Kertokaas

mitä teille tuo mieleen sana 70-luku?
10465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

1971 ostettiin amerikkalainen, eka iso auto,
siten tuli heti öljykriisi.

Oli 300 litraa kanistereissa bensaa, järvessä upotettuna, yhden talven, kevään ja kesän.
Tuota olen jälkeen päin usein miettinyt,
siinä oli konkurssi lähellä, jos tulipalo olisi polttanut koko seudun.

Tuo on tullut mieleen usein, vaimokaan ei sitä tiedä tänä päivänäkään.

Äänestä

mm. armeija-ajan,avioliiton,ja sekalaista kivaa..ja rahaakin oli paljon enemmän,kuin nyt.. :)

Äänestä

ainakin Suomessa. Pimeää kylmän sodan aikaa.

Äänestä
  • Olit sitten suomettunut. Minä en ollut, vaan äänestin SKDL:ää, joka olikin vähiten suomettunut puolue.

    Äänestä

tein lähes kaikki vaatteeni itse koko vuosikymmenen 14 vuotiaasta asti ikiomalla ompelukoneellani, maalasin meidän keittiön hiirenkorvella olevan koivunvihreäksiksi ja ompelin samaa sävyä olevat verhot joissa oli punaomenaisia omenapuita ja lehmäkarikatyyrejä koristeena (auts, onneksi ei sentään neonvärit olleet vielä..).

.. poliittinen vöyhähdys alkoi eriytyä jo useampisävyisiksi kuppikunniksi ja ei enää ollut pakko kuulua johonkin ja tunnustaa väriä; inhoan politiikkaa yhtä paljon edelleen kuin silloin. Lukiossa muistan kun keskustanuorten uusi paikallinnen puheenjotaja, nainen tuli leveästi hymyillen luokseni ja kertoi miten iloinen oli kun olin heidän jäsenlistoilla. Sanoin, että ei kiitos, pyyhi pois listoilta. Niinköhän oli, että koko ikäluokkani oli tietämättään kaikkien puolueiden jäsenlistoilla ;))

Nuoruuteni vietin kansanlähetyksen 'nuoret nuorille' porukoissa hyvin tervehenkisesti menttaliteetilla: käsikädessä kävely = seurustelu, suudelma = kihlaus ja ei seksiä ennen papin aamenta. Se hyvä puoli siinä oli, että tytöt ja pojat, nuoret naiset ja nuoret miehet saattoivat ihan rauhassa jutella ja pähkäillä maailmanmenoa ilman seksuaalisen viehättävyyden pakkopaineita ja kokeiluja. Oli vapautta ja tilaa unelmoida ja haaveilla ja kypsyä tunnetasolla.

Moni ikätoveri jätti keskikoulun kesken koska tuli raskaaksi josain pihavarastossa mopoajelun kunniaksi jonkun hymykuoppaisen eliittipojun kanssa.
Seurustelin, avioiduin, synnytin esikoiseni, elin elämäni ainoan 6 kk kokonaan yksin.

Äänestä

Talon rakentaminen, jatkuvat pihatyöt, talovelan maksu, tarkka talous, vanhan auton ainainen korjaus.... Jonka korvasi moninverroin kasvavat lapset, nuori perhe-elämä ja hyvät työpaikat.....

Äänestä

Silloin oltiin nuoria ja kauniita!!1
Nyt ei enään niin nuoria,mutta kauniita edelleen!!!

Äänestä

Tulee mieleen kova kiire se alkoi 5.30 ja päättyi 22.00, kun kolmea piti kuskata harrastuksiin, ruokkia, vaatettaa ja töissäkin piti käydä.

Tulee mieleen kuinka lapsellinen olin vaikka luulin kaiken tietäväni, tuurilla selvittiin.

Silloin oli paljon parempi aika joka suhteessa.

Äänestä
  • 70-luku. Yritystä säästää omaan asuntoon, vaan inflaatio söi säästöt perheellisten loistolukaaleihin, Araviin, kesähuviloihin, veneisiin ja kalliisiin autoihin. Yksinäinen eli saikalla ja vanikalla toisten nurkissa alivuokralaisena. Maksoi vanhanpojan veroa eikä saanut asuntovelkojen verovähennyksiä, kun ei pystynyt asuntovelkaa ottamaan. Perheelliset vain elivät leveästi ja joka ainut päivä pilkkasivat meitä vähempiosaisia.
    Tätä se oli koko 70-luku. Aivan oikeasti.

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    70-luku. Yritystä säästää omaan asuntoon, vaan inflaatio söi säästöt perheellisten loistolukaaleihin, Araviin, kesähuviloihin, veneisiin ja kalliisiin autoihin. Yksinäinen eli saikalla ja vanikalla toisten nurkissa alivuokralaisena. Maksoi vanhanpojan veroa eikä saanut asuntovelkojen verovähennyksiä, kun ei pystynyt asuntovelkaa ottamaan. Perheelliset vain elivät leveästi ja joka ainut päivä pilkkasivat meitä vähempiosaisia.
    Tätä se oli koko 70-luku. Aivan oikeasti.

    Perheellinen, 2 lasta, vaimo kotona ilman tuloja.
    Aravan sain. En lisälainaa.
    Pankistakaan ei saanut rahaa riittävästi.
    Jouduin tekemään 25000mk:n vekselin.
    Talon kustannusarvio oli 134000mk.

    1977 jäi palkastani asumiskulujen ml. velat jälkeen elämiseen noin 300mk/kk.
    Eipä osteltu vaatteita eikä huviteltu!
    Osaston pikkujoulukronikassa suuhuni pannut sanat kuvaavat hyvin tilannettamme.
    "Vaimo, vaimo! Pane sieniin puolet petäjäistä!"

    Leveästä elämästä ei ollut tietoakaan.
    En kyllä tiedä kenenkään pilkaanneen yksin eläjiä.

    Ps. Pari vuotta myöhemmin, yksin työssäkäyvänä, maksoin tuloveroa 47,5%.
    Ne joilla tulot jakautuivat kahdelle, saivat huomattavan paljon enemmän nettona samasta brutosta.

    Totta on se että inflatio hoiti tehokkaasti muutamassa vuodessa pahimman velkavaiheen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nazaret kirjoitti:

mitä teille tuo mieleen sana 70-luku?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu