Miele

Olen kuullut että Mielen koneet ovat kestäviä ja laadukkaita. Onko kellään koemuksia?
5922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Edellisessä talossa oli kodinkoneet Siemensiä ja Boschia ja olimme äärettömän tyytyväisiä. Nyt uutta taloa laitettaessa sain Mielen keraamisen tason edullisesti (-70%, muuten olisi jäänyt liikkeeseen) ja ajattelin että nytpä meilläkin on laatukone!

Vaan on todella pettymys; pinta naarmuuntui 1kk, kaikesta valuraudasta jää jäljet, puhdistus ei tahdo onnistua - jotenkin kökkö koko laite. Ainoa hyvä on tunnistin joka piippaa jos laitteen päälle heittää esim pyyhkeen tai paperilapun.

Vrt tuo Siemensin tasoliesi ehti olemaan kovassa käytössä 8v ja oli uudenveroinen tähän nyt 1v vanhaan Mieleen verrattuna. Kunhan elämä tasaantuu niin vaihdan takaisin vanhaan merkkiin! Merkista EI kannata maksaa.

Äänestä
  • Ja mikähän keraamisten liesien valmistaja suosittelisi valurautapatojen ja pannujen käyttöä? Taitaapa olla niin, että jotkut jopa suorastaan kieltävät niiden käytön.
    Ja väitänpä, että naarmuuntuminen on enempi käyttäjästä kiinni. Ettet kuitenkin itse olisi tiedostamatta pistänyt pilalle. Millä muuten puhdistelet..?

    Minulla ei ole Mielestä kuin hyvää sanottavaa, kokemusta pitemmältä ajalta on tosin vain kahdesta jääkaappipakastimesta. Ne ovat toimineet moitteetta jo 18 vuotta.

    Äänestä

  • -vaan- kirjoitti:

    Ja mikähän keraamisten liesien valmistaja suosittelisi valurautapatojen ja pannujen käyttöä? Taitaapa olla niin, että jotkut jopa suorastaan kieltävät niiden käytön.
    Ja väitänpä, että naarmuuntuminen on enempi käyttäjästä kiinni. Ettet kuitenkin itse olisi tiedostamatta pistänyt pilalle. Millä muuten puhdistelet..?

    Minulla ei ole Mielestä kuin hyvää sanottavaa, kokemusta pitemmältä ajalta on tosin vain kahdesta jääkaappipakastimesta. Ne ovat toimineet moitteetta jo 18 vuotta.

    ei? Mielestäni se on suoraan laatukysymys. Olen siis nyt jo 9v käyttänyt keraamisella tasolla valurauta pannuja ja patoja joten osaan olla naarmuttamatta tahallaan. Naarmujen lisäksi ongelmana on kattiloista/pannuista jäävät kiiltävät raidat jotka ei tahdo lähteä. Kyse ei ole huolimattomasta käytöstä.

    Puhdistukseen käytän tasoille tarkoitettua ainetta, Mr Muscle kaikkein paras (monta merkkiä kokeiltu)

    Äänestä

Me vaihdettiin äskettäin Mielen astianpesukone uuteen samanmerkkiseen. Vanha kone oli jo 15 vuotta vanha ja toimi edelleen.

Äänestä

äidillä ja isällä Mielen astianpesukone ja hella. Ostettu vuonna -85 ja hyvin pelittää edelleen.
Uusista ei vaan ole kokemusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäkesko kirjoitti:

Olen kuullut että Mielen koneet ovat kestäviä ja laadukkaita. Onko kellään koemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu