Paljonkohan ostoreskontranhoitaja saa palkkaa pörssiyhtiössä tai miksei muidenkin kokoisissa yrityksissä?
Reskontranhoitajan palkka?
Rusakko789
51748
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun täällä näitä juttuja lukee niin keskipalkka jotain 2600 euron luokkaa. Totuus lienee kuitenkin toinen. Veikkaisin, että 2000 euroa kuussa on hyvä palkka ko. hommasta.
meillä keskikokoisessa pörssiyhtiössä saa kokenut ihminen tietääkseni n 2200 tai vähän ylikin voi olla muttei paljon. useimmiten luulisin että olis tuohon 2000 pintaan tai alle.
Vaikea uskoa, ainakin, se mitä olen itse työhaastatteluissa käynyt. Kyllä se on 1500-1800 euron kulmilla, siis Kehä kolmosen yläpuolella.
Kannattaako tuohon rahaan tehdä mitään Hesassa. Sairaan huono palkka siis, ihan täysi vitsi. Itse haistattaisin pitkät moiselle työnantajalle.
se palkka on eli 1800-2200€ pk-seudulla pörssiyhtiöissä.
Nimimerkillä kieltäydyin työharjoittelun jälkeen jatkosta ennen kuin oli toista työpaikkaa alla ja nyt työttömänä... Tyhmästä päästä kärsi koko lompakko.