Ne ovat käteni
kylmällä kaiteella.
Shaalin alla lämmin elämä
kupeillaan uuvuttava puute.
Rintani janoavat lasta,
suudelmaa
puraisua ajan hampaan.
Sumussa uivat laivat väistellen.
Seisoin tässä jo lapsena, lettipäänä
mielessä jotain unohtunutta
jäätelöä käsillä.
Nainen lapsuuden päällä seisten
kurkoittaa ylitse kaiteen
Siihen lehmukseen johon
ei lettipää koskaan yltänyt.
kylmällä kaiteella.
Shaalin alla lämmin elämä
kupeillaan uuvuttava puute.
Rintani janoavat lasta,
suudelmaa
puraisua ajan hampaan.
Sumussa uivat laivat väistellen.
Seisoin tässä jo lapsena, lettipäänä
mielessä jotain unohtunutta
jäätelöä käsillä.
Nainen lapsuuden päällä seisten
kurkoittaa ylitse kaiteen
Siihen lehmukseen johon
ei lettipää koskaan yltänyt.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Runon minähenkilö kaipaa jotain joka sitoisi hänet tähän aikaan...
Hyvin vahva tunnelma tästä jää lukijalle - hieno runo!
Liiallinen aamuilman haistelu pihalla ei tee aivoilleni hyvää. Luettuani tuon raaputukseni, niin ensimmäinen tuntemus oli hirveä häpeä. Runohan on aivan kauhea.
Kun ihminen sekoaa jostain tunteesta tai ajatuksesta, niin hänen olisi hyvä ensin hieman taputella sitä hiekkalaatikossa, sitten vasta kirjoittaa se ylös.
Näin toimien onnistumisprosentti on paljon suurempi kun ajatusta on prosessoitu, eikä vain menty Kättärille pikataksilla synnyttämään lakkouhan alla.
Hitto, runohan on hieno *jupisee*
Se liippasee hyvin läheltä (tämän) lukijan tunnelmia...
Joskus liiallinen taputtelu tuhoaa alkuperäisen tunnelman - lapsi on kaunis =)
Sä oot mun juridinen selkäranka kaikessa pehmeässä emotsionaalisuudessa. Eikä tarkoitukseni ollut piikitellä kommentoijaa, vaan räpistellä pois itsekkyyden marjaverkosta kuin laulurastas:)
Kiitoskiitoskiitos:)
Voin siis huoletta nuuhkia saasteetonta aamuilmaa?
Kiitos