Mantsan koe

Hei!
Voisiko joku kertoa minulle, miten lukea maantietoa? Kokeet ovat maanantaina ja oppikirjani on Koulun maantieto Suomi, sekä koe kappaleet ovat 1- 13. APUA! En ennätä opetella kaikkea ulkoa, joten keskitynkö lihavoituihin käsitteihin? Entä kartat!
Help me ,please!
2691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Teoriakokeisiin ei voi lukea muuten, kuin lukemalla kappaleet ajatuksella ja huolella läpi. Mikäli keskittyy vain tummennettuihin sanoihin, jää samalla monia tärkeitä asioita pois ja samalla on hyvin vaikea hahmottaa kokonaisuutta ja ymmärtää itse asiaa. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole kun lukea aivan koko viikonloppu pöydän ääressä. Välillä 15- min tauko.

Äänestä

Jos tunneilla on tehty muistiinpanoja vihkoon, niin niiden avulla voi kerrata kappaleista keskeisimmät asiat.
Ja kannattaa ainakin silmäillä jokainen kappale läpi, ei siinä kauan mene. Jos kappaleitten lopussa on pieniä tiivistelmiä sisällöstä (en nyt muista onko juuri tuossa mantsankirjassa), niin ne kannattaa opetella hyvin. :)
Hyötyä on myös tummennettujen käsitteiden mieleenpainamisesta.

Kun käy koealuetta läpi, voi samalla koota muutamalla sanalla pieniä muistiinpanoja erilliselle paperille, piirrellä muistivinkkejä jotka auttaa asioita jäämään paremmin mieleen, ja selittää asioita itselleen ihan omin sanoin.

Se koealue kannattaa lukaista läpi ainakin kerran lukea huolellisesti muistiinpanot vihosta.
Kyllä siitä pitäisi tarttua mieleen tarvittava määrä tietoa, jos on tunnilla vähänkin ollut mukana.

Ei muuta kun tsemppiä kokeeseen :D Mun pitäs maanantaiksi käydä läpi 139 sivun koealue historiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mantsa hakusessa kirjoitti:

Hei!
Voisiko joku kertoa minulle, miten lukea maantietoa? Kokeet ovat maanantaina ja oppikirjani on Koulun maantieto Suomi, sekä koe kappaleet ovat 1- 13. APUA! En ennätä opetella kaikkea ulkoa, joten keskitynkö lihavoituihin käsitteihin? Entä kartat!
Help me ,please!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu