on joskus ihan ok, mutta nyt olis kyllä ollut paree käyttää kunnon mittaa...
Aamuvarhaisesta olen kuskannut kahta kirjahyllyä huoneesta toiseen vain todetakseni, että ei tämä isompi mahdukaan suunniteltuun paikkaan.
Kun selvis, että ei pääse komeroon, jos hyllyn jättää siihen mihin olin sen työllä ja tuskalla raahannut, niin kyllä siinä ärräpää jos toinenkin lenteli rattoisasti ilmoille niin, että koiratkin jo katteli pää kenossa, että mikä tuolle nyt tuli :).
Nyt tuo hölmöläisen touhu jo naurattaa, mutta kyllä vastedes muistan sen mitan olemassaolon ihan taatusti :).
Aamuvarhaisesta olen kuskannut kahta kirjahyllyä huoneesta toiseen vain todetakseni, että ei tämä isompi mahdukaan suunniteltuun paikkaan.
Kun selvis, että ei pääse komeroon, jos hyllyn jättää siihen mihin olin sen työllä ja tuskalla raahannut, niin kyllä siinä ärräpää jos toinenkin lenteli rattoisasti ilmoille niin, että koiratkin jo katteli pää kenossa, että mikä tuolle nyt tuli :).
Nyt tuo hölmöläisen touhu jo naurattaa, mutta kyllä vastedes muistan sen mitan olemassaolon ihan taatusti :).
Vastaukset 10
Vanhimmat
Silmämääräisesti usein näyttää sopivan, ja vaikka mittaakin ja mittaa vähän sinnepäin, yllätys voi olla melkoinen. Meillä tuo isolla alkukirjaimella kirjoitettava Isäntä, on siitä elävä esimerkki. Vielä kun omaa itsepäisyyttä ja periksi antamattomuutta, alkuperäinen suunnitelma saa ennalta näkemättömän loppu tuloksen. Meinaan kokemusta on.
sillä, kirjottaako sen isännän isolla vai pienellä :).
Vähän taitaa olla meikäläisessä sitä vikaa, että joo joo, kyllä se niin ja niin käy ja sitte käykin useimmiten niinkuin nyt tänäänkin.
No ei se mitään, kaikkeen tottuu :)).
sinä siirrät takaisin alkuperäiseen paikkaan, vaan arvaas antaakos Isännän sisu takaisin panoa? Ehei Sen jälkeen alkaa jumalaton siirtoralli. Sen on sentään tajunnut että ei pysty seiniä siirtelemään.o))))))
kun oppisi, niin kyllä alkaisi tässäkin tönössä tapahtumaan :))).
Täytyypä ikäväkseni tunnustaa,että olen sitten se mittatikkuihminen,pilkun viilaaja ja "sataa kertaa miettivä",kun jotain teen.
Esim.kun tänä kesänä siirsin paljon puita ja pensaita,niin ensin mittasin niiden juuriston syvyyksineen myöten.Sitten mittojen mukaan kuopat.No,eipä tarttenut paljon sovituksia,laaki ja vainaa oli homma.
Toinen osapuoli onkin sitten se toisenlainen.Ensin tehdään,aina silloin tällöin kiroillaan,sitten vasta luetaan käyttöohjeet ja tehdään uudelleen.
Arvaa vaan,kuka naureskelee vieressä.Tosin sisäänpäin,noinniinku sovun kannalta ...
Kun joskus harvoin jotain ruokajuttuja teen,lähinnä leivonnaisia,niin aina mittaan millilleen kaikki.Silloin toi toinen naureskelee.Se kun tekee näppituntumalla,mutta tosin se ne hommat klaaraakin hyvin,kun on sen hoidossa se puoli muutenkin :O)
jonkun "hyvän" idean, niin sen on tapahduttava nyt heti, eikä hetken päästä. Kaikkein mieluimmin tietysti jo viime viikolla :).
Pulla- leipä- ja sämpylätaikinat teen aina näppituntumalla, mutta kuivat kakut ja pikkuleivät kyllä mittaan...siis ne ainekset.
Minä taas olen ihminen jolla on mitta heti kädessä. Minulla on mitta jopa edustuasun taskussakin samoin taskulaskin.
Niin mutta olenkin sitten meidän perheessä ainoa ensiksi mittaan turvautuva.
on mulla useimmin käytössä kuin mitta...höh ja siltikin pakkaa menemään vähän kenolleen ;=).
...siis en MUISTA edes että semmoinenkin on olemassa! :D Isäntä kyllä häslää se kädessä joka paikassa, ja minä tuhahtelen että eihän tässä talossa mikään muukaan ole suorassa, mitä tuota millilleen mittailemaan.
Muistan kun köyhänä opiskelija-aikana lähdin eka kertaa ostamaan vatupassia, mulla oli rahaa 200 kruunua ja käsky oli tietysti tullut yhdeltä kaksilahkeiselta... Heti kun menin rautakauppaan sisään niin näin mahdottoman hienot varrelliset kumiteräkengät, oikein lämmin vuori ja kaikki. Viimeinen pari, 50 prosentin alennuksella, mutta hintaa oli edelleen yli 700 kruunua, eikä minulla ollut kuin se 200 siihen vatupassiin... Sovitin niitä kuitenkin, ja ne oli tietysti just sopivat, ja sitten en tiedä mikä oikosulku myyjän aivoihin tuli kun sanoin että ei minulla nyt juuri ole mukana kuin parisataa; hän lupasi ne kengät minulle 200 kruunulla. :) Olin tietysti onnesta soikeana kun tulin kotiin 1500 kruunun kengät mukanani, mutta vähän oli kyllä selittämistä kun vatupassi jäi kauppaan...
Kengät on mulla edelleen, aivan kuin uudet, paitsi se irrotettava sisusvuori on pitänyt uusia. Ja vatupassia kohtaan on sama asenne kuin silloin, olen kuin sitä ei olisi olemassakaan...
ja kyllä kannatti uhrata se vatupassiraha :).
No minä olen "leikkinyt" vatupassilla jo ihan kersasta, kun saareen rakennettiin leikkimökkiä ja sitte ulkovuorattiin vaakalaudotuksella. Isoisäni kun oli varsinainen milliville, niin pakostikin siinä sitä vehjettä oppi käyttämään ;=).