Lohikäärmeet dinoja:Dragon slayers?

Monet kiitokset. Se merkitsee minulle paljon. Olen tällainen biokemisti konttorirotta...

Tässä on vähän eksaktimmin gigantismista nisäkkäiden kesken:
http://www.helsinki.fi/~pjojala/gigantismi.htm

Kuka tietää, että ihminen näki tämän megafaunan, jättikokoiset luolakarhut, luolahyeenat, mammutit, jättiläisvyötiäiset jne. takuuvarmuudella? Siitä ei ole aikaa kuin parituhatta vuotta, vaikka muusta puhutaan.

Vahvat sortuu elontiellä. Lammas senkun porskuttaa.

Olemme mielestäni aliarvioineet suullista perimätietoa. Voimme naureskella ison osan suomalaisista olleen lukutaidottomia 1500 vuotta sitten - mutta me itse olemme käytännössä muistitaidottomia:
http://www.helsinki.fi/~pjojala/sammon_arvoitus.html

Kalevalan noin 23 000 säkeen rinnalla Suomen sukuisista heimoista on kerätty ja kirjoitettu muistiin yli miljoona siihen verrattavaa toisintosäettä. Vielä 1800-luvulla Kalevalan ja Kantelettaren tyyppisiä runoja osattiin yleisesti Suomen maakunnissa. Kun tarinoita julkaistiin ensimmäisen kerran, niin 1800-luvun sivistyneistöstäkin vain harva avasikaan Kalevalaa. Ensimmäisen painoksen 500 kappaleesta riitti myyntiin pitkälle toistakymmentä vuotta. Länsi-Suomessa kirja-Kalevalaa lisäksi vierastettiin itä-suomalaisen murteen vuoksi. Vasta kun viulu murtautui kanteleen, jouhikon ja paimensoitinten rinnalle 1600-luvulla, oli kalevalainen runonlaulu saanut ensimmäisen haastajan riimillisestä kansanlaulusta Suomen maassa.

Sellaiset kertomarunot kuin Maailman synty, Iso tammi, Iso härkä, Kantele-jakso, Kultaneito, Kuolinsanomat, Veneenveisto ja laivaretki, Venepuun etsintä ja Väinämöisen polvenhaava olivat, jolleivät aivan iskelmiä, niin ainakin laajalti ihmisten tietoisuudessa. Monet lauluista voi yhdistää löyhästi Genesikseen. Miksi Kalevalassa esimerkiksi tahkotaan monta laulua Väinämöisen veneenrakennusta, jos kyseessä on ainoastaan arktisen shamaanin soutuvene?

"Liitelevi, laatelevi, arvelee, ajattelevi: "Teenkö tuulehen tupani, aalloillen asuinsijani? Tuuli kaatavi tupasen, aalto vie asuinsijani." (1. runo, rivit 189-194.) Uuden Kalevalan ensimmäinen luku kertoo maailman luomisesta. Kalevalassa maailma luotiin sotkan munasta. Maailman synnyssä kerrotaan sotkasta, joka lentää taivaalla eikä löydä laskeutumispaikkaa, koska kaikkialla on vettä. Niinpä sotka munii maata. Genesis kertoo Nooan lähettäneen arkista kaarneen eli korpin, mustan raadonsyöjälinnun. Lintu palasi kuitenkin takaisin, koska ei löytänyt laskeutumispaikkaa yhä vallinneessa tulvassa. Myöhemmin Nooa lähetti kyyhkysen, joka ensi kerralla palasi lehvä suussaan, toisella kerralla ei enää lainkaan. Kerätystä aineistosta karsittiin aikanaan Kalevalaa toimitettaessa pois rinnakkaiset runot, joissa kerrottiin veden päällä lentävästä hanhesta. Hanhi on sotkasta poiketen kyyhkysen tavoin valkea lintu. Sotka ja hanhi rinnastetaan myös Kantelettaren 1. kirjan 4:ssä runossa.

Juutalainen perinne ei suinkaan ole ainoa, jossa luvulla seitsemän on erityismerkitys. Kalevalassa luominen ei tapahdu varsinaisesti 6 + 1 päivässä, mutta asiayhteydessä on samaa lukusymboliikkaa: "Siihen laativi pesänsä, muni kultaiset munansa: kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen." (1:210-212. Sama luku toistuu alkuluvuissa mm. riveillä 2:163-164, 241-242.) Maailman synnyssä myös korostetaan Genesiksen ensimmäisen luvun tapaan taivaan ja maan erottelua toisistaan sekä luonnollisesti kuuta, aurinkoa ja tähtiä. Pilvet olivat mustia kuin vulkaanisen alkukatastrofin jälkeen konsanaan (1:233-244). Vedenpaisumukseen liittyi Genesiksessä alkumantereen rikkoutuminen. Maapallolla on 50 000 kraateria ja ne ovat juuri mannerlaattojen reunoilla.

"Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän ja pahan tiedon puun." (Gen 2:9.) Kalevalan toisen luvun maan kylvössä voi nähdä vastineen Eedenin puutarhan puille: "Noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhke'ille, tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille, pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville, katajat karuille maille, tammet virran vieremille... katajahan kaunis marja, tuomehen hyvä hedelmä." (2:25-42.)

Ison tammen, tuon suuren suuren puun, jonka pienen pieni mies kaataa, voisi väittää viittaavan hyvän- ja pahantiedon puun ja Baabelin torni -teeman sulautumaan ensimmäisen luvun paratiisin ja tulvan sulautuman tapaan.* "Yks' on tammi taimimatta, juurtumatta puu Jumalan... Tulipa merestä tursas, uros aalloista yleni. Tunki heinäset tulehen, ilmivalkean väkehen, ne kaikki poroksi poltti, kypeniksi kyyitteli. Tuli tuhkia läjänen, koko kuivia poroja. Saip' on siihen lemmen lehti, lemmen lehti, tammen terho, josta kasvoi kaunis taimi, yleni vihanta virpi. Nousi maasta mansikkaisna, kasvoi kaksihaarukkaisna. Ojenteli oksiansa, levittelevi lehviänsä. Latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi: piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta... Ei ole sitä urosta eikä miestä urheata, joka taisi tammen kaata, satalatvan langettoa... tämä tammi taittamahan, puu paha hävittämähän eestä päivän paistavaisen, tieltä kuun kumottavaisen!" (2:49-50, 67-85, 97-100, 107-110.)

Myös skandinaavisista Eddan jumalrunoista löytyy vastaava, vähemmän arkinen puu: "...mikä havupuu on tuo puu joka noin yli maailman ulottaa oksat?... Se on Mimameidr, mutta mikä on sen juuri, ei yksikään ihminen tiedä, ja monikaan ei tiedä, mikä sen kaataa, tuli ei kaada, ei kirves... mitä hyvää antaa tuo ihana puu... Sen pähkinät pitää panna tuleen, kun kohdustaan kärsii nainen; niin saadaan ulos mikä sisällä on, moinen mahti on sillä..." jne. Fjöllsvinnrin runo 21-24.

Väinämöisen ja Joukahaisen riidan sekä aloittaa että lopettaa edellisen korkeampi ikä: "Kun liet nuori Jukahainen, veäite syrjähän vähäisen! Sie olet nuorempi minua." (3:115-120.) Taustalla ovat alkuajan luomisteot, jotka nuori Joukahainen tietää, mutta joihin Väinämöinen on itse osallistunut.

Kansanrunoissa "Vipusen vatsaan", eli Viroisen haudalle, lähtee milloin Väinämöinen, milloin Ilmarinen tai Lemminkäinen. Mikäli Väinämöinen oli vanha ja pitkäpartainen, vielä pidempi parta oli Vipusella: "Itse virsikäs Vipunen, mies vanha varaväkevä, tuo viruvi virsinensä, luottehinensa lojuvi; haapa kasvoi hartioilla, koivu kulmilta yleni, leppä leukaluun nenässä, pajupehko parran päällä, otsalla oravakuusi, havuhonka hampahilla." (17:57-66.) Vipunen oli lisäksi Väinämöistäkin parempi laulaja: "Siinä virsikäs Vipunen kyllä lauloi ja osasi! Ei ole kuultu eikä nähty sinä ilmoisna ikänä parempata laulajata, tarkempata taitajata: suu se syyteli sanoja, kieli laski lausehia, kuin on sälkö sääriänsä, ratsu jalkoja jaloja." (17:553-562.) Genesiksen patriarkat olivat niin pitkäikäisiä, että heille tieto-taito ehti karttua ja heitä saattoivat tulla kuulemaan jälkeläiset monen polven päästä. Kalevalassa henkilöhahmot menevät varsinkin Väinämöisen kohdalla Genesikseen verraten iloisesti sekaisin. Väinämöinen on jonkinlainen jokapaikan höylä.

Suhteettoman pitkä on todellakin Väinämöisen veneenveisto kuvatakseen esikirkollista kirkkovenettä. Väinämöinen rakentaa venettään runosta kahdeksan ja yhdeksän alkaen ja projekti jatkuu luvuissa 16-18: "'Liene ei maassa, maailmassa, koko ilman kannen alla mointa laivan laatijata, vertoani veistäjätä.' Otti värttinän muruja, kehrävarren kiertimiä; läksi veistohon venosen, satalauan laittelohon vuorelle teräksiselle, rautaiselle kalliolle. Veikaten venettä veisti, purtta puista uhkaellen. Veisti päivän, veisti toisen, veisti kohta kolmennenki." (8:133-148.)

Nooakin rakensi alustaan pitkään. Veneen veistoon liittyy veren tulva Väinämöisen iskiessä kirveellä kiven kautta varpaaseensa.Veneenveiston alkuosa päättyykin verentyrehdyttäjän etsintään: "'Oisiko tässä rauan raannan katsojata, tämän tulvan tukkijata, veren summan sulkijata?'...'On sulettu suuremmatki, jalommatki jaksettuna Luojan kolmella sanalla, syvän synnyn säätämällä: joet suista, järvet päistä, virrat niskalta vihaiset, lahet niemien nenistä, kannakset kape-immalta'". (8:267-282.) Genesis kertoo suuren tulvan kuivuneen Jumalan Henkeen tai suureen tuuleen. Verensulkusanat päättyvät sanoihin: "Tyytyi ennen Tyrjän koski, joki Tuonelan tyrehtyi, meri kuivui taivas kuivi, sinä suurena poutavuonna, tulivuonna voimatoinna." (9:378-382.) Raamatun tulvaan liittyi sekä veden että tulen elementit. Hukkumisrunossa huomio kiinnittyy taasen sanoihin "vuori" ja "kallio".

Veneenveiston jälkiosassa (16. ja 17. runo) Väinämöinen etsii puuttuvia maagisia sanoja eli luotteita veneen veistoon eläinten parista, sitten Tuonelasta ja meren syvyyksistä sekä vihdoin Antero Vipuselta, ammoin kuolleelta tietäjältä. (Genesiksessähän ihmisen läheisempi suhde eläimiin muuttui lopullisesti vasta vedenpaisumuksen jälkeen eläinten alkaessa "kavahtaa" ihmistä ja lihansyönnin tullessa ensi kertaa sallituksi.) Myös tällä kertaa kuolema liittyy jotenkin veneilyyn: "Vaka vanha Väinämöinen katsoi pitkin tuoppiansa: sammakot kuti sisällä, maot laioilla lateli. Siitä tuon sanoiksi virkki: 'En mä tänne tullukana juomahan Manalan maljat, Tuonen tuopit lakkimahan: juopuvat oluen juojat, kannun appajat katoovat.'... Uuvutti unehen miehen, pani maata matkalaisen Tuonen taljavuotehelle. Siinä mies makaelevi, uros unta ottelevi: mies makasi, aate valvoi." (16:293-302, 329-334.) Paleontologia selitti 1800-luvulle saakka fossiilit eriasteisilla Vedenpaisumus-malleilla.

Genesiksessä tuomion merkkinä lienee Metusalemin ("kun-kuolee-niin-tulee") kuolema, ja hänenhän väitetään eläneen maininnan saaneista patriarkoista vanhimmaksi ja kuolleen vuosi ennen myyttisen alkumantereen hajoamista ja alkukatastrofia.

Genesiksessä joko masentunut, tai vaihtoehtoisesti käymisprosessin yllättämä Nooa sammuu heti Vedenpaisumuksen jälkeen alastomana luolan lattialle. Hän on tuon kirjan mukaan maailman ensimmäinen humalainen - mahdollisesti vedenpaisumuksesta koituneiden happipitoisuuden muutosten seurauksena. (Meripihkan ilmakuplista mitataan 30-35% happipitoisuuksia, tällöin mehu ei kävisi koska fermentointi tuottaa 19-kertaa vähemmän energiaa kuin sokerin polttaminen vedeksi saakka. Kts. essee Kadonnut Maailma, osa IIhttp://www.helsinki.fi/~pjojala/Kadonnut2.htm. Happikato on monin aihetodistein osoitettu tosiasia, lähinnä geologisen rekordin aikataulu on kysymysmerkki, koska meripihkankin tiedetään läpäisevän diffundoivia kaasuja hitaasti maaperässä.) Toisaalta Pohjolan häissä esitellään "oluen synty": "Joutui juomahan urohot, Lemminkäinen liiatenki: juopui Ahti, juopui Kauko, juopui veitikkä verevä oluelta Osmottaren, kaljalta Kalevattaren... Se oli oluen synty, kalevaisten kaljan alku." (20:393-398, 415-416.) Kantelettaren juomarunoissa ryypiskelyssä ei ole enää mitään eksotiikkaa ja paljon useammat ovat jo perillä viinan syntymisen saloista näreiden kätkössä. (Esimerkiksi 2:285.) Myös antiikin Bakkhoksen, Erigoneen ja Ikaroksen keskinäisiin vaiheisiin liittyy vahingossa tai yllättäen sattunut tolkuton humala Pohjolan häiden tapaan. Olut syntyi karhun kuolasta ja suomalainen Karhu-olut viitannee kertomukseen.