Hei!
Olen 10v pojan äiti ja asiani koskee poikani kaveria.
Hän on esim. kaikissa koulun juhlissa huonoissa vaatteissa, luuhailee meidän pihassa (rivari) arkisinkin jopa klo22 aikoihin ja kaupungillakin viikonloppuisin tavattu puolenyön aikaan (16v tytär nähnyt).
Joskus tulee koulun jälkeen pihalle leikkimään ja kotiin lähtee vasta kun muut pihan lapset menee kotiin eli ei edes syö 11-20 välillä! Ainakaan ruokaa. Sit tää poika valehtelee älyttömästi ja on varastellut kaupasta.
Mitä teen, kun minua niin käy sääliksi tätä poikaa. Pojaltani olen kysellyt hänen vanhemmistaan ja hän kertonut, että ovat tavallisia työssä käyviä ihmisiä.
Eivät he ainakaan huolta tästä pidä!!
Ja sekin vielä huolettaa kun poikani tykkää olla tämän kaverinsa kanssa enkä haluaisi rikkoa heidän välejään että jotenkin saan seurata tätä poikaaaa!!!!
Olen 10v pojan äiti ja asiani koskee poikani kaveria.
Hän on esim. kaikissa koulun juhlissa huonoissa vaatteissa, luuhailee meidän pihassa (rivari) arkisinkin jopa klo22 aikoihin ja kaupungillakin viikonloppuisin tavattu puolenyön aikaan (16v tytär nähnyt).
Joskus tulee koulun jälkeen pihalle leikkimään ja kotiin lähtee vasta kun muut pihan lapset menee kotiin eli ei edes syö 11-20 välillä! Ainakaan ruokaa. Sit tää poika valehtelee älyttömästi ja on varastellut kaupasta.
Mitä teen, kun minua niin käy sääliksi tätä poikaa. Pojaltani olen kysellyt hänen vanhemmistaan ja hän kertonut, että ovat tavallisia työssä käyviä ihmisiä.
Eivät he ainakaan huolta tästä pidä!!
Ja sekin vielä huolettaa kun poikani tykkää olla tämän kaverinsa kanssa enkä haluaisi rikkoa heidän välejään että jotenkin saan seurata tätä poikaaaa!!!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Käsittääkseni sen voi tehdä kuka tahansa nimettömänä, kunnan lastensuojeluviranomaiselle kai, en ole varma...
lastensuojelun ilmotuksen voi antaa nimettömänä. Tilanne kyllä pojan kohdalla kuulostaa oudolta. Varsinkin varastelu on jo hälyyttävää. Toki on erikoista, ettei lasta käsketä välillä kotiin. Edes syömään. Siis ei kun tuumasta toimeen. Ja pojalle ei tarvi kertoa, jottei turhaa kanna toisten kuormia. Asiahan on aikuisten asia ei lasten. Kellään lapsella ei oo tapahtumiin osaa eikä arpaa. Toivottavasti poika saa apua turvattomuuteensa.
Se on aika radikaali toimenpide ihan ensimmäiseksi.
Etkö voisi ottaa vanhempiin yhteyttä ja ilmaista hienotunteisesti huolesi jotenkin kiertoteitse. Esim. kertomalla että teillä sisään tuloaika on aikaisemmin ja poika jää sitten pihaan yksin tms. Jos varastamisesta on faktaa eli silminnäkijöitä, niin mikset kertoisi siitäkin.
Ei se vielä katastrofi ole, jos tuonikäinen kokeilee kaupasta varastamista. Luin kerran, että noin puolet lapsista sitä joskus kokeilee. Valtaosalla se jää sitten kasvaessa pois. Itsekin kuulun tähän puoliskoon.
Ihan pojalta itseltäänkin voi minusta hyvin kysyä tuosta ruokailusta. Onhan se ehdottomasti liikaa, jos 9 tuntia on syömättä. Se on liian pitkä väli kenelle tahansa. Pitääkö se todella paikkansa? Miksi lapsi ei muka kävisi jääkaapilla kotonaan. Tuskin se nyt ihan tyhjä on, jos kaksi työssä käyvää ihmistä on huushollissa.
Jotkut lapset saattavat kyllä olla tosi vähäruokaisia. Useimmat lapset nykyään ovat aika plösöjä, niin on hämärtynyt, mitä hoikka lapsi itseasiassa tarvitsee. Aika vähän ruokaa ennen murrosikää.
Selvittele ensin itse ja vasta sitten turvaudu viranomaisiin. Ilmeisesti on kuitenkin sosiaalinen poika, ei lintsaa koulusta jne. Ei pelkistä vaatteista voi mitään päätellä. On täällä meidänkin koulussa penskoja, jotka ovat joka juhlassa verkkareissa ja ihan tavallisista kodeista loppujen lopuksi. Me ihmiset vain olemme niin erilaisia.
Näin suosittelee neljän lapsen äiti--
Tätä poikaa Huostaan ota.
Itselläni oli sama kokemus.
Naapurin poika melkein asui meillä.
Soitin nimettömänä, ja nykyään on pojalla "sijais vanhemmat" kerran kuussa koko viikon lopun.
Äiti saa mennä ja rillutella aivan rauhassa.
Meillä ei ole kuin yksi mummu joka on aina töissä 58v. asuu kaukana oma äitini teki itsarin 3v. sitten , nyt ovat tytöt 8 ja 6-vuotiaat "mummulla.
Kaverini Anopilla.
Ovat koko päivän, kuin myös kaverini lapset.
En ole itse pyytänyt apua häneltä vaan itse "mummu " haluaa tytöt sinne.
Parasta tänä aamuna oli kun sain kuulla vanhemmalta:
Mummu on paljon kiltimpi kuin sinä ja iskä!
Totesin tytölle että mummut yleensä ovat kiltimpiä(eivät komenna jne..) kuin vanhemmat.
Juttelin asiasta myös Mummun kanssa ja naureskeltiin molemmat.
Mutta soita nimettömänä jo oman lapsesi tähden!
T:Äiti
pojan sisälle? TArjonnut ruokaa? Jospa hän kutsuisi joku kerran sinun poikasi luokseen ja pääsisit sitten vaikka käymään tämän pojan kotona...
( Minä ainakin haluan tietää millaisessa kodissa lapseni vierailee).
meillä ihan yökylässäkin ja silloin olin yhteydessä piojan äitiin ja kuulosti ihan tavalliselta naiselta.
Niille ei saa mennä, edes käymään, kun pojan mukaan äiti tekee kotoakäsin tietokoneella töitä eikä halua sinne ketään.
Viime talvenakin kun oli kovat pakkaset, tää poika vietti paljon aikaaa meillä, kävi lämmittelemässä ja ruokon tätä naskalia.
päässyt siis teille. Nykyajan hktinen yhteiskunta riipii monesti kaiken työntekijöistään myös vapaa-aikana. siinä jää helposti lapset huomiotta. Apua perhe ilman muuta tarvitsee.