Kadi ja Heli

Minua nyppii vähän. Vain vähän. Kadi lusmuillut eniten. Nyt hän sai fanin Suvista. Noh, he eivät ole ainoat jotka Heliä morkkaa selän takana. Jarkkokin tekee sitä. Jarkko jota pidin Miehenä!

Piia on mielestäni pirullisin, ja en ymmärrä miksi porukka pelkää häntä? Laittaisivat aisoihin.

Minusta Heli saisi jatkaa, koska eihän me täällä siviilissäkään olla mitään pellejä koko ajan. Heli vaikuttaa järkevältä.

Heli saapui taloon yksin. Minusta on outoa että myöhemmin tulleen pitäisi alkaa nuoleskella toisia. Heli on oma itsensä. Toisin kuin esim. Suvi.
6392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen toista mieltä. Sanoit, että Heli on ainoa, joka on oma itsensä talossa. Vaikuttaa kyllä ihan body language'a katsellessa, että valehtelee koko ajan panojutuistaan poitsuille. Teeskentelyä ja valehtelua mun mielestä.

Äänestä
  • itsensä. Ei kerro satuja kuten esim. Piia joka puhuu mielellään hevosen kulleista.

    Samoin Kadi, (tunnen hänet) on kertonut todella paljon tarinoita Pärnusta, jotka eivät ole totta.

    Siitä johtuu mielipiteeni.

    Äänestä

Olet oikeassa, mutta Helin karisma ei riitä Kadia vastaan, mutta jos olisi ollut Heli ja Piia vastakkain niin Piia olisi lähtenyt, Heli on varsin fiksu nuorinainen, minusta hyvä tyyppi, harmi vaan

Äänestä

ku kadi selitti asaioita ristiin. Uskoin eettä ei muistanu mutta sehän valehteli.

Äänestä
  • ei se ole mitään puhunut ristiin

    Äänestä

  • aivot ristissä kirjoitti:

    ei se ole mitään puhunut ristiin

    ihmettelen itsekin miksi hän on tuollainen?

    Ei ole sama joka elää tavalista elämää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


outolintu ulkomailta kirjoitti:

Minua nyppii vähän. Vain vähän. Kadi lusmuillut eniten. Nyt hän sai fanin Suvista. Noh, he eivät ole ainoat jotka Heliä morkkaa selän takana. Jarkkokin tekee sitä. Jarkko jota pidin Miehenä!

Piia on mielestäni pirullisin, ja en ymmärrä miksi porukka pelkää häntä? Laittaisivat aisoihin.

Minusta Heli saisi jatkaa, koska eihän me täällä siviilissäkään olla mitään pellejä koko ajan. Heli vaikuttaa järkevältä.

Heli saapui taloon yksin. Minusta on outoa että myöhemmin tulleen pitäisi alkaa nuoleskella toisia. Heli on oma itsensä. Toisin kuin esim. Suvi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu