Mitkä kaikki vartiointiliikkeet käyttää palkkauksessa kannustepalkkioita, eli esim myymälävakseilla ja piiripuolella? STV aikana tuota taisi esiintyä enemmän mutta nykyisin harvinaista herkkua.
Kannustepalkkiot
vartijoilla?
6985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meinaatko näitä kun esimerkiksi piirivartija ei mällää autoa puoleenvuoteen, niin tulee yksi palkkaluokka enemmän? Olen ainakin kuullut, että securitaksella tuollaisia oli joskus, mutta poistettiin sitten kaikessa hiljaisuudessa.
Juuri tällaisia, lisäksi että kun hoidetaan esim LVI-hälytyksiä, oven avauksia, lipun nostoja yms asiaan kuulumattomia tehtäviä niin siitä saataisiin pieni lohdutuspalkinto. :) Edes pieni kannustus auttaisi myös vartiointiliikettä säästämään autojaan... ei ole tainnut toimitusjohtajat nähdä missä kunnossa nykyiset piiriautot ja arvokuljetusautot ovat, ruosteessa ja hyvä kun liikkuvat.
Lisäksi myymälävaksithan sai aikoinaan palkkioita sitä enemmän, mitä enemmän pokia jäi kiinni... nykyään tuo pokien jääntihän on lähinnä siitä päivästä kiinni että huvittaako niitä jahdata kun palkkaa saa kuitenkin saman verran kuin että ei tee työpaikalla yhtikäs mitään. Eli kannustaisi kummasti katsomaan niitä kameroita ja opiskelemaan...
Kannattaisin enemmänkin juuri tuollaisia palkkioita, joissa otetaan huomioon, että onko vartija kolaroinut viimeisen vuoden aikana, tai onko sairaspoissaoloja kuinka paljon, onko tehnyt ylitöitä jne. Pokien määristä ei ehkä kannata ruveta maksamaan kannuste palkkiota, koska luulen, että silloin myös yli innokkaat kaverit ottaa turhankin herkästi asiakkaita kiinni, vaikka mitään ei olisi välttämättä viety. Tiedän meinaan, koska olen itsekkin ollut kaupoissa hommissa ja noita väärinkäsityksiä herkästi tapahtuu jos ei ole tarkkana varsinkin kameravalvonta on yksi sellainen missä, huonokuvanlaatu ja kameran sijoitus voi näyttää tilanteen varsin epäilyttävän näköisenä, vaikka asiakas ei olisikaan mitään vienyt.
Eihän kaupassa enää ikkuna pokia kukaan lähde varastamaan. Kassatyttökin on tarkempi kun joku pokaleikkivahtirakki.
...niitä saa kiinteistöhuoltomiehet, ja korvauksia ropisee muustakin extrasta. Vartijat vois hyvin tinkii korvauksia vartiointityön ulkopuolisista hommista, kärry/pullopojat, lvi-hommelit, siivous yms., turvatarkastukset....
FPS Security Oy on ottanut hälytys- ja piirivartiointitoimintaan käyttöön suoritusperusteisen kannustepalkkiojärjestelmän. Palkkion maksamisen perusteet ovat työtekijän ajamat/hoitamat suoritteet ja huolellisuus niissä. Palkkio maksetaan vartijan palkan päälle ylimääräisenä tulona. Eli mitä enemmän tulee vuoron aikana suoritteita - sitä suurempi palkkio. Lisäksi viikonloput nostava suoritepalkkion määrää.
FPS Security Oy:n asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä kannustepalkkiojärjestelmään. Vaikuttaa siltä että järjestelmä rohkaisee vartijoita ahkeruuteen ja huolellisuuteen, kuten tarkoitus olikin.
Piirivartijoiden työ on raskasta ja jatkuvasti muuttuvaa. Omat haasteensa piirivartijoiden työhön tuovat jatkuvasti teknistyvät kiinteistöjen huoltoon ja ylläpitoon liittyvät tehtävät. Piirivartijat joutuvat työskentelemään silloin tällöin myös turvallisuusalaan liittymättömien asioiden kanssa.
Kannustepalkkiojärjestelmän piirissä olevan FPS Security Oy:n työntekijät ovat olleet tyytyväisiä järjestelmän käyttöönottoon. Onpa muistakin FPS Security Oy:n työtehtävistä osoitettu kiinnostusta piirivartijoiden kannustepalkkiojärjestelmää kohtaan ja kyselty mahdollisuuksia päästä järjestelmän piirissä oleviin työtehtäviin.