Eli, me olemme muuttamassa isoon taloon ja mietimme kissan hankkimista. Kannattaako ottaa sisä- vai ulkokissa jos nyt siihen päädymme etää kissan hankimme?
Moikka
Kissat ovat hienoja
2191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tästä on väitelty varmaankin jo iäisyydet onko ulko- vaiko sisäkissa parempi. Itse olen ollut aina ja olen yhä sisäkissojen kannattaja. Syinä on ihan moniakin.
Monesti puhutaan siitä, että kissat eivät voi olla onnellisia jos eivät ole vapaina. Tämä on väärä ajatus. Kissa on kesyeläin, eikä sen kuulu olla villinä luonnossa. Sama pätee muihin kesylemmikkeihin, jonka ihminen on kesyttänyt lemmikikseen. Emmehän me päästä mitään muitakaan lemmikkejä juoksentelemaan pihamaille vapaana ilman valvontaa, saatikka päästä papukaijoja lentämään pitkin taivaita?
Niinkuin koiraa, kissaa voi kuljettaa valjaissa ulkona. Tätä suosittelen kaikille omistajillle, jos vain kissa siitä pitää. Saattaa mennä muutama kerta ennen kuin kissa tajuaa valjastelun tarkoituksen, mutta se on kuitenkin sen arvoista. Kannattaa kuitenkin muistaa,että jotkut kissat yrittävät oven edessä mouruamalla päästä useammn ulos, mutta ei kannata antaa kissalle periksi tai kissa ottaa siitä opikseen, että aina mouruamalla pääsee ulos. Eikä myöskään antaa periksi päästämällä kissa yksin ulos.
Ulkona vapaana olemisella on kissalle aina omat vaaransa. Ensimmäisenä tulee naapurit. Naapureista kun ei koskaan tiedä millaista väkeä asuu ja mitä he voivat kissalle tehdä, jos kissa menee heidän pihamailleen pissimään, kakkaamaan ja muutenkin vaeltelemaan. Olen kuullut naapureista jotka ovat myrkyttäneet kissan, ampuneet ja nsp kun eivät ole vapaista kissoista pitäneet. Säilytttääkseen naapurisovun, älä päästä kissaa ulos. Älä vaikka naapurisi asuisikin jonkun matkan päässä. Kissa ei opi koskaan mikä on oma reviiri ja minne ei vapaana saa mennä. Jos pihasi on iso, suosittelen kissatarhan rakentamista. Niissä kissat kesäisin viihtyvät.
Myös ulkoillessaan vapaana kissat ovat niin vaaraksi ihmisille ja muille eläimille. Jotkut vapaana liikkuvat kissat saattavat käyttäytyä aggressiivisesti ihmisiä kohtaan ja pienet lapset kissan nähdessään eivät aina sitä ymmärrä. Myös kissat kohdatessaan toisensa saattavat tapella itsensä huonoon kuntoon tai joutua vapaina ulkoilevien koirien kynsiin. Myös kissat saattavat metsästää uhanalaisia lintuja ja tappaa näitä.
Jos jo tämä ei riitä, myöskin ulkona olevalla kissalla on suuri mahdollisuus jäädä autojen alle, jäädä jumiin jonnekkin mistä se ei pääse enää pois. Myös taudit leviävät paljon laajemmin ja nopeammin. Kissa voidaan varastaa jne jne jne..
Sanoisin että ei ole niinkään mitään hyvää syytä päästää kissaa ulos ilman valvontaa.
Muutama kohta tuossa herätti mietteitä, ja en nyt tarkoita aloittaa suurta riitaa, kunhan esitän oman näkemykseni asiasta, yhden ulkokissan ja yhden sisäkissan omistajana.
Kissa on kesy lemmikkieläin. Osittain. Kissa on kyllä lemmikki, mutta ei täysin kesy ja ihmistä totteleva tai ihmiseen sitoutuva. Kissa sitoutuu ja kiintyy tuttuihin asioihin, paikkoihin ja ihmisiin, mutta mikään ei estä sitä yhtäkkiä villiintymästä täysin ja muuttumasta täysin välinpitämättömäksi entistä kotia ja omistajiaan kohtaan. Se voi tapahtua silmänräpäyksessä, se tapahtuu helpommin kuin yhdeltäkään täysin kesyltä lemmikiltä. Uskaltaisin sanoa, että kissaa ei kukaan pysty kesyttämään täysin, koska sillä on verissä se vapauden kaipuu, tavalla tai toisella.
Toinen pointti. Kissa ei ole aggressiivinen ellei sitä häiritä todella rajusti. Kissa menee mieluummin pakoon kuin hyökkää, ihan kuten suurin osa luonnossa olevista eläimistä. Kissa voi olla aggressiivinen kun se on sairas tai vanha. Mutta terve, nuori kissa ei käyttäydy aggressiivisesti ihmistä kohtaan ilman syytä.
Kaikesta edellä mainitusta huolimatta kannatan minäkin sisäkissoja ja meillä uusi tulokas on sisäkissa ja ulkoilee vain tarhassa. Vanhemmalle kissalle se ei riitä, teimme mitä hyvänsä. Se tahtoo ulkoilla vapaasti ja that's it.