Olin eilen työporukan kanssa juhlimassa ja eräs työkaveri jota olen katsellut jo pitkään (ja jonka tiedän olevan lesbo) oli siellä myös. Loppuillasta tanssittiin hitaita ja muutenkin oli sellaista lähentymistä havaittavissa... Ei kuitenkaan suudeltu eikä muutakaan sellaista "suoraa toimintaa".
Aamuyöstä ei saatu taksia joten en olisi enää ehtinyt kotiin käymään ennen kuin piti mennä töihin, joten hän sanoi että voin tulla hänen luokseen koska hän asui lähellä. Siellä hän laittoi soimaan hempeää musiikkia, istuttiin lähekkäin ja hän nukahti pää sylissäni. Jouduin pian lähtemään töihin ja hän jäi nukkumaan.
Aamupäivällä hän sitten heti herättyään soitti minulle tänne töihin (mun omaa kännynumeroa hänellä ei ole) ja kysyi miten menee. Tähän mennessä siis kaikki paremmin kuin hyvin! Mutta....sitten alkoi mennä oudoksi. Kun kysyin koska hän tulee seuraavan kerran töihin hän sanoi ettei enää tulekaan vaan hänet on kokonaan siirretty toiseen paikkaan. Hän ei pyytänyt numeroani, ei kysynyt että nähtäiskö joskus. Puhuttiin kyllä ohimennen ravintoloista ja tulevista juhlista mutta kun kysyin että onko hän mahdollisesti menossa erääseen tuttuun paikkaan lähiaikoina, hän melkeinpä vaihtoi puheenaihetta.
Nyt tulee se noloin kohta: menin sitten typeryydessäni lähettämään hänelle tekstiviestin, jossa kysyin että oliko meillä nyt eilen jotain, vai oliko kyseessä vaan humalaisten avoin ystävällisyys... Eikä hän ole vastannut viestiin.
Tietysti voisin toivoa että hän ei ole vielä lukenut viestiä eikä siksi ole vastannut, mutta todennäköisin selitys on että viestini ja toiveajatteluni olivat hänen mielestään niin naurettavia ettei edes kannata vastata...
Olenko tosiaan voinut tulkita tilanteen niin väärin? Vai oliko kyse oikeasti vain siitä että hän oli juonut liikaa ja siksi moinen läheisyysaste. Mutta toisaalta eikö silloin se lähestyminen olisi jotenkin hyökkäävämpää ja yliampuvampaa, eikä noin varovaista ja hellää?
Huokauuuuuuuus. Ja nyt kun olen nolannut itseni lopullisesti sillä typerällä tekstiviestillä niin viimeisetkin mahikset taisi mennä siinä... Miten te tämän kertomuksen perusteella käsittäisitte tämän tilanteen? Ja voinko enää mitenkään pelastaa tätä juttua vai kannattaako unohtaa? Harmittaisi vaan kovasti kun harvoin tapaa ihmisiä joiden kanssa voi vaan tanssia lähekkäin ja nukkua sohvalla ryntäämättä heti seksiä harrastamaan (vaikka toisaalta olisi mulle sekin kelvannut ;D)
Eli apua!

Vastaukset 14
Vanhimmat
..itseäsi millään tavoin nolannut lähettämällä sitä viestiä. Sehän on luonnollista kysyä, että missä mennään.
Itselläni on myös kokemuksia samantyylisestä tilanteesta. Nainen osoittaa kiinnostusta. Vaihdetaan numeroita ja tekstaillaan muutama kerta, kunnes yhtäkkiä vastaukset viesteihini loppuvat. Siinä sitten ollaan kysymysmerkkinä.
On vaikeata tietää mitä toinen ajattelee kun päättää olla vastaamatta. Ja kun viesteihin on helppo olla vastaamatta.
Suosittelen soittamaan hänelle, jos tämä vaivaa sinua vielä pitkäänkin, sillä luulisin että on vaikeata olla vastaamatta kysymyksiin puhelimessa puhuttaessa. Ei siinä kehtaa olla vastaamatta. (?)
Mitä tulkintaani tulee, niin en osaa sanoa mitä tapahtui. Kuten sanoin, itselläni on aivan samanlaisia kokemuksia. Yhden kerran olen saanut selvityksen asialla soittamalla ja suoraan kysymällä.
Toivottavasti asia selkiintyy. :)
Nyt tuli vastaus, ja humalaisen sähellyksen piikkiinhän se meni. Sanoi että oli mukava ilta mutta ihmissuhteissa on nyt sen verran häslinkiä että paha sanoa mitään muuta...
Ymmärrän kyllä että ikävässä tilanteessa tarvitsee edes hetkellistä läheisyyttä, niinkuin minäkin tarvitsin. Olisin vaan toivonut etten olisi ehtinyt ihastua, koska vaikka hänelle homma oli ihan merkityksetön niin minun on taas vaikeampi unohtaa...vaikka kyseessä oli vain yksi ilta. Minulla noita iltoja kun ei ole usein ollut.
Mutta hyvä että selvisi näin pian...nyt vaan miettimään muita asioita. Näin se elämä menee :(
Hyvä, että selvisi niin ei tarvitse jäädä epätietoisuuden tilaan. Ikävää vaan, että siinä kävi sitten noin. Harmittavaa kun ihastuu ja ei sitten saakaan vastakaikua tunteilleen. Mulle kävi ihan samoin pari viikkoa sitten. Onneksi kysesssä ei ollut mikään valtaisia tunnemyrsky jolloin se sitten unohtuu muutamassa viikossa. Mutta ainahan se sitten kaivelee mieltä, varsinkin iltojen yksinäisinä tunteina. Olenkin usein miettinyt miksi emme anna toisilemme edes mahdollisuutta. Meitä kun on niin vähän ja siitä porukasta pitäisi sitten löytää Miss Oikea. Onko sellaista edes? Haemmeko jotain utopiaa, mitä ei ole olemassakaan ja vanhenemme yksin. Koska aina se johon ihastuu/rakastuu on a)varattu b)hetero c)toipumassa edellisestä suhteesta eikä valmis uuteen...
Tästä jutusta tuli vähän epätoivoinen olo siksikin, että ajattelepa tätä: jos näin käy sellaisenkin ihmisen kanssa jonka kanssa tuntuisi löytyvän yhteys, jonka kanssa viihtyy ja viettää hauskan illan ja kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen...ja silti jo seuraavana päivänä voi tulla lämäri naamalle ja takaisin lähtöpisteeseen.
Miten sitä voi ikinä löytää kumppanin jonka kanssa jakaa elämänsä? Kun näinkään lupaava alku ei silti lupaa mitään. Tässähän oli pahinta se että olen ollut häneen vähän ihastunut jo monta kuukautta, joten eilen tuntui kuin olisin ollut taivaassa... ja sitten putosinkin tosi korkealta kun selvisi ettei siitä ikinä tulekaan mitään enempää. Jos olisin tiennyt sen eilen, olisin ehkä ollut rohkeampi ja vaikka suudellut häntä. Nyt on sitten vieläkin se ensisuudelma saamatta...
usko pois että vielä joku päivä saat olla onnellinen, älä anna periksi. ehkä hän vaan ei ollut tarkoitettu sinulle. Mutta luulen että noin mukava tyttö löytää vielä joku päivä sen jonka kanssa voit jakaa kaiken. Hyvää kesää sinulle. ;)
Kuulostaapa tutulta. Itse ihastun harvoin ja just noin se menee. Elikäs aina ihminen joka on toipumassa edellisestä suhteesta eikä valmis uuteen... Selitys vieläpä täynnä kliseitä: "Vika ei sinussa, vaan minussa" jne.
Lopputulos: ei sitä Miss Oikeaa ole olemassakaan. Onneksi on kuiten hyviä ystäviä...
Yritän kyllä ajatella noin....mutta aikaisemmatkin ihastukseni ovat olleet onnettomia; yksi oli hetero joka kuitenkin flirttaili kanssani eikä tajunnut että pahensi vain asiaa, toinen oli rakastunut yhteiseen ystäväämme (joka oli tosi kaunis tyttö, minä taas en...) ja vielä tämä. Tämä oli oikeastaan pahin koska tällä kertaa oli oikeasti toivoa, kun hän osoitti kiinnostusta minua kohtaan ja pääsin jopa kokemaan sen ihanan fyysisen läheisyyden tunteen....
Mutta kai se on uskottava että sekin päivä tulee kun mulla menee oikein tämä homma. Tälläkin palstalla käy tosi mukavia tyttöjä jotka osaa sanoa oikeat asiat kun on paha olla....missä te kaikki olette IRL? ;)
Tiitu, just niin ne hommat menee. Kun itsellä loksahtaa niin toisella ei ja päinvastoin! Turhauttavaa. Tuntuu, että kun nyt ei ihan vastenmielisiä toisilleen olla ja jos on pusuttelu asteellekin päässyt, luonne, ulkonäkö jne miellyttää, kannattais katsoa mitä mahdollisesti tuleman pitäisi. Se voisi kannattaa. Tuo putoaminen korkealta sattuu aina. Tässä alkaa itsekin olemaan melkoinen kissa, aina jaloilleen... vaan ne yhdeksän henkeä on kohta käytetty.
Noi kliseet, ne on mukavia.. Tarkoitettu parantamaan oloa, mutta aiheuttaa kyllä yleensä päinvastaisen reaktion. Ja oikeasti Miss Oikea on olemassa mutta aina väärään aikaan ja väärässä paikassa. Toivoa onneksi vielä on, kyllä meille kaikille on joku jossain ja hän kävelee vastaan juuri silloin kun vähiten sitä odotamme :))
se elämä jatkuu, ja löytyy varmasti jotain uutta taas elämään. Hyvä, että tilanne kuitenkin selvisi tässä vaiheessa, eikä vielä myöhemmin, eikö niin? Elämäniloa sinulle!
Uskoin minäkin joskus, tyhmyyksissäni, että jokaisella on siellä jossain se Oikea ja itse ei tarvii kuin odotella....
Tässä nyt on odoteltu ja kokeiltu odottaessa niitä vääriäkin, mutta se Oikea vaan pysyy piilossaan.
Onkohan sitä Oikeaa edes loppupelissä olemassakaan... kaikille? Tai sitten sitä ei tunnista... mää suuresti ihmettelen vaan...
Mutta onneksi on niitä ihania, hyviä ystäviä ;)
Pyydän sinua vaihtamaan nikkisi, sillä se on liian samanlainen kuin minulla.
Olen kirjoitellut tällä nikillä jo kohta vuoden täällä.
Kiitos! Terveisin Cooler
...kyllä kun eteesi tulee se oikea ja kaikki loksahtaa paikoilleen ja rakkaus voi alkaa.. Ja muista tiitu että kauneus tulee sisältä päin, kun on sydän kultaa pärjää varmasti. :)
.. vaikka järki sanoisikin että se oli vain sellainen humalainen pieni hellyyden osoitus, niin kumminkin sisimmässään sitä toivoo..
Ja hartaasti toivookin.
Näitä iskuja tulee (toisille vähän enemmän toisille vähän vähemmän) mutta ne pitää kestää.
Näin meille välillä käy.. :(
.. että usko loppuu.
Mutta uskoisin kylläkin cooleria, tai ainakin haluan uskoa, että se Oikea tulee vastaan kun sitä vähiten odottaa.
Onko se näin? En tiedä. Mutta se auttaa elämässä eteenpäin ja siihen haluan uskoa :)