Sedän tyttö.

tyttö.

Makailen mahallani vierelläsi sängyksi levitetyllä sohvalla. Olemme omassa pienessä yksiössäni. Katson leffaa läppärini näytöltä ja sivusilmällä seurailen sinuakin aina välillä. Olet täsmälleen sellainen millaiseksi sinut kuvittelinkin, lähettämäsi valokuvakaan ei valehdellut yhtään. Olet minua melkein kaksikymmentä vuotta vanhempi, mutta et näytä ollenkaan liian vanhalta.
   Sydämeni sykkii ja tunnen poskieni punottavan. Vaikka lupasit että voimme vain tutustua toisiimme ja katsoa toimiiko meidän välillämme oikeasti yhteys niin hyvin kuin netissä, tiedän, että odotat enemmän. Tapasimme chatissa joskus kuukausi sitten, juttelimme sen jälkeen paljon messengerissä ja ehdotit jo monta kertaa sinä aikana että menisimme kahville tai syömään. Lopulta suostuin tähän: elokuvailtaan minun luonani. Sinä tiedät että olen ujo ja kiltti tyttö varustettuna tuhmilla fantasioilla. Minä tiedän että sinä pidät rajummasta seksistä ja dominoimisesta.
   Käännän pääni sinuun päin ja huomaan, että et ole seurannut leffaa varmaan yhtään. Makaat kyljelläsi nojaten päätäsi oikeaan käteesi ja katsot minua. “Eikö leffa kiinnosta?” kysyn ja hymyilen arasti. “On niin hankala keskittyä siihen, kun pitkästä aikaa vierellä on noin kaunis nuori nainen.” Minä punastun ja olen imarreltu äskeisestä. “En mä ihan noin helppo ole”, vastaan ja käännyn taas katsomaan elokuvaa. Tunnen kätesi laskeutuvan alaselälleni ja värähdän. Katseesi vaeltaa vartalollani, tiedän sen. Liu’utat kätesi alaselältä ylemmäs, hitaasti kohti niskaa. Ujutat sormesi hiusteni alle ja otat tiukan otteen tukastani, pakotat minut kääntämään pääni sinuun päin. Minä katson hämmentyneenä sinua. Hymyilet ivallisesti ja sanot: “Taidat olla.”
   Päästät irti hiuksistani ja katseeni viipyy kasvoillasi. Yritän lukea ilmeestäsi mitä sinä aiot, mutta vaihdat päättäväisen ivallisen virneesi ystävälliseen hymyyn. Sinä käännyt vuorostasi katsomaan elokuvaa, joka on jo jonkun aikaa pyörinyt yksinään edessämme. Seuraan esimerkkiäsi. Hetken päästä lasket kätesi taas selälleni. Annat sen vain olla siinä, pitämässä minusta kiinni. Jännällä tavalla minulla on turvallinen olo.
   Silittelet hiljaa selkääni, pikkuisen niin kuin hieroen, ympyrämäisin liikkein. Pikkuhiljaa liike kasvaa ja kätesi lähestyy kerta kerralla enemmän peppuani, joka on varmasti kutsuvasti pystyssä asennostani johtuen. Makaan yhä mahallani nojaten käsiini ja selkäni on kaarella. Yritän korjata asentoani vähemmän kutsuvaksi, mutta sinä sanot: “Äläs tyttö kiemurtele. Katso ihan rauhassa elokuvaa… Setä vähän tutustuu sun muotoihin.” Sen sanottuasi nouset itse ja asetut hajareisin jalkojeni päälle. Tunnen molemmat kätesi pepullani hieromassa pakaroitani. “Oikein ihana pylly sulla.” Kätesi liikkuu symmetrisesti lanteilleni. “Ihan aikuisen naisen uumakin sinulla, pieni teinityttöni.” Makaan nyt kiinni patjassa ja tavoittelen käsilläni käsiäsi kiinni. Toisin kuitenkin käy - sinä kahlitset käteni selkääni vasten ja laskeudut kiinni minuun. Kuiskaat korvaani: “Ihan kiltisti nyt, ettei Sedän tarvitse suuttua.” Toisaalta tilanne kiehtoo minua, toisaalta en tiedä haluanko oikeasti tätä. “Päästä mut pois…” pyydän varovaisesti. Sinä naurahdat ja sanot: “Luuletko oikeasti että päästän noin mehukkaan saaliin näin helpolla? Ei, sinä olet nyt minun ihan oma pikkutyttöni, ja kyllä sinäkin tätä haluat. Sähän kerroit pitäväsi alistumisesta.”
   “Mutta…” Keskeytät: “Ei mitään muttia. Katso nyt mitä olet Sedälle tehnyt. Tuhma tyttö!” Painaudut vasten peppuani ja tunnen jo kovana sojottavan kyrpäsi. Saan käteni vapaaksi ja pyristelen pakoon, mutta en pääse pitkälle, kun otat farkkujeni vyöstä kiinni ja revit minut takaisin. “Tuota ei kannattaisi yrittää uudelleen”, sanot todella pelottavalla äänellä. Painat minut takaisin mahalleni ja istut koko painollasi takapuoleni päällä. Alat riisumaan toppiani pois. Se käy suht vaivattomasti, kuten rintaliivieni avaaminenkin. Lämpimät kätesi liikkuvat sujuvasti selälläni ja siirtyvät kylkieni kautta paljaille rinnoilleni. Nännini kovettuvat kosketuksestasi ja sinä hymähdät hyväksyvästi. Kosketuksesi on samanaikaisesti määräävä ja hellä. Tuntuu hyvältä. Laitan silmät kiinni ja annan sinun hyväillä rintojani.
   “Tyttö taitaa tykätä tästä.” Inahdan. “Mitä? Sano äänen, lutka”, sanot ankaralla äänellä. “Kyllä.. Tyttö tykkää..” sanon nolosti patjaa vasten. “Tuhman tytön löysin… Tottelemattoman pienen kiimapillun.” Käännät minut ympäri, selälleni makaamaan, ja minä vaistomaisesti nostan käteni rintojeni suojaksi. Alat avaamaan vyötäni ja farkkujeni nappia. “Laita kädet ylös, vaikka niskan taakse. Haluan nähdä koko sun vartalon”, sanot vetäessäsi farkkujani pois. Jätät stringit vielä jalkaani. Epäröiden nostan kädet suoraan ylös. “Kaunis tyttö… oikein kaunis… niin pieni ja viaton. Eikö sua yhtään hävetä, että oot tälläsen pervon miehen kylään kutsunut?” “Hävettää”, sanon ja katson pois. “Oot ollut tosi tuhma tyttö, juttelet vanhojen miesten kanssa, kiusailet ensin, etkä meinaakaan antaa. Piiskaa sulle täytys antaa. Sano mulle, että oot ollut tuhma tyttö.”
   Käännät pääni taas katsomaan sinua: “Katso mua silmiin ja sano, että olet ollut tuhma.”
   “Olen ollut tuhma tyttö…” sanon hiljaa. “Mitä?” kysyt vaativasti. Sanon uudestaan: “Kyllä, Setä, olen ollut tuhma tyttö.” Hymyilet irvokkaasti: “Hyvä tyttö. Levitähän vähän jalkojasi että Setä näkee mitä noiden stringien alle kätkeytyy. Avaan vähän jalkojani, mutta ilmeisesti en tarpeeksi, sillä otat kiinni polvistani ja pakotat jalat levälleen. Siirrät stringit sivuun ja huokaisen kun löydät klitorikseni. Leikit sillä hetken ja siirryt pillun suulle: “Täällähän on ihan kosteaa! Tyttö on tuhmempi kuin oletin.” Upotat yhden sormen kosteaan vakooni ja minä äännähdän. Otat sormesi pois ja nouset pois sängyltä. Kävelet keittiönpöydän viereen ja sanot: “Tulehan tänne tyttöseni.” Katson sinua epäröiden, mutta tottelen. Pyydät minua kumartumaan pöydän yli. Kun en heti tottele, otat hiuksistani kiinni ja riuhtaiset minut siihen. “Ollaan sitä nyt niin tottelemattomia. Tiedätkö mitä tuhmat tytöt saa? Mitä tuhmat tytöt ansaitsee?” “Piiskaa“, vastaan värisevällä äänellä.
   “Pyydä sitä.”
   “Olen ollut todella tuhma tyttö, Setä. Anna mulle piiskaa.”
   Kätesi iskeytyy kipeästi pyllyyni. Vuorotellen molemmille puolille. Aluksi hiljempaa, mutta jokainen isku tuntuu toista enemmän. “Tuhma tyttö saa Sedältä piiskaa. Mitä nyt sanotaan, kun Setä antaa, mitä pyysit?” Pysähdyt hieromaan peppuani ja painat etumustasi reittäni vasten. Kullisi seisoo kovana. “Kiitos, Setä.”    Peppuani kuumottaa ja kihelmöi. Otat kiinni stringeistäni ja pikkuhiljaa valutat ne nilkkoihini. Kuulen myös vyösolkesi kilinää ja farkkujesi valahtavan maahan. “Oletkin siinä jo sopivassa asennossa”, sanot. Tunnen kovan kalusi reittäni vasten, kun tulet seisomaan ihan lähelleni. Kumarrut ylleni ja henkäilet niskaani. “Mä tahdon että sä pydät sitä sisääs. Oles nyt kiltti tyttö, ja anelet Sedän kullia.”
   Nielen kaikki ylpeyteni rippeet ja saan sanottua: “Nussi mua Setä. Paina kova kyrpäs mun sisään ja pane mua.. Nai sun pientä teinilutkaas..” Ennen kuin ehdin lopettaa lauseen kunnolla olet survaissut kyrpäsi syvälle pilluuni. “Noin sitä pitää, pikkuhuora. Onko sulla mitään käytöstapoja? Pitääkö sua piiskata lisää? Mitä sanotaan?” kysyt huohotuksesi välistä. Kova pöytä tuntuu ikävältä lantioluita vasten, mutta nainnin voimakkuuden ja tahdin takia en saa korjattua asentoani. “Kiitos… Setä…”
   Vedät kalusi pois sisältäni ja nappaat minut syliini, kuin kevyen lapsen. Kannat minut takaisin sängylle ja asetat minut selälleni. Itse asetut jalkojeni väliin ja laitat kullisi takaisin pilluuni. Aloitat hitaamman naimisen lähetyssaarnaajassa ja nyt minäkin nautin tilanteesta, kun ei mikään kipu häiritse keskittymistä. Katson sinua suoraan silmiin kun työnnyt minuun kerta toisensa jälkeen. Yllättäen tulet kasvojeni eteen ja aloitat suutelemaan minua. Suljen silmäni ja vastaan himokkaaseen suudelmaasi varoen. Kiedon käteni pääsi ympärille ja koitan pitää sinut mahdollisimman lähellä.
   Tahtisi kiihtyy ja hengityksesi muuttuu äänekkääksi. Kurkustasi pääsee karjahduksia kun lasket spermasi sisääni. Pysyt sisälläni ja käännät minut taitavasti päällesi makaamaan. Vetäiset peiton meidän päällemme ja sanot: “Ollaan tässä vähän aikaa. Älä liiku, että kulli pysyy sun pillussas.” Kiedot kätesi ympärilleni. Annan hengityksen tasaantua ja jään makaamaan karvaisen rintasi päälle. Kuuntelen sydämesi sykettä. Minulla on niin turvallinen olo.

10

21072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • akropatiaa

      nappaat minut syliini,

      Voihan viipperä.....Miten tuo tehdään, kerro Pöljä-setä.

      • onnistuu

        jos on tarpeeks vahva setä ja tarpeeks pieni tyttö :D


      • oho...
        onnistuu kirjoitti:

        jos on tarpeeks vahva setä ja tarpeeks pieni tyttö :D

        oli siinä joku typokin näköjäs..


    • JamesJoyce

      Hei tyttö!

      Olet kirjoittanut tosi kauniin ja kiihottavan pikku tarinan. Harvoin täällä saa lukea näin sujuvalla suomella ja hyvällä maulla kirjoitettuja aistikkaita tarinoita, jotka voisivat ihan hyvin perustua tositapahtumiin.

      Ainakin mulla on kivoja kokemuksia tarinassa kuvatun kaltaisista kohtaamisista vanhemman miehen ja nuoren naisen välillä...

      Kirjoita lisää!

      • tyttö.

        Kiitos palautteesta =)Saa nähdä kirjoitanko..


      • KasvattajaSetäsi
        tyttö. kirjoitti:

        Kiitos palautteesta =)Saa nähdä kirjoitanko..

        Varsin mukava tarina. Oikein on tuhman sedän mieleen.


      • tyttö.
        KasvattajaSetäsi kirjoitti:

        Varsin mukava tarina. Oikein on tuhman sedän mieleen.

        hyvä kun pidit =) kiitos palautteesta.


    • ---

      Kappale jako olisi aika pop juttu. muuten oikein ihana ja kiihottava tarina ;)

      • tuossa

        onhan tuossa kappalejako. vai käsitinkö minä väärin? ainakin sisennettyä tekstiä jossakin kohtaa. ja juu yhdyn muuten.


    • Hyvin kirjoitettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      459
      4950
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1762
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1377
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe