Meidän vanhus

Meillä on vanha collie 12-14v, tarkkaa ikää emme tiedä koska olemme jo kolmas perhe meidän mummukalla.
Viime huhtikuussa säikähdimme todenteolla kun koiramme kulki ympyrää, silmissä oli nystagmus, koko ajan läähätti, kaatuili tämäntästä,tuntui ettei näe eikä kuule jne. Lääkäri sitten pisti kolme injektiota kortisoni, B-vitamiinia ja jotain muuta.

Kesä meni ihan kivasti ja koirakin toipui hyvin.
Elokuun alussa taas samanlainen kohtaus ihan yllättäen, paitsi silmät olivat normaalit. Lääkäriin pääsimme liki samantien, ja koiraa lääkittiin.
Ei mennyt kuin kaksi viikkoa kun taas koira oireili, ja vieläkään ei ole täysin siintä toipunut.
Koira kulkee kmoko ajan pää kallellaan,kaatuilee melko herkästi, (ei enää hypi sohvallekaaan),pissatessa ja kakkiessa vaikea olla paikallaan, välillä kaatuu kesken kakkimisen, ovikellon soidessa saattaa juosta keittiöön haukkumaan tai sitten ei siihen reagoi lainkaan (ennen haukkui ihan heikkopäisenä oven edessä),koira on laihtunut, lihakset on surkastuneet, kannoilla kulkee koko ajan ja tunkee ihan viereen aina kun mahdollista ja työntää päätä syliin tai vaikka kainaloon, mahdottoman hellyydenkipeä, lattialla telkkua katsoessani rupeaa nylkyttämään(mitä ei ole ennen ollut)ihan sekopäisenä eikä toruminen meinaa mennä perille ja tuntuu et pitää olla varovainen ettei se häyskäse, ei näe(välillä törmäilee) eikä haista kunnolla (aiemmin miehen avatessa makkarapakettia koira oli samantien vieressä kyttäämässä, nyt vaikka syö makkaraa niin koira ei korviaan lotkauta),karkailee naapurin pihalle missä se sitten hölmistyneenä seisoo ja ihmettelee, tuntuu ettei aina tajua missä mennään jne.
Nyt olemme vakavasti miettineet koiran lopettamista, olemme sitä koko ajan vain pitkittäneet.
Olisiko jo aika luovuttaa?
7653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

olisi jo aika luovuttaa. Oman lähes 15-vuotiaan laskin sateenkaarisillalle jo paljon aikaisemmin kun heikentynyt tasapaino hankaloitti elämää ja ensimmäinen hoito ei tuonut merkittävää parannusta elämään. Suru on surtava kuitenkin

Äänestä

jotakin arvokkuutta jäljellä,ennen kun kuihtuu ja menee vielä huonompaan kuntoon.Sillä ei ole enää hauskaa koiranelämää...
Rakkautta on osata luopua kun aikaa on...

Äänestä

on aika luopua.
Itsellänikin on collievanhus, jonka ikä arvio on siinä 8-10 vuoden pakeilla (piti tulla minulle väliaikaiseen hoitoon, mutta jäikin sitten =)) ja joskus mietin, että sitten kun menee huonoon kuntoon, osaisinko luopua koirasta.
Mutta voimia sinulle!

Äänestä

Meillä jouduttiin 8-vuotias collie lopettamaan samojen vaivojen takia. Sillä vaivaksi löytyi kasvain kurkusta. Kamalaahan se oli ja on edelleen, mutta koiralle helpotus...
Toivon, että päästät koiran kärsimyksistä, ei sen ole hyvä olla.
Meilläkin tuo kortisoni auttoi hetken, se jotenkin vähentää turvotusta.
Voimia ja jaksamista!!

Äänestä
  • Eilen se sitten tapahtui, koiramme pääsi ikiuneen. Ei tarvitse enää kipuja kärsiä.
    Koville tuo otti vaikka tiesimmekin päätöksen olevan oikea, ja lääkärikin vielä kertoi ettei koirasta enää olisi ollut talvella eläjäksi.

    Kyllähän tää ikävä joskus helpottaa, toki se tiedetään, mut tiedetään myös sekin etei enää meille oteta uutta koiraa.

    Äänestä

  • sara kirjoitti:

    Eilen se sitten tapahtui, koiramme pääsi ikiuneen. Ei tarvitse enää kipuja kärsiä.

    On suuri sääli, että ihmisen elinikä on yleensä paljon pitempi, kuin lemmikkieläintemme. Ei tulla ajatelleeksi, että yksi perheenjäsen on lyhytikäisempi, kuin ihminen. Mutta mitä iloa on tämä lemmikki saanut aikaan. Se on lasten lemmikki, emännän lenkkikaveri, ja isännän metsästystoveri. Kun eläinlääkäri on sitä mieltä tutkittuaan potilaan, että olisi viisainta tehdä se viimeinen palvelus, eutanasia, jottei koirasta tule elävää ruumista, mielestäni se on ainoa vaihtoehto, vaikkakin kovin raskas. Kolme koiraa haudannut

    Äänestä

  • sara kirjoitti:

    Eilen se sitten tapahtui, koiramme pääsi ikiuneen. Ei tarvitse enää kipuja kärsiä.
    Koville tuo otti vaikka tiesimmekin päätöksen olevan oikea, ja lääkärikin vielä kertoi ettei koirasta enää olisi ollut talvella eläjäksi.

    Kyllähän tää ikävä joskus helpottaa, toki se tiedetään, mut tiedetään myös sekin etei enää meille oteta uutta koiraa.

    oliko tuo koira missäpäin ollut ensimmäisessä perheessä ja oliko se pitkä vai lyhytkarvainen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sara kirjoitti:

Meillä on vanha collie 12-14v, tarkkaa ikää emme tiedä koska olemme jo kolmas perhe meidän mummukalla.
Viime huhtikuussa säikähdimme todenteolla kun koiramme kulki ympyrää, silmissä oli nystagmus, koko ajan läähätti, kaatuili tämäntästä,tuntui ettei näe eikä kuule jne. Lääkäri sitten pisti kolme injektiota kortisoni, B-vitamiinia ja jotain muuta.

Kesä meni ihan kivasti ja koirakin toipui hyvin.
Elokuun alussa taas samanlainen kohtaus ihan yllättäen, paitsi silmät olivat normaalit. Lääkäriin pääsimme liki samantien, ja koiraa lääkittiin.
Ei mennyt kuin kaksi viikkoa kun taas koira oireili, ja vieläkään ei ole täysin siintä toipunut.
Koira kulkee kmoko ajan pää kallellaan,kaatuilee melko herkästi, (ei enää hypi sohvallekaaan),pissatessa ja kakkiessa vaikea olla paikallaan, välillä kaatuu kesken kakkimisen, ovikellon soidessa saattaa juosta keittiöön haukkumaan tai sitten ei siihen reagoi lainkaan (ennen haukkui ihan heikkopäisenä oven edessä),koira on laihtunut, lihakset on surkastuneet, kannoilla kulkee koko ajan ja tunkee ihan viereen aina kun mahdollista ja työntää päätä syliin tai vaikka kainaloon, mahdottoman hellyydenkipeä, lattialla telkkua katsoessani rupeaa nylkyttämään(mitä ei ole ennen ollut)ihan sekopäisenä eikä toruminen meinaa mennä perille ja tuntuu et pitää olla varovainen ettei se häyskäse, ei näe(välillä törmäilee) eikä haista kunnolla (aiemmin miehen avatessa makkarapakettia koira oli samantien vieressä kyttäämässä, nyt vaikka syö makkaraa niin koira ei korviaan lotkauta),karkailee naapurin pihalle missä se sitten hölmistyneenä seisoo ja ihmettelee, tuntuu ettei aina tajua missä mennään jne.
Nyt olemme vakavasti miettineet koiran lopettamista, olemme sitä koko ajan vain pitkittäneet.
Olisiko jo aika luovuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu