Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Yökerhossa

Minun ikäväkseni satuin samaan yökerhoon entisen poikakaverini Jonin kanssa. Suhteemme loppumisesta oli jo muutama kuukaus, mutta aina välillä, itse asiassa usein, kapiasin kiihkeää suhdettamme.

Katselin syrjä silmällä Jonia koko sen ajan mitä olin paikalla ollut. Katsoin kun hän flirtaili naisille ja tanssi niin seksikkäästi, että tunsin kuinka pilluni herahti kosteaksi.

Vihdoin monien kommervenkkien ja minun seuraukseni jälkeen päädyimme kaksistaan syrjäiseen kabinettiin, jonne ei tanssilattialta näkynyt.

-Joni mä haluan sua, sammalsin monen siiderin jälkeen.

-Mä tiedän beibi, Joni vastasi ja kosketti mukamas vahingossa parsettäni. Huomasin, että Joni oli jättämässä minut yksin ja hätäännyin. Sen seurauksena kiitin, että olin pukenut mekon ja riisuin stringini. Nousin istumaan pöydälle nostaen levitetyt jalkani pöydälle polvet koukussa niin, että paljastin koko komeuteni.

-Hei Joni, sanoin yrittäen kuulostaa erittäin viettelevältä. Jouni käänähti nopeasti ja yllättyneisyys näkyi hänen ilmistään huomattuaan pilluni.

-Tiedän, että sinulla on ollut ikävä tätä, sanoin ottaen kiinni Jounin kädestä ja vein sen haaroväliini. Jouni katsoi hetken minua ja kättään haarovalissäni.

Luulin jo Jounin jättävän leikin sikseen, kunnes tunsin Jounin alkaneen hieroa varmoin liikkein pilluani aina välillä puristaen kevyesti klitoristani. Jounin kädet kävivät entistä kovemmiksi, kunnes hän työnsi pari sormea sisääni tunnustellen ja kiihottaen minua.

-Mikään ei ole muuttunut, Jouni sanoi ja kaivoi kovana seisovan munansa esille. Jouni työntyi hitaasti sisälle, mikä sai minut parahtamaan hiljaa, sillä olin ollut puutteessa. Jouni alkoi tekemään rytmikkäitä työntöjä sisäälläni, mikä sai minut huohottamaan aika kova äänisesti.

Sain todella ison orgasmin niin yhtäkkiä, etten ehtinyt varautumaan, vaan huudahdin todella kova äänisesti.
Jounin muna oli vieläkin kovana, mutta tiesin mikä häneen tepsisi parhaiten. Laitoin etusormeni hänen persereikäänäs ja aloin pyörittelemään sitä kevyesti. Jounin silmät olivat puoli ummessa nautinnosta ja yhtäkkiä hän haukkoi henkeä purskauttaen lastinsa reisilleni.

-Tiedät, ettei meistä kuitenkaan tulisi mitään, Jouni sanoi minulle pukien housunsa. Ja niin Jouni lähti taas.
15146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joni sanoi että Jouni meni ja sitten Jounoi tuli ja painoi sormen Kon perseenseen ja Jounoi oli siinä Jomin janssa kajjsa pakjapks

vittu miten huonoa paskaa, lehmänikin on fiksumpi kuin tämän kirjoittaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Youyou kirjoitti:

Minun ikäväkseni satuin samaan yökerhoon entisen poikakaverini Jonin kanssa. Suhteemme loppumisesta oli jo muutama kuukaus, mutta aina välillä, itse asiassa usein, kapiasin kiihkeää suhdettamme.

Katselin syrjä silmällä Jonia koko sen ajan mitä olin paikalla ollut. Katsoin kun hän flirtaili naisille ja tanssi niin seksikkäästi, että tunsin kuinka pilluni herahti kosteaksi.

Vihdoin monien kommervenkkien ja minun seuraukseni jälkeen päädyimme kaksistaan syrjäiseen kabinettiin, jonne ei tanssilattialta näkynyt.

-Joni mä haluan sua, sammalsin monen siiderin jälkeen.

-Mä tiedän beibi, Joni vastasi ja kosketti mukamas vahingossa parsettäni. Huomasin, että Joni oli jättämässä minut yksin ja hätäännyin. Sen seurauksena kiitin, että olin pukenut mekon ja riisuin stringini. Nousin istumaan pöydälle nostaen levitetyt jalkani pöydälle polvet koukussa niin, että paljastin koko komeuteni.

-Hei Joni, sanoin yrittäen kuulostaa erittäin viettelevältä. Jouni käänähti nopeasti ja yllättyneisyys näkyi hänen ilmistään huomattuaan pilluni.

-Tiedän, että sinulla on ollut ikävä tätä, sanoin ottaen kiinni Jounin kädestä ja vein sen haaroväliini. Jouni katsoi hetken minua ja kättään haarovalissäni.

Luulin jo Jounin jättävän leikin sikseen, kunnes tunsin Jounin alkaneen hieroa varmoin liikkein pilluani aina välillä puristaen kevyesti klitoristani. Jounin kädet kävivät entistä kovemmiksi, kunnes hän työnsi pari sormea sisääni tunnustellen ja kiihottaen minua.

-Mikään ei ole muuttunut, Jouni sanoi ja kaivoi kovana seisovan munansa esille. Jouni työntyi hitaasti sisälle, mikä sai minut parahtamaan hiljaa, sillä olin ollut puutteessa. Jouni alkoi tekemään rytmikkäitä työntöjä sisäälläni, mikä sai minut huohottamaan aika kova äänisesti.

Sain todella ison orgasmin niin yhtäkkiä, etten ehtinyt varautumaan, vaan huudahdin todella kova äänisesti.
Jounin muna oli vieläkin kovana, mutta tiesin mikä häneen tepsisi parhaiten. Laitoin etusormeni hänen persereikäänäs ja aloin pyörittelemään sitä kevyesti. Jounin silmät olivat puoli ummessa nautinnosta ja yhtäkkiä hän haukkoi henkeä purskauttaen lastinsa reisilleni.

-Tiedät, ettei meistä kuitenkaan tulisi mitään, Jouni sanoi minulle pukien housunsa. Ja niin Jouni lähti taas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu