Jääviys?

Erään keskustelun vuoksi selailin lakikirjaa aiempaa tarkemmin, ja havaitsin erään selkeän laittomuuden. Ilman tuota keskustelua se olisi saattanut jäädä huomaamatta:

PL (11.6.1999/731) 32 § Kansanedustajan esteellisyys
"Kansanedustaja on esteellinen osallistumaan valmisteluun ja päätöksentekoon asiassa, joka koskee häntä henkilökohtaisesti. Hän saa kuitenkin osallistua asiasta täysistunnossa käytävään keskusteluun. Valiokunnassa kansanedustaja ei saa myöskään osallistua virkatointensa tarkastamista koskevan asian käsittelyyn."


Miten on tuon perusteella käsitettävä luottamuslauseäänestykset?
Niissähän jopa ministerit äänestävät omasta luottamuksestaan, vaikka kyse lienee selkeästi heitä itseään koskevasta asiasta!
Lain sanamuodon mukaan he ovat oikeutettuja vain OSALLISTUMAAN TÄYSI-ISTUNNOSSA KÄYTÄVÄÄN KESKUSTELUUN. Tarkoittanee siis läsnäolo- ja puheoikeutta, ei päättämiseen kuuluvaa äänioikeutta.

Onko nyt niin, että laki on yksi asia, vallitseva käytäntö toinen ilman yhteistä kontaktipintaa. Ja poliittinen tarkoituksenmukaisuus jotakin vallan muuta.
6323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Tässä maassa on niin paljon mälsää". Ei oikeutta saa edes hakemalla, mutta toiset ovat kuin automaattisesti ansainneet oikeuden.

Miten voitaisiin puuttua tuomioistuinten ja ylimmän oikeusvalvonnan laittomuuksiin. Miski esim. lautamiehet eivät saa osallistua siviiliasioiden käsittelyyn. Pikkurikosten käsittelyä he saavat seurata ja lopuksi sanansakin sanoa, mutta kun nor./tavall. ihminen joutuu jopa omaa syytään käräjäoikeuteen, niin olemassa oleva laki sivuutetaan ja annetaan mielivallan päättää.

Äänestä

Mitä oikeastaan sanalla "laki" tarkoitetaan tässä maassa ? Onko se jonkinlainen ohjeisto, jota olisi suositeltavaa noudattaa, mutta yhtä hyvin sen voi ohittaa, jos siltä tuntuu ? Onko johonkin kirjattu määräys, että käsitettä "laki" on noudatettava ? Ainakaan sen ohittaminen ei oikeuslaitoksessamme ole mitenkään rangaistava teko.

Äänestä
  • ...on noudattamisvelvoite:
    PL 2.3 §:
    "Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

    Mutta kuten sanoit, meillä julkisen vallan käyttäjät - laillisuuden valvojia ja tuomioistuimia myöten - tulkitsevat tämän vain ohjeelliseksi, noudatettavaksi silloin, kun ei keksitä syytä olla noudattamatta.

    Äänestä

"selailin lakikirjaa aiempaa tarkemmin"

Ei kai tuohon ole mitään lisättävää. heh.

PS. Lakien soveltaminen ei ole ehkä vahvin alueesi.

Äänestä
  • Unohdit perustella, miksi katsot Eduskunnan soveltavan kyseistä lakia oikein tai miksi Jorma Uski olisi väärässä !

    Minkälaiseen tietoon pohjaat oman kantasi ? Olisi mielenkiintoista tietää, mikä on mielestäsi se asiaperuste, joka oikeuttaa tämän lain ohittamiseen ! Jollei sinulla sellaista ole, niin voinen vetää johtopäätöksen, että kuulut siihen ryhmään höynäytettäviä suomalaisia, jotka mitään kyseenalaistamatta mahdollistavat, että tässä maassa kaikkien ei lakia tarvitse noudattaa.

    Äänestä

löytyy sanoista "kansanedustaja", ja "henkilökohtaisesti". Tällä tarkoitetaan yksinomaan henkilöä tai hänen toimiaan koskevaa asiaa. Luottamusäänestyksessä on kyse hallituksesta ja hallituksen toiminnasta, joka tietenkin liittyy tavallaan kaikkiin hallituspuolueiden henkilöiden toimintaan, mutta ei koske heitä suoranaisesti henkilökohtaisesti. Laieissa saattaa välistä olla epäselviä ilmauksia, joissa soveltamiserehdys on mahdollinen.

Tällainen henkilökohtainen asia on viime vuosina ollut mm. sen RKP:n kansanedustajan lapseensekaantumisasia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jorma.uski kirjoitti:

Erään keskustelun vuoksi selailin lakikirjaa aiempaa tarkemmin, ja havaitsin erään selkeän laittomuuden. Ilman tuota keskustelua se olisi saattanut jäädä huomaamatta:

PL (11.6.1999/731) 32 § Kansanedustajan esteellisyys
"Kansanedustaja on esteellinen osallistumaan valmisteluun ja päätöksentekoon asiassa, joka koskee häntä henkilökohtaisesti. Hän saa kuitenkin osallistua asiasta täysistunnossa käytävään keskusteluun. Valiokunnassa kansanedustaja ei saa myöskään osallistua virkatointensa tarkastamista koskevan asian käsittelyyn."


Miten on tuon perusteella käsitettävä luottamuslauseäänestykset?
Niissähän jopa ministerit äänestävät omasta luottamuksestaan, vaikka kyse lienee selkeästi heitä itseään koskevasta asiasta!
Lain sanamuodon mukaan he ovat oikeutettuja vain OSALLISTUMAAN TÄYSI-ISTUNNOSSA KÄYTÄVÄÄN KESKUSTELUUN. Tarkoittanee siis läsnäolo- ja puheoikeutta, ei päättämiseen kuuluvaa äänioikeutta.

Onko nyt niin, että laki on yksi asia, vallitseva käytäntö toinen ilman yhteistä kontaktipintaa. Ja poliittinen tarkoituksenmukaisuus jotakin vallan muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu