heip. Tässä mietiskellyt narttuni kohtaloa, oisiko järkevää steriloida. Laittaakaa mielipiteitä, keillä omakohtaista kokemusta. Eli koirani on seisoja, ikää 3,5 vuotta. Aikamoinen hormoonihyrrä, tykkää astua muita narttuja ja käyttäytyy kuin uros ja varsinki mikäli toisella nartulla juoksut lähimailla. Juokusujen jälkeen yleensä apaattinen (pari päivää-viikko) ja sitten on yleensä ainakin lievä valeraskaus. nisät vuotaa maitoa. Onneksi ei ole pahemmaksi mennyt esim kohtu tulehtunut. Sitten semmoinen kiusallinen piirre, että aina kun totutetaan uuteen koiraan oli narttu tai uros, takuulla ärähtää ja niinku kyselemättä yrittää ottaa luulot poisa vastakkaiselta koiruudelta. paitsi että tämän jälkeen me koirani kanssa palautetaan muistia että minä olen vieläkin se joka määrää.Tämä rassaa kun mielellään siellä koirapiireissä kulkisi. tietty sitten ku tarpeeksi niitä koiria tapaa, niin hyväksyy laumaansa ja on tietty se oma kaverikoirapiirikin olemassa. ja sitten se vielä että kun koira metsästyskäytössä niinkuin tulikin jo seisojasta kyse, niin kuinka luonne muuttuu, että onko enää metsään viemistä. toimii siellä metsässä kivasti. Varmasti riskejä monenlaisia. Eniten pelottaa että tuleeko koirasta äksy. nyt on kyllä aivan mahtava luonne ja rakastaa ihmisiä ja leikki-ikäisiä lapsia.Kovasti leikkii. ryömiviä lapsia pelkää..? eikai tajua että nekin ihmisiä.
Mutta laittakaa kokemuksia ja ehdotuksia. ja sitten vielä että onko olemassa jotain lääkettä tähän liialliseen hormoonitoimintaan?
nartun sterilointi
4
448
Vastaukset
- ei kaduta yhtään!
Kannattaa ehdottomastti leikauttaa sen nartun,tasoittaa sen luonne paljon kun ei ole jatkuvia hormonimyrskyjä joka on stressaavaa koiralle ja ilmiselvästi myös sinulle.Harvan koiran luonne muuttuu negatiiviseen suuntaan.Mitä vanhemmaksi narttu tulee sitä suurempi riski saada kohtutulehdusta joka voi viedä hengen.
Se on jo ehtinyt liian vanhaksi että nisäkasvaimia voi vielä tulla kun leikautat sen nyt vasta.Mutta kohtutulehdus silti todennäköisempi.
Kun luonne tasoittuu voi se keskittyä paremmin harrastamaan kuin silloin kun hormoonit sekoittaa sen pään.Et tartte pitää mitään taukoja juoksujen takia vaan harrastaa ympäri vuoden.
Mun narttu leikattiin 1v1kk iässä ja on yhtä ihana mussukka edelleen:)!- narttumme
Kannattaa ehdottomasti steriloida jos ei aio pentuja teettää.
Narttu koiran elämä on yhtä hormoni myrskyä. Joko se tekee juoksuja, on juoksussa kolmisen viikkoa ja sitten tulee mahdollinen valeraskaus. Eipä hormonitasapaino ole kuin hetken ns.lepotilassa.
Meille ell sanoi, että suurimman osan vuodesta narttu kärsii näistä vaivoista ja se on ihan totta.
Koira elää onnellista ja huoletonta elämää, kun sen eikä omistajan tarvitse kärsiä nartun vaivoista.
Meidän narttu (1v4kk) steriloitiin 2 viikkoa sitten ja olen todella tyytyväinen, että operaatio tehtiin. Kaikki meni hyvin ja se on jo täysin oma eloisa ja leikkisä itsensä.
Suosittelen! - ````
narttumme kirjoitti:
Kannattaa ehdottomasti steriloida jos ei aio pentuja teettää.
Narttu koiran elämä on yhtä hormoni myrskyä. Joko se tekee juoksuja, on juoksussa kolmisen viikkoa ja sitten tulee mahdollinen valeraskaus. Eipä hormonitasapaino ole kuin hetken ns.lepotilassa.
Meille ell sanoi, että suurimman osan vuodesta narttu kärsii näistä vaivoista ja se on ihan totta.
Koira elää onnellista ja huoletonta elämää, kun sen eikä omistajan tarvitse kärsiä nartun vaivoista.
Meidän narttu (1v4kk) steriloitiin 2 viikkoa sitten ja olen todella tyytyväinen, että operaatio tehtiin. Kaikki meni hyvin ja se on jo täysin oma eloisa ja leikkisä itsensä.
Suosittelen!Myös meillä narttukoira steriloitiin pari viikkoa sitten ja leikkaus & paraneminen sujuivat todella mallikkaasti. Pentuja ei aiota teettää, siksi päädyttiin sterilointiin. Ja tosiaan koiran elämä on huomattavasti mukavampaa kun ei koko ajan ole joku "hormoonimyrsky" meneillään!
Siis suosittelen! :)
- kokemuksia erilaisia
Hyvä on kyllä leikkauttaa koska koirallasi on tuollaisia "oireita". Meidän lappalaisella ei ollut kuin kerran valeraskaus mutta nyt vanhempana alkoi tulla vähän jo tulehdukseen viittaavaa emättimeen ja nyt sitten maanantaina tuli se pelätty kohtutulehdus joka onneksi vuoti ulospäin. Oli jo viikonlopun syömättä ja alkoi vaan juomaan kauheesti. Arvasin jo siitä mutta kun lääkäriin pääsi vasta maanantaina. Se oli selvä tapaus. Leikattiin tiistaina ja nyt voi jo ihan hyvin vaikka sairaslomaa pitää olla n.10pv. Kulkea se kuuppa päässä ettei pääse nuolemaan. Niin .... koirani on siis nyt 11 vuotta. Tiesin että se on joskus edessä mutta kun mitään vaivoja ei koskaan ollut niin ei häirinnyt mitenkään. Jos olisi ollut jotain niin olisin leikkauttanut jo aiemmin. Eteen se tulee kuitenkin ja voipa joskus koitua jopa koiran kohtaloksi vanhemmiten. Kallista tosin oli... 333,50€
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241556- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!701242- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18962Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865