KANSSA ON OLLUT TEKEMISISSÄ JA TYTTÖIHINKIN < JA OLISI UPEAA LUODA URAA JA RAIVATA TIETÄ < KOHTI HUIPPUA