Siis camoon!!!

...ja Kadin lähteä??!!
Itsepuolustuslajeja harrastava Heli on saanut pahoinpitelytuomion vuonna 2003. Tuomiohetkellä hän oli 19-vuotias.
Tuomiolauselman mukaan Niemi ja toinen naishenkilö ovat yksissä tuumin tehneet ruumiillista väkivaltaa uhrille, siten, että Niemi on tukasta repimällä kaatanut uhrin maahan ja potkaissut häntä kaksi kertaa päähän. Sen lisäksi toinen vastaajista löi uhria.
- Minulla ei ole luurankoja kaapissa ja rikosrekisterini on puhdas, Heli väitti Iltalehden toimittajalle sunnuntaina ennen taloon menoaan.
Tuotantoyhtiössä ollaan tietoisia Heli pahoinpitelyasiasta.
- Tiedämme hyvin tarkkaan kilpailijoiden taustat. Tapaus on menneisyyttä, ja hän on siitä rangaistuksen saanut. Suomessa oikeusjärjestelmä toimii niin, että kun pahoja tekoja tekee, siitä saa rangaistuksen. Joku oppii enemmän ja joku vähemmän. Meidän mukaamme se on sen kategorian teko, että hän on sovelias ohjelmaan, Big Brotherin tuottaja Mikko Räisänen toteaa.
Uhri valittiin sattumanvaraisesti. Tuomion perusteluissa kerrotaan pahoinpitelyn tapahtuneen asianomistajaan, joka ei ollut provosoinut tai antanut mitään aihetta pahoinpitelylle.

Hakkaaminen ja potkiminen on oikeuden mukaan tapahtunut yhteistuumin tarkoituksena pahoinpidellä uhri. Toinen tuomituista oli BB-kilpailijan naapuri. (IL / 11.9-07)

...ja sit tääl on valiteltu, että Kadi on "tunneköyhä", kun ei itkenyt Akin perään, jolle hän oli "vain nainen heikoilla hangilla" about tsiljoona kertaa!
3257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Väkivaltarikosten tuomiot käsittämättömän pieniä. Niistä selviää sakoilla, käsittämätöntä.

Äänestä
  • kakkaa höpöttää joka päivä.Voi olla ihmisen elämä ikävää kun muuta ei ole elämässä.En hyväksy väkivaltaa missään muodossa en myöskään täällä .Tuo kirjoittelu alkaa olla jo sitä.Ensin kirjoittelee avauksen ja sitten itse jatkaa sitä.Hyvä keskusteluhan siitä syntyy ja jokainen viesti jatkaa samaa.

    Äänestä

Jo nykyisellään väkivaltarikoksista annettuja tuomioita voi pitää suhteellisen vähäisinä, kuten myös niistä lakien mukaan annettavia minimi- ja maksimirangaistuksia. Myös oikeusistuimissa on liian usein annettu liian lieviä rangaistuksia väkivaltarikoksista nykyistenkin lakien puitteissa. Usein rikoksentekijät saavat vielä yhteiskunnan kustannuksella puolustusasianajajat, vaikka rikolliset teot ovat kaikin tavoin yhteiskunnan vastaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helinkö pitäis jäädä... kirjoitti:

...ja Kadin lähteä??!!
Itsepuolustuslajeja harrastava Heli on saanut pahoinpitelytuomion vuonna 2003. Tuomiohetkellä hän oli 19-vuotias.
Tuomiolauselman mukaan Niemi ja toinen naishenkilö ovat yksissä tuumin tehneet ruumiillista väkivaltaa uhrille, siten, että Niemi on tukasta repimällä kaatanut uhrin maahan ja potkaissut häntä kaksi kertaa päähän. Sen lisäksi toinen vastaajista löi uhria.
- Minulla ei ole luurankoja kaapissa ja rikosrekisterini on puhdas, Heli väitti Iltalehden toimittajalle sunnuntaina ennen taloon menoaan.
Tuotantoyhtiössä ollaan tietoisia Heli pahoinpitelyasiasta.
- Tiedämme hyvin tarkkaan kilpailijoiden taustat. Tapaus on menneisyyttä, ja hän on siitä rangaistuksen saanut. Suomessa oikeusjärjestelmä toimii niin, että kun pahoja tekoja tekee, siitä saa rangaistuksen. Joku oppii enemmän ja joku vähemmän. Meidän mukaamme se on sen kategorian teko, että hän on sovelias ohjelmaan, Big Brotherin tuottaja Mikko Räisänen toteaa.
Uhri valittiin sattumanvaraisesti. Tuomion perusteluissa kerrotaan pahoinpitelyn tapahtuneen asianomistajaan, joka ei ollut provosoinut tai antanut mitään aihetta pahoinpitelylle.

Hakkaaminen ja potkiminen on oikeuden mukaan tapahtunut yhteistuumin tarkoituksena pahoinpidellä uhri. Toinen tuomituista oli BB-kilpailijan naapuri. (IL / 11.9-07)

...ja sit tääl on valiteltu, että Kadi on "tunneköyhä", kun ei itkenyt Akin perään, jolle hän oli "vain nainen heikoilla hangilla" about tsiljoona kertaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu