arka koira

Koirani pelkää vieraita ihmisiä. Luulen sen liittyvän siihen että se on kotiväenkin eleitä kohtaan äärimmäisen herkkä. Jos on mahdollisuus, se väistää vierasta, mutta tulkitessaan olevansa uhattuna hyökkää rähisten kohti. Ei onneksi kuitenkaan pure. Ja uhatuksi se tuntee itsensä jo jos joku esim. tuijottaa kovasti. Yleensä saan estettyä etteivät vieraat ihmiset koske koiraan esim. lenkillä, mutta välillä varsinkin mummot ja lapset pääsevät yllättämään. Ja miten voin kieltää ihmisiä katsomasta koiraan...? Koira käyttäytyy ok jos vieras ei ole huomaavinaan sitä. Ja pakotettuna käsittelyyn (esim. eläinlääkärissä) alistuu kohtaloonsa täristen ja häntä koipien välissä. Joskus joku, ehkä yksi ihminen viidestäkymmenestä, tulee koiran kanssa juttuun ensimmäisestä minuutista alkaen. Yleensä uudet tyypit vaativat jopa kuukausien tutustumisen.

Koira on pienestä saakka kulkenut mukana kaikkialla minne sen kanssa on voinut mennä. Ongelma alkoi noin vuoden iässä. Koiraa on yritetty totuttaa vieraisiin nameilla ja leluilla, komentamalla rähinästä ja vaikka millä. Tuttuja ihmisiä kohtaan se on kiltti kuin enkeli. Tottelee käskyjä, antaa vääntää itsensä vaikka solmuun, luovuttaa luut ym...

Mikä siis neuvoksi?
1259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Arka koira on aina asia erikseen ja siinä riittää työmaata. Kuinka vanha koirasi on?

Kannattaa lukea kirja nimeltä Rauhoittavat Signaalit, jos et vielä tunne olevasi tarpeeksi perillä koirien elekielestä. Suoraan kohti tuleminen ja tuijottaminen ovat uhkaavia eleitä, ja kannattaa ottaa härkää sarvista ja oikeasti pyytää yksinkertaisesti ihmisiä lähestymään koiraa asiallisemmin, koska se pelkää. Koiran mielestä uhkaavat lähestymiset vain pahentavat asiaa.

Käskyjen tottelu, käsittely ja luiden luovutus ei liity tähän mitenkään, ne ovat asia erikseen. Koirasi ongelma näyttää ihan selvästi olevan se, että se yksinkertaisesti pelkää vieraita ihmisiä. Siihen ei komentaminen auta, käskemällä et saa koiraasi unohtamaan pelkojaan. Ikävä kyllä myöskään namit ja lelut eivät lopullista ratkaisua tuo, mutta voit tottakai käyttää niitä apuvälineinä.

Kerron tässä menettelytapoja joita voisit hyödyntää, siitä huolimatta vaikka en tiedä kuinka paljon olet koirasi eteen valmis näkemään työtä.

Ensimmäinen askel on ehdottomasti se, että saat hallittua ihmisiä (JOKA EI OLE HELPPOA!!!) Jos ihmiset tuijottavat koiraasi ja huomaat koirasi pelkäävän, kerro ihmisille että koirasi pelkää suoraa tuijottamista. Vaarana tässä tosin on että joillain ihmisillä on tapana loukkaantua kritiikistä, miten se lähestyvät koiraa.

Toinen asia mitä voisit tehdä, on opettaa koirallesi esimerkiksi katsekontakti, sivulletulo (ei tarvitse olla mikään maailmanmestaruusluokkaa, kunhan jonkinmoinen sivulle kiepsahdus) maahanmenoa, istumista, kierimistä, MITÄ TAHANSA. Harjoittele käskyä niin vahvaksi ja niin monessa paikassa kuin ikinä pystyt, palkitse ja rohkaise koiraa paljon. Kun uhkaava tilanne pääsee yllättämään (tai parempi jos ennakoit) pyydä koirasi ottamaan sinuun katsekontakti, pyydä se sivulle, ota lyhyt pätkä seuraamista, pyydä koirasi istumaan, makaamaan, KÄSKE SEN TEHDÄ JOTAIN. Tarjoa koirallesi jotain muuta ajalteltavaa ja tekemistä kuin vieras ihminen. Jos vieras tahtoo välttämättä silitellä koiraasi, voit yksinkertaisesti sanoa että nyt se ei valitettavasti käy koska teillä on kiire/koirasi pelkää tai jotain muuta. Tai vastaavasti voit selittää että koirasi pelkää ja selittää "oikean" tavan lähestyä koiraa, esimerkiksi mennä kyykkyyn ja katsoa muualle ja antaa koiran omaehtoisesti lähestyä. Paras kuitenkin olisi, että kun näet koirasi tuntevan olonsa uhkaavaksi, keskeyttäisit "uhkaukset" vaikka houkuttelemalla koiran tekemään jotain muuta.

Jos sinulla into riittää (toivottavasti riittää!) Voisit tehdä tuttujesi (joita koirasi ei niin hyvin tunne) kanssa harjoitusta, jossa kävelet tuttusi lu ja juttelette niitä näitä ja lähdette jatkamaan matkaa. Tuttusi ei edes vilkaisi koiraa, vaan keskittäisi kaiken huomionsa pelkästään sinuun. Vähitellen hän voisi kyykistyä ja puhua sinulle ja antaa koiranhaistella itseään oman sietokykynsä mukaisesti, vähitellen katsoa koiraan päin ja edetä yksinkertaisesti niin hitaasti, että koira oppii pikkuhiljaa voittamaan pelkonsa vieraita kohtaan. Tämä tietysti vaatii useita harjoituksia erilaisten ihmisten kanssa.

Tiedän, että tilanne ei ole helppo, mutta mikäli haluat koirasi lopullisesti voittavan vieraspelkonsa, työmäärä on melko suuri. ONNEA MATKAAN

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

Koirani pelkää vieraita ihmisiä. Luulen sen liittyvän siihen että se on kotiväenkin eleitä kohtaan äärimmäisen herkkä. Jos on mahdollisuus, se väistää vierasta, mutta tulkitessaan olevansa uhattuna hyökkää rähisten kohti. Ei onneksi kuitenkaan pure. Ja uhatuksi se tuntee itsensä jo jos joku esim. tuijottaa kovasti. Yleensä saan estettyä etteivät vieraat ihmiset koske koiraan esim. lenkillä, mutta välillä varsinkin mummot ja lapset pääsevät yllättämään. Ja miten voin kieltää ihmisiä katsomasta koiraan...? Koira käyttäytyy ok jos vieras ei ole huomaavinaan sitä. Ja pakotettuna käsittelyyn (esim. eläinlääkärissä) alistuu kohtaloonsa täristen ja häntä koipien välissä. Joskus joku, ehkä yksi ihminen viidestäkymmenestä, tulee koiran kanssa juttuun ensimmäisestä minuutista alkaen. Yleensä uudet tyypit vaativat jopa kuukausien tutustumisen.

Koira on pienestä saakka kulkenut mukana kaikkialla minne sen kanssa on voinut mennä. Ongelma alkoi noin vuoden iässä. Koiraa on yritetty totuttaa vieraisiin nameilla ja leluilla, komentamalla rähinästä ja vaikka millä. Tuttuja ihmisiä kohtaan se on kiltti kuin enkeli. Tottelee käskyjä, antaa vääntää itsensä vaikka solmuun, luovuttaa luut ym...

Mikä siis neuvoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu