Ostin Oman

Ammattini ei ole kiinteistönvälittäjä. Ei sinne päinkään. En halua ajaa heidän etujansa, mutta sen verran on Rohkeana ja Persoonallisena ihmisenä sanottava, että jokainen pelaa Omaan Pankin Omaan Pussiinsa. Onko Se Sellainen Lobbaaminen aina edes laillista, kun ollaan tekemisissä suurten summien kanssa? Häkin ovi on avautunut vähemmästäkin, mutta kuka Sen Sellaisen Markkinakäänteen olisi osannut etukäteen arvata, vaikka kaikki sen jo aavistavatkin. Ottakaa nyt Rohkeat ja Persoonalliset ihmiset sitä lainaa ja ostakaa Oma Ihana Asunto. Sillä tavalla se Ikuinen Nousu toteutuu. Laatua elämään, vaikka Ladalla ajettaisiin. 25 vuoden laina on se tavanomainen, eikä pitempääkään pidä pelätä. Huolettomat 60 vuoden lainat ovat osa huoletonta arkipäivää, jossa palvelut ovat lähellä. Ihminen on ikuinen oppija ja 60 vuodessa oppii paljon. Siis: ostakaa niitä järjestään kakkoslaatuisia Tuplatehoneliöitä. Olkaa Rohkeita ja Persoonallisia. On tässä Jättilainat ja Homeläävä alla itse kullakin.

Terveisin nimimerkki "Häkkikin olisi herkkua".
2209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On noita kapitaaleja sen verran runsaasti. Jos et ole, niin kirjoita ensi kerralla selvinpäin, OK?

Äänestä

ostettiin helmikuussa 2007 ja myytiin syyskuussa, voittoa 24 000 €, toki siitä vielä vero menee, mutta viisasta oli ostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinteistönvälittäjä. kirjoitti:

Ammattini ei ole kiinteistönvälittäjä. Ei sinne päinkään. En halua ajaa heidän etujansa, mutta sen verran on Rohkeana ja Persoonallisena ihmisenä sanottava, että jokainen pelaa Omaan Pankin Omaan Pussiinsa. Onko Se Sellainen Lobbaaminen aina edes laillista, kun ollaan tekemisissä suurten summien kanssa? Häkin ovi on avautunut vähemmästäkin, mutta kuka Sen Sellaisen Markkinakäänteen olisi osannut etukäteen arvata, vaikka kaikki sen jo aavistavatkin. Ottakaa nyt Rohkeat ja Persoonalliset ihmiset sitä lainaa ja ostakaa Oma Ihana Asunto. Sillä tavalla se Ikuinen Nousu toteutuu. Laatua elämään, vaikka Ladalla ajettaisiin. 25 vuoden laina on se tavanomainen, eikä pitempääkään pidä pelätä. Huolettomat 60 vuoden lainat ovat osa huoletonta arkipäivää, jossa palvelut ovat lähellä. Ihminen on ikuinen oppija ja 60 vuodessa oppii paljon. Siis: ostakaa niitä järjestään kakkoslaatuisia Tuplatehoneliöitä. Olkaa Rohkeita ja Persoonallisia. On tässä Jättilainat ja Homeläävä alla itse kullakin.

Terveisin nimimerkki "Häkkikin olisi herkkua".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu