Laskisanko!?!?!?

Muistatteko ennen vanhaan kun talouden ruokajätteet pistettiin sankoon, joka sitten kerran, pari päivässä kuljetettiin pihanperälle ns. kompostiin. Sinne vietiin vain maatuva jäte, kaikki muu yleensä joko poltettiin tai hävitettiin muulla tavoin.

Nyt tämän laskisangon asemaa pitää monessa kerrostaloasunnossa, miksei rivi- ja omakotitaloissakin aivan liian usein koira tai koirat. Kaikki ylijäämä ruoka annetaan koiralle, vaikka hyvin tiedetään, että siinä ravintovarat on olemattomat ja esim. pelkkä broilerin nahka suorastaan vaarallista runsaan rasvansa vuoksi.

En väitä etteikö eläin näillä jäteruuilla eläisi; keitänhän minäkin aina niin paljon perunoitakin kerralla, että siitä syö Marjakin. Ja läskisoosia joukkoon.

Tuli vaan mieleeni, että kun katselen kahta sisarusta (kummatkin painaa noin 90kg) ja heidän nälkiintynyttä koiraansa, jossa puolestaan paistavat luut nahan lävitse, onko tälläisiä ylipainoisia ihmisiä paljonkin suomessa ja kuinka harvinaista on, että näiden tankkien koira on langan laiha. Sanoisinko sairaan laiha. Eikö se kerro siitä, että omistajat syövät kyllä hyvin, mutta koiraparka ei saa muuta kuin perunan kuoret??? Siis siitä laskisangosta. Hyvin syöneet ihmisethän syövät yleensä ruokansa tyystin, ei siitä enää sankoonkaan paljon heru.
14751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

koira se on?
Ikä?

Äänestä
  • iästä ei mitään tietoa.

    Äänestä

Oisit ny sanonu et ne on 2 uhkeeta blondia ikä 51 ja 55 v

Äänestä
  • Ei ole plondeja eikä ainakaan uhkeita, massiivisia tosin ja kaikenlisäksi kaksoset. Ikäkin meni pieleen, itse arvioisin heidän olevan noin 30-40 vuotiaita.

    Äänestä

Löysimpä tänään jääkaapista n. 1kg keitettyjä perunoita jotka ei kelpaa mammalle eikä koiralle.

Minäpä ne joudun itselleni paistelemaan ja mamma saa keitettyjä perunoita ja koira saa makaroonia.

Pikkasellamme menee perunasta vatsa sekaisin.

Noi kaksi ihan meidän kesken ei kerrota kenellekkään eivät syö samaa ruokaa seuraavana päivänä. Keitot on poikkeus silloinkin noi nurisee.

Äänestä
  • kompleksi ja epämieltymys noihin eilisiin ruokiin. Kakarana joutui niitä syömään ja sain siitä jonkinlaisen pakkomielteen ettei enää itsenäisenä niitä sovinnolla naamaansa lappaa ellei ihan pakko tule. Toivotaan ettei.

    Mulla koirat niin nirsoja ettei niille kanssa tahdo eiliset kelvata, lienevätkö katsoneet minusta mallia vai mistä johtuu. Makunystyrät taitaa niilläkin sanoa että maistuu se eilispäivän ruoka hieman epämiellyttävälle kuitenkin. Vaikka kuinka olisi jääkaapissa säilytetty.

    Kyllä se just valmistettu vaan aina se parhaimman makuinen on, ei siitä pääse mihinkään. Tekee sen verran vähemmän kerralla ettei tarvitse syödä monta päivää samaa. Pakkoko sitä ruokaa edes joka päivä tehdä on, voi ihan voileipää ja muutakin syödä välipäivinä, muistaa vaan ottaa ne vitamiinit ettei tule puutoksia elimistöön.

    Koiratkaan eivät suostu aina joka päivä edes syömään.

    Hatamille sen verran että soita eläinsuojeluun jos koira on liian laiha. Koiralla saa tuntua kylkiluut muttei näkyä. Liian vähällä ruoalla pitäminen on eläinsuojelu rikos.

    Niin ja ei meillä koirille ruoanjätettä anneta, ne saa aina parempaa melkein kun emäntänsä.

    Äänestä

Muistetaan.

Ja vielä muistetaan,että tais olla aikas terveitäkin ne ennenvanhan koirat ;)

Elikäs,taidanpa nähdä asioita hieman erilailla.
Ensinnäkin,noi "ylijäämä"ruuat on erinomaisia lisiä koiranruokaan.Esim.lapsiperheissä kun ruokaa monesti jää,niin kyllä koirien kelpaa.

Periaatteessa pienet koirat tulee toimeen ihmisten jämillä pitkällekin (pienin lisäyksineen tietenkin),isoille ne erinomaista jatketta ruokaan,ei tietenkään niille pelkästään riitä.Siis KUN puhutaan kunnon kotiruuasta,monipuolisesta,eikä vahvasti maustetusta.

Ja jos hiuksia halkotaan,niin enemmän esim.kotiruuassa käytetyissä kasviksissa on ravinto-aineita jäljellä,kun niissä ruskeissa kikkaroissa,joita koirankippoon ruuaksi nykypäivänä laitetaan ;).
Sama monessa muussakin ainesosassa.
Perunankuoretkin muuten on erittäin ravintorikasta,niin koirille kuin muuten tietenkin ihmisillekin.

Meillä koirat on hyvällä omallatunnolla laskiämpäreitä ja kompostoreita.Siitä syystä pihanperän komposti näkeekin useinmiten nälkää.
Sekin,jos nyt sattuu jääkaapin perällä jotain vanhaksi jäämään,on ihan hyvää vielä koiralle.
Jos koiran bakteerikanta on hyvä,eikä sen maha mene pienestä sekaisin.Eikä se mene,jos se on pennusta asti syönyt monipuolisesti,eikä aina liian "puhdistettua" kamaa.

Kyllä noita herkkävatsaisia koiria on maailma pullollaan.Todennäköisesti ne on niitä,jolla ei pahemmin kompostin asemaa taloudessa ole ollut ja ikänsä niitä kikkareita vaan syöneet.

Minulla ei ole yhtään herkkävatsasta ollut.Ei missään noista roduista.Eikä yhtään herkkävatsaista kasvattiakaan vielä.Jotka kaikki on ruokittu täysin ohjeiden mukaan.Ja siis myös laskiämpäreinä olleet.Itseasiassa jo hieman täältä lähtien ;)
Toisin sanoen just toimii taloudessa kompostoreina,mutta tietenkin niille ruuat pääasiassa valmistetaan kuitenkin,eihän ne jätteet riitä,ja joukkoon tarvitaan tietyt koiramaiset lisäravinteet.

Ja tuosta omistajien painosta verrattuna koiriinsa en osaa sanoa,heh.
Minulla kun on täysi työ ollut saavuttaa tota massaa omien luitten päälle.
Varsinkin kun aikoinaan ihmiset huomautteli,että annanko kaikki ruuat koirille,kun koirien paino oli yhteensä tuplasti kuin omani,ja pelkästään isot on painaneet yksinään enemmän kuin minä vielä muutamia vuosia sitten...

Äänestä

mummu ja vaarini aikana ei ollut kuivamuonia koirat söivät kotiruokaa ja olivat terveempiä nykyisiin koiriin verrattuna.ei ollut ruoka allergiaa iho ongelmia ja elivät pidenpään kun nykyajan koirat. niin on mummo ja vaari kertonnut kovasti ihmettelee miksi koirille annetaan pelkkää kuivamuonaa onko ihmiset laiskoja tai ei viitsi tehdä itse koirien ruokia.vai eikö uusavuttomat osaa edes itselle tehdä ruokaa.

Äänestä
  • pilalle. Olivat monesti sekarotuisia piskejä tai alkukantaisia koiria, normaalisti talon elämään kuuluvia. Ne koirat olisivat olleet terveitä kuivamuonallakin.

    Äänestä

  • ei koiria ollut jalostettu kirjoitti:

    pilalle. Olivat monesti sekarotuisia piskejä tai alkukantaisia koiria, normaalisti talon elämään kuuluvia. Ne koirat olisivat olleet terveitä kuivamuonallakin.

    Eipä ainakaan tämmöisillä myrkyillä.

    http://www.k9.fi/elaintarvikeliike.html

    Äänestä

  • ei koiria ollut jalostettu kirjoitti:

    pilalle. Olivat monesti sekarotuisia piskejä tai alkukantaisia koiria, normaalisti talon elämään kuuluvia. Ne koirat olisivat olleet terveitä kuivamuonallakin.

    Kyllä kaupungissa (jos Suomesta puhutaan),niin rotukoiria on ollut kauan jo ennen teollista ruokaa.Ja on siis kasvatettu entisaikaankin järjestelmällisesti.
    Ja vähemmässä määrin oli sekarotuisia,kun silloin ei ollut sekikset mitenkään muodissa tai toivottavia.Ne vähäiset oli oikeita ja (aika harvinaisia)vahinkopentueita ;).

    Maalla oli eri asia,kun siellä koirat juoksenteli vapaina paljon.

    Tuon alkukantaiset ymmärrän myös eri lailla.Eli en paremmin sitä allekirjoita.

    Pitäis varmaan puhua pikemmin esim.pystykorvatyyppisistä koirista,ja/tai nimenomaan Suomelle ominaisista lajeista,joita on lähinnä käytetty.

    Alkukantaisiahan on mm.monet harvinaiset rodut,joita Suomeen on tullut aika myöhään.

    Viimeiseen lauseeseen en ota kantaa muuta kuin,jaa-a... :=)

    Äänestä

että meillä lapsuudenkodissani olisi koirille ollut mitään nappuloita. (60/70-luvulla).
eiköhän ne koirat silloinkin syötetty ruuanjätteillä?
mutta asuessamme maalla teurasti isäni itse ja koirille jäi paljon syötävää. kaupunkiin kun muutettiin niin isäni haki usein teurastamosta lihat ja silloinkin koira sai paljon lihaa.
ensimmäinen ihan oma koirani sai alusta asti nappuloita, mutta myöskin lisäksi lasten syömättömät ruuat. myöskin makaroonit, perunankuoret jne.
nykyiset koirani saavat nappuloita. laitan raejuustoa,tonnikalaa,maissia jne. sekaan joskus.
hyvin harvoin annan mitään ruuanjätteitä. jokunen kalapuikko ehkä? koirieni vatsat toimii niin hyvin että en alkaisi riskeeraamaan turhilla maustetuilla ruuilla.
lisäksi saavat luita. ainoastaan ydinluita tai häränhäntiä.

yleensä ruuan maustaminen on varmaankin aivan eriluokkaa kuin mitä se oli silloin 60/70-luvulla. ne ruuanjätteet passasivat varmaan paremmin koirille kun mitä tekevät nyt. silloin kun minun lapseni olivat pieniä niin en myöskään maustanut ruokia juuri ollenkaan.

Äänestä

90 kiloinen nainen on juuri parahultainen, jos ei ole kovin lyhyt tietenkään.
Koiralle voi vallan hyvin antaa loput ihmisten ruoasta, on paljon parempaa kuin ne lumput, joista teollinen koiranmuona tehdään.
Missähän korpikuusen kainalossa tämä ketjun aloittaja mahtaa nahkoineen virunut viimeiset vuosikymmenet?
Nettipalstoilla ei kai kovinkaan montaa kurppaa enää liene ajalta jolloin tuvissa laskiämpäreitä kolisteltiin???

Äänestä

upouuteen kerrostaloon, niin pihassa oli useita julmettuja tynnyreitä, joihin jätteitä nakeltiin ja kerran viikossa paskakuski ne kävi tyhjäämässä. Hyi hitto, ettäkö ne tynnyrit haisi ja mikä määrä paskakärpäsiä siellä lenteli...YÄK.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hatam kirjoitti:

Muistatteko ennen vanhaan kun talouden ruokajätteet pistettiin sankoon, joka sitten kerran, pari päivässä kuljetettiin pihanperälle ns. kompostiin. Sinne vietiin vain maatuva jäte, kaikki muu yleensä joko poltettiin tai hävitettiin muulla tavoin.

Nyt tämän laskisangon asemaa pitää monessa kerrostaloasunnossa, miksei rivi- ja omakotitaloissakin aivan liian usein koira tai koirat. Kaikki ylijäämä ruoka annetaan koiralle, vaikka hyvin tiedetään, että siinä ravintovarat on olemattomat ja esim. pelkkä broilerin nahka suorastaan vaarallista runsaan rasvansa vuoksi.

En väitä etteikö eläin näillä jäteruuilla eläisi; keitänhän minäkin aina niin paljon perunoitakin kerralla, että siitä syö Marjakin. Ja läskisoosia joukkoon.

Tuli vaan mieleeni, että kun katselen kahta sisarusta (kummatkin painaa noin 90kg) ja heidän nälkiintynyttä koiraansa, jossa puolestaan paistavat luut nahan lävitse, onko tälläisiä ylipainoisia ihmisiä paljonkin suomessa ja kuinka harvinaista on, että näiden tankkien koira on langan laiha. Sanoisinko sairaan laiha. Eikö se kerro siitä, että omistajat syövät kyllä hyvin, mutta koiraparka ei saa muuta kuin perunan kuoret??? Siis siitä laskisangosta. Hyvin syöneet ihmisethän syövät yleensä ruokansa tyystin, ei siitä enää sankoonkaan paljon heru.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu