Meillä Sipoossa Talman koulun iltapäiväkerhossa on 26 lasta ja yksi ohjaaja koulutukseltaan kouluavustaja.
Olisin iloinen jos kertoisitte teillä päin vallitsevasta tilanteesta. Montako lasta? Montako ohjaajaa? Millainen pätevyys? Minkälaiset tilat? jne..
Olisin iloinen jos kertoisitte teillä päin vallitsevasta tilanteesta. Montako lasta? Montako ohjaajaa? Millainen pätevyys? Minkälaiset tilat? jne..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Nykyisin koulunkäyntiavustajille on järjestetty lisäkoulutusta nimenomaan iltapäiväkerhojen vetämiseen. Ensin on lukenut koulunkäyntiavustajaksi sitten toiminut ammatissa vuoden tai useamman ja on voinut mennä lisäkoulutukseen saamaan pätevyyden iltapäiväkerhojen vetämiseen. Se on hyvä juttu, mutta lapsimäärä tuntuu aika uskomattomalta. Pitäisi olla useampi aikuinen.
Me asutaan Espoossa ja meillä on kaksi aikuista ja lapsia varmaankin noin 20. Tosin meillä on täällä useampia iltapäiväkerhoja valittavana, on kirkon ja Folkhälsanin järjestämiä. Ollaan tosin ruotsinkielisessä koulussa.
Vetäjien ammattinimikettä en kyllä tiedä, mutta vaikuttavat kovin ammattitaitoisilta ja tuntuvat viihtyvän lasten kanssa toimimisesta.
Tilat on koulun yhteydessä ja ihan hyvät. 1 ja joskus 2 luokkahuonetta käytettävissä ja tietysti koko koulun piha.
Myös vanhempainyhdistyksen järjestämiä kerhoja koulun jälkeen jolloin iltapäiväkerhossa on hieman vähemmän lapsia kerrallaan.
Olen tosi tyytyväinen tilanteeseen.
ja ohjaaijia 3-4.
Tilat ovat isot nuorisotalon liikuntasali näyttämöineen ja "pelisali". Lisäksi on pienempi askarteluhuone, jossa voi esim. rauhassa tehdä läksyjä.
olen erittäin tyytyväinen muuten, mutta ulkoilla saisivat paljon enemmän. Ulkotilana on pelkkä nurmikenttä, ei mitään kiinteitä leikkivälineitä. Sisältä voi ottaa palloja, hyppynaruja, vanteita ym. kyllä.
Yhdellä ohjaajalla saa olla 12 lasta ip-kerhossa. Itse toimin ip-ohjaajana perhepäivähoitajan koulutuksella. Työskentelen lisäksi koulunkäyntiavustajana ja aloitan koulunkäyntiavustajan opinnot työn ohella.
sääntö lapsimäärästä? Vai onko tullut jo valtakunnallinen laki?
Olen itsekin ip-ohjaajana ja viime vuonna meillä oli kerhossa kirjoilla 26 lasta (esi-3.luokkalaisia muutama isompi erityisoppilas) ja silloin tiedusteltiin eri "instalteilta" onko jotain ylärajaa olemassa, kuinka monta lasta saa olla yhdellä ohjaajalla.
Silloin meille vastattiin, ettei ylärajaa ole määrätty lailla.
pienempi kyläkoulu on 7 lasta 1 ohjaaja koulutukseltaan on kouluavustaja. ikähaarukka 1-3 luokkalisia
Käsittääkseni sosiaalipuolella on tarkatlukemat siitä, montako lasta saa olla yhden ihmisen valvottavana. Koulupuolella ei tällaista ole eikä se toimisikaan, kun luokissahan voi olla lähemmäksi 30 lasta yhden aikuisen vastuulla.
Laissa ei ole määrätty ip- ohjaajien määrää per lapsi.
ylärajaa,kuinka monta lasta saa yhdellä aikuisella olla vastuullaan.12-13 lasta/aikuinen on vain suositus.Useimmat koulut sitä noudattavat,mutta olen kuullut näistä 20-30 lapsen ryhmistä joissa on vain yksi aikuinen.Sitten kun joku kaunis päivä jotain sattuu niin aletaan etsiä taas syyllistä..surullista.Meillä on 24 1-2 luokkalaista ja 2 aikuista..tunnin ajan 3 aikuista koska yksi lapsi tulee erityiskoulusta.
Nuo samat lapset ovat kouluaikana usein vielä isommissa ryhmissä ja edelleen vain yhden aikuisen vastuulla, eli opettajan. Ja opettaakin niille vielä pitäisi aika paljon asioita, ei vain vahtia sen aikaa, kun vanhemmat ovat työssä...
Kyllä iltapäiväkerho-ohjaajakin joutuu työssään tekemään paljon muutakin, kuin vain "vahtimaan" lapsia!!!
Kyllä meidän lapset ainakin siellä ip-kerhossa tuntuvat olevan ihan vain säilössä. Ip-kerhon ohjaaja vahtii ja jakaa välipalan, muutoin lapset saavat tehdä ihan mitä haluavat: läksyjä, olla pihalla, leikkiä sisällä jne...
tärkeää, että on sopiva määrä aikuisia VAHTIMASSA,kun lapset ovat,ainakin meillä, parissa eri tilassa.Koulutunnin aikana 20-30 lasta on helpompaa pitää aisoissa koska heidän olisi tarkoitus istua pulpeteissaan tunnin aikana ja tehdä suunnilleen samaa asiaa kaikkien.Tuskin kukaan (eivät varsinkaan lapset)halua että koulupäivän päätteeksi ip-kerhossa on kokoajan ohjattua toimintaa ja että olisi pakko tehdä tiettyjä asioita,ihan vaan siksi että aikuinen saa pidettyä homman kasassa.ip-toiminta on lapsen vapaa-aikaa,koulupäivä lapsen työaikaa..Opetus opettajan vastuulla,vapaa-aika ohjaajien.Ei musta tässä ole mitn epäselvää..=/
koulunkäyntiavustajia on paljonkin iltapäiväkerhoissa mutta lapsiryhmä jossa 26 lasta ja 1 aikuinen on kyllä jo liikaa.
Kiitos aktiivisuudestanne. Mielenkiintoinen vertailu, eroja on ja isojakin.
Saa kommentoida lisää.
Vanha ketju, mutta korjaampa asioita. 13 lasta saa olla yhtä ohjaajaa kohden, tämä on lakisääteinen raja! (Ollut voimassa vuodesta 2004)
Terkuin
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan vastaava ohjaaja
Hassua... Koulun puolella ei ole mitään rajaa, kuinka monta ekaluokkalaista saa yhden opettajan vastuulle laittaa, mutta ip-kerhossa, jossa ei ole mitään oppimistavoitteita, raja on 13. Voisiko noita rajoja jossain vaiheessa saada koulunkin puolelle, kiitos!
Terv. Äiti, jonka lapsi ekaluokassa, jossa 28 lasta.