Olen jostain kuullut, että mikäli työpaikalla ei
ole järjestettyä ruokailua, ruokatunnin pituudeksi ei puoli tuntia ole riittävä. Onko käytännön kokemuksia? Meillä esim. lounassetelietu, mutta käytännössä puoli tuntia ei riitä ruokailuun. Puolen tunnin ylityksestä tulee sanomista.
ole järjestettyä ruokailua, ruokatunnin pituudeksi ei puoli tuntia ole riittävä. Onko käytännön kokemuksia? Meillä esim. lounassetelietu, mutta käytännössä puoli tuntia ei riitä ruokailuun. Puolen tunnin ylityksestä tulee sanomista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
no, yleensä ruokatunti kestää 1 tunnin, mikä on samalla palkatonta aikaa. Tokkopa firmaa haittaa, jos haluat kupata tunnin helvetin kuusessa. Syö nopeammin raflassa tai ota omat pöperöt mukaan töihin.
Kaupungin duunari hotkii ruokansa työn lomassa ainakin toimistorotat. Jos menemme talon ulkopuolelle syömään esim. muiden yksiköiden ruokaloihin joudumme leimaamaan kellokortin. Ylitystä tulee tietty, ei siellä puolessatunnissa käy. Ne toimistomme ihmiset jotka käyvät asiakkaissa ja koulutuksissa ja kehittävät aamusta iltaan itseään ja työtään, käyvät luonnollisesti työkeikkojensa lomassa tankkaamassa talon ajalla.
Heidän erottaa siitä, että heillä ei ole kiirettä ja kellokortti pursuaa plussasaldoa.
Sama asia potuttaa täälläkin vaikkei kaupungin hommista kyse olekaan. Pikkufirman konttorirottana syön evääni työpaikalla, koska puolessa tunnissa ei todellakaan ehdi käymään missään lounaalla. Nuo ns. asiakkaissa juoksevat firman miespuoliset työntekijät hoitavat lounaansa, parturinsa, vaateostoksensa ym. hlökohtaiset asiansa työaikana. Poissaolot toimistosta kun on niin helppo naamioida työasioiksi ja kuten mainitsit, tuntisaldot sen kun kasvavat kun mitään ei tarvitse vähentää työajasta. Itsellä taas tuntisaldot ovat miinuksella kun jokaisen toimistosta poistumisen joutuu vähentämään saldoistaan, välillä miettii, että pitääkö sitä olla niin saakelin tunnollinen!!!
"
Työaikalaki, 6. luku, 28 §
Jos vuorokautinen työaika on kuutta tuntia pidempi eikä työntekijän työpaikalla olo ole työn jatkumisen kannalta välttämätöntä, on hänelle annettava työvuoron aikana säännöllinen vähintään tunnin kestävä lepoaika, jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikaltaan. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lyhyemmästä, kuitenkin vähintään puolen tunnin pituisesta lepoajasta.
"
Lähde: Finlex
Lue: lepoaika = yleensä lounastunti
Lisäksi työehtosopimuksessa voi olla tästä poikkeavia määräyksiä. Esim. tietotekniikan palvelualan tessissä tuo lepoaika (=ruokailutauko) on määritelty 30-60 minuutiksi.
Eli kun sovitaan se laissa mainittu tunnin ruokatauko paikallisesti sopimalla puolituntiseksi, niin tulee huonompi sopimus työntekijälle kun kuitenkin töissä pitää se 8 tuntia olla...