tulenko tylsistymään

minä menen ensi vuonna maatalous oppilaitokseen muuruvedelle.olen asunut maalla pienestä pitäen ja aijon siis jäädä jatkamaan tilalle.olen joutunut tekemään melkein kaikki tilan työt heti kun sain traktori kortin.joten tulen ko tylsistymään tähän ammattiin??
minä tiedän että tämä oli outo kysymys.
minä hätäilen että minä en pärjää tällä tilalla.
13956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

On hienoa että lähdet kouluun oppimaan perusasioita lisää. Taatusti et tylsisty maanviljelijänä kunhan pidät itsesi ajan tasalla, elikkä seuraat mitä ja miten muualla tehdään. Tutustumismatkat ovat todella tärkeitä sillä niistä oppii aina jotain uutta sekä näkee ettei muillakaan niin kauhean ongelmatonta se yrittäminen ole mutta vaikeudet voitetaan aina. Tutustumismatkat myös katkaisee arjen rutiinit ja antaa uusia tuttavia sekä luvan pitää pienen loman. Kenellä ne valmiudet tilanpitoon ovat jos ei sinulla joka olet sitä tehnyt jo pitkän aikaa.
Menestystä tilanpitoon.

Äänestä
  • muttaah.ei se kaikilla ole niin ongelmatonta.olet oikeassa.
    minulla on tosi ailahtelevat tunteet jatkamisen suhteen.välillä minä en haluaisi jäädä mutta välillä taas haluan.tämä on niin kakspiippunen juttu. minulta jää kaikki hauska kokematta kun jään tänne.onhan täälä lomaa välillä jos vanhemmat vaan jaksaa hoitaa välillä tilan töitä.

    Äänestä

  • ikuinen maatilanpoika kirjoitti:

    muttaah.ei se kaikilla ole niin ongelmatonta.olet oikeassa.
    minulla on tosi ailahtelevat tunteet jatkamisen suhteen.välillä minä en haluaisi jäädä mutta välillä taas haluan.tämä on niin kakspiippunen juttu. minulta jää kaikki hauska kokematta kun jään tänne.onhan täälä lomaa välillä jos vanhemmat vaan jaksaa hoitaa välillä tilan töitä.

    Monella nuorelle on tarve kokeilla kaupungin iloja, sanotaanhan yleisesti että "suomalainen ei usko ennen kuin kokeilee". Mikä estää sinua nyt kokeilemasta muut työtä. Uskon että se auttaa sinua näkemään ettei se muukaan työ herkkua ole. Älä tee lopullista päätöstä maatalouden lopettamisesta vaan lähde kokeilumielellä. Silloin on helppo palata takaisin ja todeta ettei se maailman hauska niin todellista ole mitä lehdet ja telkkari kertoo.
    Kaupungissa pitkään asuneena sanoisin että siellä hauskanpito on suoraan kiinni sinun kukkarosi paksuudesta mutta maaseudulla voi hauskaa olla rahattakin... niin mitä itse ketäkin arvostaa.

    Äänestä

  • yritysneuvoja kirjoitti:

    Yritysneuvojalla on hyviä pointteja. Vaikka tilanteesi saattaa sinusta tuntua sietämättömältä, täältä kaupungista katsottuna en voi tuntea kuin pientä kateutta. Oli valintasi mikä tahansa, on hienoa että kuitenkin jaksat edes harkita perinteen jatkamista. Mikäli etätyöskentelyn mahdollisuudet tästä vielä paranevat, saatan lähteä maalle minäkin.

    Äänestä

  • -Miukumauku- kirjoitti:

    olet oikeassa miukumauku sillä on hyviä pointteja.
    mä taidan olla hätäilemättä ja olen tullut siihe tulokseen että elän päivän kerrallaan.katsotaan mitä tuleman pitää.
    kiitos neuvoista

    Äänestä

Lähde kaupunkiin...tylsistyt aivan varmasti.

Äänestä
  • ...mutta kun ei ole mahdollista. Olen syntynyt ja ikäni asunut kaupungissa ensin keskisuuressa ja sitten pääkaupungissa. Viime vuosina olen alkanut haluta maalle asumaan mutta kun ei onnistu. Kun työpaikka täällä Stadissa, ei mahdollisuutta etätyöhön ja sellainen työ että sen alan paikkoja/töitä ei muualla Suomessa ole. On hyvä ja suht.varma työpaikka joten irtisanoutuakaan ei uskalla. Eläkeikäänkin on vielä 25v.

    Joten minkäs teet, ei voi kuin kärvistellä täällä pääkaupungin ruuhkissa, kalliissa asunnoissa ja levottomassa ympäristössä. Ja haaveilla vaan maalla asumisesta (vaikka kai sielläkin on omat ongelmansa). Olis ihanaa kun olisi talo, eläimiä, tilaa, ei ruuhkia mutta haaveissa vain....

    Maatilan emäntänä en osaisi tehdä mitään kun ikäni kaupungissa asunut. Koulutus siihen pitäisi saada vaikka tekisikin oman työn ohella. Tuntuu että maatilalla asuvan pitää osata kaikkea mutta kaipa siihenkin oppii.

    Äänestä

Kyllä pärjää, mutta akan sinä tarvitset ...

Äänestä
  • Siellä koulussa,.Nimittäin pojalleni kävi niin.10-vuotiaasta asti oli töissä,ja 15 hoiti hommia itsenäisesti.Sitten maatalouskoulu tuntui lastenleikiltä.Kävi aikuisopiskeluna koulun loppuun.
    Voisi olla viisasta käydä muuallakin töissä.Saattaa riittää lyhytkin jakso todeta,että maalla on mukavinta.
    Jos et vielä omista tilaa,niin sanot vain vanhemmillesi käyväsi muualla välillä. Sitten kun paperit on taskussa,et enää voi lähteä.
    Toki emäntä sulla täytyy olla viihtyäksesi maalla.
    Itselläkin nuorempana keväisin hirvitti tuleva työmäärä,muttei enään.Päivä kerrallaan.
    Hanki koulutusta ja harrastus,älä velkaa.

    Äänestä

  • kokenut juumas kirjoitti:

    Siellä koulussa,.Nimittäin pojalleni kävi niin.10-vuotiaasta asti oli töissä,ja 15 hoiti hommia itsenäisesti.Sitten maatalouskoulu tuntui lastenleikiltä.Kävi aikuisopiskeluna koulun loppuun.

    Tietysti harrastaa ei ilman velkaa maataloustuotanota jatkuvasti tuottavana voi pitää.

    Äänestä

  • kokenut juumas kirjoitti:

    Siellä koulussa,.Nimittäin pojalleni kävi niin.10-vuotiaasta asti oli töissä,ja 15 hoiti hommia itsenäisesti.Sitten maatalouskoulu tuntui lastenleikiltä.Kävi aikuisopiskeluna koulun loppuun.
    Voisi olla viisasta käydä muuallakin töissä.Saattaa riittää lyhytkin jakso todeta,että maalla on mukavinta.
    Jos et vielä omista tilaa,niin sanot vain vanhemmillesi käyväsi muualla välillä. Sitten kun paperit on taskussa,et enää voi lähteä.
    Toki emäntä sulla täytyy olla viihtyäksesi maalla.
    Itselläkin nuorempana keväisin hirvitti tuleva työmäärä,muttei enään.Päivä kerrallaan.
    Hanki koulutusta ja harrastus,älä velkaa.

    ...15v. on muka täysin oppinut ja tylsistyy. Ehkä se koti on ollut vaan joku "maailman napa". Näitä oli joitakin minukin aikana opiskelemassa näitä täysin oppineita, ei niistä sitten tullu kuitenkaan mitää kummempaa koskaa, kotitilat jäi kehittämättä ja täysin ulkona koko hommasta, parilta tämmöseltä tietoviisaalta meni kotitila pakkohuudolla.
    Nyt kun kattoo meidänkin kurssin kavereita, nii ropottinavetat ja muu maatalouden kehitys on niillä, jotka otti tosissaan opinnot avoimin mielin, eikä tuijottanu sitä kotitilan oppia pelkästään.
    Itte olin kanssa melkosen viisas jo kouluun mennessä(luulin, että tiedän), mutta huomasin heti, etten tiedä mitään ja nyt oon kouluttanu itteeni vuositolkulla ja nyt tiedän jotakin, en siis vieläkään tiedä, jonne on melkoisen pitkä matka jokaisella. Autuain tilanne on kait niillä, jotka ei tiedä, ettei tiedä...

    Äänestä

Ensinnäkin maanviljelys on paljon muuta, kuin traktorilla ajamista ja koskaan tässä ammatissa ei ole täysin oppinut. Jotkut asiat saattavat olla tuttuja siellä oppilaitoksessa, mutta paljon tulee taatusti uutta ja jo pelkästään opiskelukavereiden myötä tulee uusia sväärejä elämään.
Nykyisestä maatalousopetuksesta ja kursseista minulla ei ole tarkkaa käsitystä, mutta suosittelen ottamaan rohkeasti vastaan kaiken tarjotun opetuksen, vaikka se ei sillä hetkellä tuntuisikaan kovin tarpeelliselta. Omana opiskeluaikanani oli mahdollista vaihtaa vielä ensimmäisen vuoden jälkeen opintolinjaa kaupalliselle puolelle, näin tein ja sitä en ole koskaan katunut. Sain lisää aivan uutta opetusta ja oli vielä mahdollista kouluttaa itseään iltaisin konttoriopistossa, lisäksi pääsin harjoittelijaksi maatalouskauppaan puoleksi vuodeksi. Vaikka olenkin toiminut suurimman osan työelämääni maanviljelijänä, on tuosta kaupallisesta koulutuksesta ollut minulle suuri hyöty ja viljelyn ohella on ollut liiketoimintaakin joskus varsin mittavassakin muodossa.
Itselleni tuo maanviljelyskoulu antoi melkoisen pohjan elämälle ja sen jälkeen olen kouluttanut itseäni vielä lisää pienillä kursseilla ja itseopiskelulla. Eilen viimeksi olin täydentämässä tietojani eräässä koulutuksessa. Jotkut kurssikavereistani löysivät jopa elämänkumppaninkin tuolta koulusta, minullekin oli vähällä käydä niin. Sain kuitenkin hyviä kavereita, joiden kanssa olemme pitäneet yhteyttä yli 30v. ajan.
Suosittelen jopa jotain jatkokoulutustakin sinulle tuon maatalousoppilaitoksen jälkeen, vaikka jäisitkin sinne tilalle jatkamaan viljelijänä. Avoimin mielin vaan opiskelemaan!!

Äänestä

Kolme vuotta sitten tehtiin meillä sukupolven vaihdos ja jos nyt tietäis mitä tää on niin ois jääny tekemättä!
Vaki työ oli kaupungis, mut ajattelin sit tulla kotitilalle muijaki halus!
Velkaantuu väkisin jos jotain meinaa tehdä..
Velkaa nyt maatilan osto ja koneet yms 350tuhatta, ja mä remppasin navettaa itse omalla työllä ja hommasin käytettyjä koneita yms kalusteita! Rahaa ei jää muuhun kuin laskujen maksuun, lainan lyhennyksiä joutuu kesäisin lykkäämään! Jos olisin rakentanut niin kuin moni on tehnyt uuden "robottinavetan" ja laittanut muut koneet samalle mallille niin velkaa ois 1,5-2milj. Ja koko lopunikääs oot pankin Orja ihan oikeasti, maidon hinta ei enää nouse koskaan kun nää dorkat laajentaa koko ajan ja eläimet on vain tuotantovälineitä! Kantsii myös katsoa mitä mieltä meistä maajusseista ollaan tuolla maataloustuki osastolla-->
Ei paljo arvosteta vaam syljetään päin näköä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ikuinen maalaispoika kirjoitti:

minä menen ensi vuonna maatalous oppilaitokseen muuruvedelle.olen asunut maalla pienestä pitäen ja aijon siis jäädä jatkamaan tilalle.olen joutunut tekemään melkein kaikki tilan työt heti kun sain traktori kortin.joten tulen ko tylsistymään tähän ammattiin??
minä tiedän että tämä oli outo kysymys.
minä hätäilen että minä en pärjää tällä tilalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu