Pesän osakas leski kai on siihen asti kunnes ositus on toimitettu, mutta jos hänellä ei ole perintöoikeutta niin silloinhan vain perilliset ovat kuolinpesän osakkaita?
milloin leski on
kuolinpesän osakas?
4786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuolinpesän osakkaita ovat perilliset ja yleisjälkisäädöksen saajat sekä eloon jäänyt puoliso. Milloin ositus on toimitettu tai puolisolla ei ole avio-oikeutta toisen puolison omaisuuteen, ei eloon jäänyt puoliso ole osakas, ellei hän ole perillinen tai yleisjälkisäädöksen saaja.
Leskellä on oikeus hallussapitää omaisuutta, mikä kuolleelta on jäänyt. Lukuunottamatta testamenttia. Leski saa hallussapitää ja omistaa kuolleelta tulevaa omaisuutta, niin kauan kunnes kuolee. Näin meillä
että selviää mitä leski omistaa ja mitä perilliset omistavat. Muuten se leski sörssii siinä koko lopun ikänsä ja on omistavinaan kaiken vaikkei omistakaan kuin puolet!!
osituskin voidaan kyllä tehdä (ja tehdään) usein niin, että lesken elinikäinen hallintaoikeus jää asuntoon. Näin ainakin meillä tehtiin.