Talo
”Ummehtunut haju pakottaa silmäni auki, kestää hetken ennen kuin silmäni tottuvat hämärään. Makaan puisella lattialla, täällä haisee kosteuden raiskaama home. Ulkona on jo pimeää, päähäni sattuu, mihin minä olen joutunut? Kauanko olen täällä maannut? Ikkunoiden eteen on hakattu lautoja, mutta se ei estä kuunvalon pääsemistä sisään. Olen selvästi hylätyssä talossa, minua pelottaa. Parrantyngästäni päätellen olen maannut tajuttomana jo jonkin aikaa, ylläni on vain pyjamat. Kävelen ikkunalle, huomaan olevani metsän ympäröimässä talossa. Minua huimaa, silti minua naurattaa, ehkä minut on huumattu? En näe kaappaajaani missään, hän luultavasti haluaa leikkiä kanssani, ennen kuin tappaa minut. Minua naurattaa, ja samalla tunnen valtavaa pelkoa että kauhua. Yhtäkkiä koskiessani pyjamaani, tunnen tarttuvani johonkin märkään. Nostan käteni kuunvalon eteen, ja huomaan housuni olevan veressä.
Tarkistan itseni, ja huomaan että minussa ei ole haavoja, mutta kenen veri on? Miksi sitä on minun housuissani? Huomaan huoneen oven takaa pilkottavan heikon valon, kävelen ovelle ja painaudun sitä vasten kuunnellen, olisiko vapauden riistäjäni sen toisella puolella. Tartun oven kahvaan ja väännän sitä hitaasti, valmistaudun kohtaamaan vastustajani. Tempaisen oven auki, ja sen takana, ei ole mitään. Vain käytävä, jonka varrella palaa kynttilöitä. Astun käytävään, omituinen haju täyttää nenäni, mieleni tekee oksentaa, mutta kerään itseni. Seinille on piirretty graffiteja, sukupuolielinten kuvia, kuvat huvittavat minua. Yhtäkkiä jostain kuuluu kuiskuttelua. Äänet lähenevät, minä painaudun seinää vasten. Äänet tulevat kulman takaa, ja ne lähestyvät. En saa sanoista selvää, kohtaanko nyt kaappaajani, ehkä tulevan tappajani?
Äänet lakkaavat yhtäkkiä, mutta silti nojaan seinään vielä pitkään. Kylmä hiki valuu silmiini, ja minun on pakko hieroa niitä, silmiäni kirvelee. Jännitys vain kasvaa, kuulen sydäntieni lyönnit päässäni, silti haluan pois talosta, ja lähden kävelemään käytävää eteenpäin. Lattialaudat narisevat askeleideni alla, vanha matto allani on homeinen ja likainen, juoppojen virtsan tahrima, sekä lasinsirujen peittämä. Minulla ei ole kenkiä, eikä sukkia, joten varon astumasta lasin siruihin. Käytävän varrella oleva ovi narahtaa hieman, ovi on raollaan, mutta huoneessa pimeää. Ovi avautuu vielä enemmän, ja jähmetyn paikoilleni, sydämeni hakkaa entistä lujempaa. Huoneesta tulee helpotuksekseni kissa, joka pysähtyy katsomaan minua. Se sähisee, ja juoksee takaisin hämärään huoneeseen.
Olen saapunut rappusten päähän, ne johtavat alakertaan. Jos en yläkerrassa kohdannut tappajaani, niin ehkä alhaalla. Laskeudun ensimmäiselle rapulle, joka narahtaa voimakkaasti. Kynttilöitä on aseteltu rappusille, liekit lepattavat levottomasti, luoden kuin tanssivia kuvioita repaleiselle tapetille. Tulen rappusten tasanteelle, ja astun jonkun kylmän päälle, siirrän jalkaani ja huomaan sen olevan veitsi. Veitsessä on verta, mutta ei minusta, se ei leikannut jalkaani. Otan veitsen turvakseni. Puristan kahvaa kädessäni, laskeutuessani alakertaan. Alakerta on valaistu kynttilöillä, ihan kuin niistä olisi tehty polku, minua huvittaa ajatus, miten kaappaajani leikkii kanssani. Yhtäkkiä kuulen taas ne kuiskaukset, hyppään hämärään nurkkaan, ja odotan. Ihmettelen miten typerää minun on vaeltaa tuntemattomassa talossa, jonka uumenissa odottaa kaappaajani. Äänet lakkaavat, ja uskaltaudun pian taas kynttilä polulleni.
Ulkoa kuuluu autojen ääntä, sekä naulattujen ikkunalautojen välistä pilkistivät siniset, välkkyvät valot. Ne tiesivät vain tietysti virkavallan saapumista, pian kuulenkin miten poliisit vaativat tappajaa antautumaan. Kiirehdin alakerran läpi, ja huomaan pian suuren etuoven, joka on kiinni. Ehkä selviän ulos, tosin pysähdyn eteishallissa, suuren ruokapöydän ääressä on neljä ruumista, joiden kurkut on viilletty auki. Kuulen takaani kaikuvan naurun, ja pakenen etuovelle. Paiskaan oven auki ja pysähdyn terassille, poliisiautojen etuvalot häikäisevät minut, nostan käteni kasvojeni peitoksi. Poliisit käskevät minut heittämään veitsen pois, teen työtä käskettyä, nyt he huutavat minua maahan mahalleni, teen senkin. Nostan käteni niskani taakse, ja pian poliisit tulevat luokseni. Poliisit laittavat minulle raudat, mutta miksi minulle. Yritän selittää, mutta en saa aikaiseksi änkytettyä yhtään selvää sanaa. Minut laitetaan poliisiautoon, ja tuntuu kuin menettäisin taas tajuntani. Ennen kuin tajuntani sammuu, olen vain onnellinen että selvisin tappajalta.
Herään auringonpaisteeseen, ja katselen ympärilleni. En ensin ymmärrä missä olen, kun huomaan ikkunan edessä kalterit. Syöksyn panssariovelle, ja hakkaan sitä nyrkeillä, vaatien tietää mistä on kysymys. Vaatimuksiini ei vastata, miksi minä olen täällä? Istun ohutpatjaiselle sängylleni, selkääni sattuu, en ole tottunut nukkumaan ohuella patjalla. Yritän rauhoittua ja järkeilen asioita. Ehkä minua pidetään kuulusteluja varten sellissä, tappaja on kuitenkin varmasti vangittu tai ammuttu. Minua huvittaa, olenko tosiaankin ainoa talosta selvinnyt. Oven luukku avataan, saan kupin kahvia ja leivän, sekä päivän lehden. Yritän kysyä miksi olen sellissä, mutta vartija ei vastaa. Hörppään kahvia, se maistuu ihan paskalle, samoin leipä. Avaan lehden, ja näen kuvani etusivulla. Otsikossa lukee että vaarallinen psykopaatti vangittu. Koko juttu kertoo minusta, ja mitä minä olen tehnyt. Mitä minä olen tehnyt? En minä muista tappaneeni ketään, vaikka ajatus moisesta tuntuukin huvittavalta. Minua syytetään kaikesta, pudotan lehden lattialle, ja asetun makuulleni sängylle, tuijottaen kattoon. Olen järkyttynyt, mutta huvittunut, minäkö hullu? Repeän nauruun.”
”Ummehtunut haju pakottaa silmäni auki, kestää hetken ennen kuin silmäni tottuvat hämärään. Makaan puisella lattialla, täällä haisee kosteuden raiskaama home. Ulkona on jo pimeää, päähäni sattuu, mihin minä olen joutunut? Kauanko olen täällä maannut? Ikkunoiden eteen on hakattu lautoja, mutta se ei estä kuunvalon pääsemistä sisään. Olen selvästi hylätyssä talossa, minua pelottaa. Parrantyngästäni päätellen olen maannut tajuttomana jo jonkin aikaa, ylläni on vain pyjamat. Kävelen ikkunalle, huomaan olevani metsän ympäröimässä talossa. Minua huimaa, silti minua naurattaa, ehkä minut on huumattu? En näe kaappaajaani missään, hän luultavasti haluaa leikkiä kanssani, ennen kuin tappaa minut. Minua naurattaa, ja samalla tunnen valtavaa pelkoa että kauhua. Yhtäkkiä koskiessani pyjamaani, tunnen tarttuvani johonkin märkään. Nostan käteni kuunvalon eteen, ja huomaan housuni olevan veressä.
Tarkistan itseni, ja huomaan että minussa ei ole haavoja, mutta kenen veri on? Miksi sitä on minun housuissani? Huomaan huoneen oven takaa pilkottavan heikon valon, kävelen ovelle ja painaudun sitä vasten kuunnellen, olisiko vapauden riistäjäni sen toisella puolella. Tartun oven kahvaan ja väännän sitä hitaasti, valmistaudun kohtaamaan vastustajani. Tempaisen oven auki, ja sen takana, ei ole mitään. Vain käytävä, jonka varrella palaa kynttilöitä. Astun käytävään, omituinen haju täyttää nenäni, mieleni tekee oksentaa, mutta kerään itseni. Seinille on piirretty graffiteja, sukupuolielinten kuvia, kuvat huvittavat minua. Yhtäkkiä jostain kuuluu kuiskuttelua. Äänet lähenevät, minä painaudun seinää vasten. Äänet tulevat kulman takaa, ja ne lähestyvät. En saa sanoista selvää, kohtaanko nyt kaappaajani, ehkä tulevan tappajani?
Äänet lakkaavat yhtäkkiä, mutta silti nojaan seinään vielä pitkään. Kylmä hiki valuu silmiini, ja minun on pakko hieroa niitä, silmiäni kirvelee. Jännitys vain kasvaa, kuulen sydäntieni lyönnit päässäni, silti haluan pois talosta, ja lähden kävelemään käytävää eteenpäin. Lattialaudat narisevat askeleideni alla, vanha matto allani on homeinen ja likainen, juoppojen virtsan tahrima, sekä lasinsirujen peittämä. Minulla ei ole kenkiä, eikä sukkia, joten varon astumasta lasin siruihin. Käytävän varrella oleva ovi narahtaa hieman, ovi on raollaan, mutta huoneessa pimeää. Ovi avautuu vielä enemmän, ja jähmetyn paikoilleni, sydämeni hakkaa entistä lujempaa. Huoneesta tulee helpotuksekseni kissa, joka pysähtyy katsomaan minua. Se sähisee, ja juoksee takaisin hämärään huoneeseen.
Olen saapunut rappusten päähän, ne johtavat alakertaan. Jos en yläkerrassa kohdannut tappajaani, niin ehkä alhaalla. Laskeudun ensimmäiselle rapulle, joka narahtaa voimakkaasti. Kynttilöitä on aseteltu rappusille, liekit lepattavat levottomasti, luoden kuin tanssivia kuvioita repaleiselle tapetille. Tulen rappusten tasanteelle, ja astun jonkun kylmän päälle, siirrän jalkaani ja huomaan sen olevan veitsi. Veitsessä on verta, mutta ei minusta, se ei leikannut jalkaani. Otan veitsen turvakseni. Puristan kahvaa kädessäni, laskeutuessani alakertaan. Alakerta on valaistu kynttilöillä, ihan kuin niistä olisi tehty polku, minua huvittaa ajatus, miten kaappaajani leikkii kanssani. Yhtäkkiä kuulen taas ne kuiskaukset, hyppään hämärään nurkkaan, ja odotan. Ihmettelen miten typerää minun on vaeltaa tuntemattomassa talossa, jonka uumenissa odottaa kaappaajani. Äänet lakkaavat, ja uskaltaudun pian taas kynttilä polulleni.
Ulkoa kuuluu autojen ääntä, sekä naulattujen ikkunalautojen välistä pilkistivät siniset, välkkyvät valot. Ne tiesivät vain tietysti virkavallan saapumista, pian kuulenkin miten poliisit vaativat tappajaa antautumaan. Kiirehdin alakerran läpi, ja huomaan pian suuren etuoven, joka on kiinni. Ehkä selviän ulos, tosin pysähdyn eteishallissa, suuren ruokapöydän ääressä on neljä ruumista, joiden kurkut on viilletty auki. Kuulen takaani kaikuvan naurun, ja pakenen etuovelle. Paiskaan oven auki ja pysähdyn terassille, poliisiautojen etuvalot häikäisevät minut, nostan käteni kasvojeni peitoksi. Poliisit käskevät minut heittämään veitsen pois, teen työtä käskettyä, nyt he huutavat minua maahan mahalleni, teen senkin. Nostan käteni niskani taakse, ja pian poliisit tulevat luokseni. Poliisit laittavat minulle raudat, mutta miksi minulle. Yritän selittää, mutta en saa aikaiseksi änkytettyä yhtään selvää sanaa. Minut laitetaan poliisiautoon, ja tuntuu kuin menettäisin taas tajuntani. Ennen kuin tajuntani sammuu, olen vain onnellinen että selvisin tappajalta.
Herään auringonpaisteeseen, ja katselen ympärilleni. En ensin ymmärrä missä olen, kun huomaan ikkunan edessä kalterit. Syöksyn panssariovelle, ja hakkaan sitä nyrkeillä, vaatien tietää mistä on kysymys. Vaatimuksiini ei vastata, miksi minä olen täällä? Istun ohutpatjaiselle sängylleni, selkääni sattuu, en ole tottunut nukkumaan ohuella patjalla. Yritän rauhoittua ja järkeilen asioita. Ehkä minua pidetään kuulusteluja varten sellissä, tappaja on kuitenkin varmasti vangittu tai ammuttu. Minua huvittaa, olenko tosiaankin ainoa talosta selvinnyt. Oven luukku avataan, saan kupin kahvia ja leivän, sekä päivän lehden. Yritän kysyä miksi olen sellissä, mutta vartija ei vastaa. Hörppään kahvia, se maistuu ihan paskalle, samoin leipä. Avaan lehden, ja näen kuvani etusivulla. Otsikossa lukee että vaarallinen psykopaatti vangittu. Koko juttu kertoo minusta, ja mitä minä olen tehnyt. Mitä minä olen tehnyt? En minä muista tappaneeni ketään, vaikka ajatus moisesta tuntuukin huvittavalta. Minua syytetään kaikesta, pudotan lehden lattialle, ja asetun makuulleni sängylle, tuijottaen kattoon. Olen järkyttynyt, mutta huvittunut, minäkö hullu? Repeän nauruun.”
Vastaukset 1
Vanhimmat
...horrorin aineksia. Enemmänkin (syvempääkin) voisi ehkä olla. Ihan opiksi (en suinkaan lainailemaan kehoita) voisko ajatella, että vaikka Edgar A. Poen tarinoita hiukan lueskelisit?