Ikääntyvä väestö on puheenaiheena pomminpurkajien looseissa, ja siitä samasta aiheesta haluaisin minäkin viritellä keskustelua ja ajatuksia ruohonjuuritasolla.
Omaishoitaja on edullinen vaihtoehto kunnille (vai valtioko se tulevaisuudessa terminaali-ikäisistä vastaa) ja usein hoidettavalle luotettava ja tuttu henkilö. Kuullostaa vihreältä vaihtoehdolta; edullinen & empaattinen.
Omaishoitaja on usein itsekin ikääntynyt puoliso, joka voimiensa äärirajoilla kokee velvollisuudekseen hoitaa ylä- ja alamäissä huonokuntoista kumppaniaan vapaapäivittä ja ilman yhteiskunnan apua. Itsekin sinnittelisin pitkäaikaisen toverin puolesta voimieni äärirajoille, kukapa ei - rakkaudesta ihmiseen.
Mutta jokainen meistä ymmärtää, kuinka väärin yhteiskunnan on hyväksikäyttää kauan sitten "rakastaa kunnes kuolema meidät erottaa" lupausta.
Edellistä vieläkin vähemmän puhutaan lasten omaishoitajana olemisesta. Kuuluuko lapsen hoitaa huonokuntoista vanhusta kotona, ja kenen tehtävä se sisarusparvesta on?
Asiaa tarkemmin pohdittuani, käteen jäi niukka tilasto, jonka kärkisijalle nousi lapseton ja tai perheetön sisar, "jolla ei tärkeämpääkään tekemistä ollut. Muilla sisaruksilla oli kiireinen elämä lastenlapsineen ja lapsineen."
Hyvänä kakkosena tuli ainokainen, jonka elämä pyöri varsin nuoresta dementoituneen alz vanhempansa ympärillä jopa 20 vuotta, jonka jälkeen oman perheen perustamisen aika oli ja meni.
Päättäjät, nuo innovatiiviset muutoksentekijät, jopa hoitohenkilöstö puhuu omaishoidon puolesta.
Kukaan ei jaksa kysyä, kuka on omaishoitaja, ja kuka haluaa sitä todellisuudessa olla ja millä ehdoilla?
On väärin syyllistää läheinen omaishoitajaksi, varsinkin kun yhteiskuntamme ei pysty takaamaan minkäänlaista "takapäivystystä tai varamiestä" omaishoitajalle. Ei vuosi- eikä sairauslomia.
Omaishoitajuudessa ei ole kyse pyyteettömästä rakkaudesta tai kunniavelasta, sen pitäisi ensin aueta päättäjille. Kiristäminen ei ole oikein.
Odotan mielenkiinnolla kommentteja, toivottavasti asiallisia. Toivottavasti aihe kiinnostaa ikäläisiäni.
Omaishoitaja on edullinen vaihtoehto kunnille (vai valtioko se tulevaisuudessa terminaali-ikäisistä vastaa) ja usein hoidettavalle luotettava ja tuttu henkilö. Kuullostaa vihreältä vaihtoehdolta; edullinen & empaattinen.
Omaishoitaja on usein itsekin ikääntynyt puoliso, joka voimiensa äärirajoilla kokee velvollisuudekseen hoitaa ylä- ja alamäissä huonokuntoista kumppaniaan vapaapäivittä ja ilman yhteiskunnan apua. Itsekin sinnittelisin pitkäaikaisen toverin puolesta voimieni äärirajoille, kukapa ei - rakkaudesta ihmiseen.
Mutta jokainen meistä ymmärtää, kuinka väärin yhteiskunnan on hyväksikäyttää kauan sitten "rakastaa kunnes kuolema meidät erottaa" lupausta.
Edellistä vieläkin vähemmän puhutaan lasten omaishoitajana olemisesta. Kuuluuko lapsen hoitaa huonokuntoista vanhusta kotona, ja kenen tehtävä se sisarusparvesta on?
Asiaa tarkemmin pohdittuani, käteen jäi niukka tilasto, jonka kärkisijalle nousi lapseton ja tai perheetön sisar, "jolla ei tärkeämpääkään tekemistä ollut. Muilla sisaruksilla oli kiireinen elämä lastenlapsineen ja lapsineen."
Hyvänä kakkosena tuli ainokainen, jonka elämä pyöri varsin nuoresta dementoituneen alz vanhempansa ympärillä jopa 20 vuotta, jonka jälkeen oman perheen perustamisen aika oli ja meni.
Päättäjät, nuo innovatiiviset muutoksentekijät, jopa hoitohenkilöstö puhuu omaishoidon puolesta.
Kukaan ei jaksa kysyä, kuka on omaishoitaja, ja kuka haluaa sitä todellisuudessa olla ja millä ehdoilla?
On väärin syyllistää läheinen omaishoitajaksi, varsinkin kun yhteiskuntamme ei pysty takaamaan minkäänlaista "takapäivystystä tai varamiestä" omaishoitajalle. Ei vuosi- eikä sairauslomia.
Omaishoitajuudessa ei ole kyse pyyteettömästä rakkaudesta tai kunniavelasta, sen pitäisi ensin aueta päättäjille. Kiristäminen ei ole oikein.
Odotan mielenkiinnolla kommentteja, toivottavasti asiallisia. Toivottavasti aihe kiinnostaa ikäläisiäni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Omashoitajuus perustuu ihmisen omaan vapaa ehtoisuuten hoitaa terminaali/ikääntyvää ihmistä omassa kotonaan.
Usein kannattaa tarkoin miettiä riittääkö ne omat voimavarat siihen?
Työ on usein henkisesti/ruumiillisesti erittäin raskasta ja kuluttavaa.
Kuitenkin aina on mahdolisuus saada hoidettava ihminen takaisin hoitoon.
Ketään ei tänäpäivänä voida velvoittaa hoitamaan omaistaan kotona.
Kuten alussa sanoin on jokaisen punnittava ne omat voimavaransa tarkkaan.
Aluksi voi tuntua helpolta kotihoito,kuitenkin sairauden lisääntyessä hoidettava tarvitsee omalta osaltaan enemmän apua ja hoitoa.
Se mitä on luvattu ihmiselle elämän alkutaipaleella voidaan käsittää monella eri tavalla.
Joskus on hyväksi miettiä sen lupauksen todellista tarkoitusta.
En kuitenkaan halua tällä kirjoittelulla tuomita ketään omaishoitajia.
Päinvastoin he omalta osaltaan tekevät arvokasta hoitotyötä.
Kuitenkin painotan sitä omaa jaksamista,sanokoon muut mitä sanoo.
Yhteiskunnan on velvollisuus hoitaa meitä ihmisiä elämän kaaren loppuun asti.
Sitä varten erilaiset saattohoito kodit,sairaalat,vanhainkodit todella on.
Arvostan omaishoitajan työtä suuresti,siitä saatava korvaus on tänäpäivänä nimellis korvaus.
Siihen pitäisi saada lisää jaettavia veromarkkoja ja myös osaltaan valtion apua.
Jokainen ihminen on tärkeä,hoidetaan häntä laitoksessa tai omassa kodissaan.
Käsitän, että dementoituneen isän tai äidin hoitamisessa kotona on monta kiemuraa. Niin kuin elämässä yleensä. Syyllisyydestä pitää kuitenkin päästä eroon.
Ei pidä ottaa niin suurta taakkaa, ettei sitä jaksa kantaa. Dementoinut vanhempi on usein hyvin sitova, syyllistävä, harhainen,agressiivinenkin, mahdoton hallita kotioloissa. Pitäisi olla valvonta 24 h vrk.
Ei kukaan sellaista kotioloissa kauan jaksa. Luottakaa hyvät ihmiset siihen, että me vanhustyön
amattilaiset pidämme huolen omaisistanne, kun se aika koittaa.
Ns. ryhmäkodit ja tehostetun asumispalvelun yksiköt ovat tätä päivää. Ei nykyään joudu tk:n osastolle makamaan, jos ei kotona pärjää.
Miksi rakkauden nimessä pitäisi kuluttaa itsensä yli äärirajojen. Pitää luovuttaa, kun sen aika on.
Jos tuntuu, että hoitovastuu kaatuu liiaksi yhden lapsen harteille, kannattaisi ottaa yhteyttä kunnan sosiaalitoimistoon tai mieluisan hoitokodin
sosiaalihoitajaan.
Eli periaatteesta en puhu liian pitkälle viedystä omaishoidosta. Se ei ole omaisen, eikä dementoituneen eduksi. Terveen järjen käyttö on sallittua, niille keillä sitä on. Sydämellä :)