Minulla on usein kadulla tapana katsella ihmisiä. En tee sitä mitenkään loukatakseni ketään, vaan usein ihan huomaamattani katselen ihmisiä.
Joskus vastaan tulee jollain tavalla vammainen ihminen, ja olen miettinyt, että miten te suhtaudutte siihen, että sinua katsotaan? En tarkoita nyt mitään ivallista toljottamista ja haukkumista yms. ilkeää, vaan tavallista katselemista.
Koetteko loukkaavana sen, että joku katsoo sinua? onko heti niin, että ajattelette, että "tuo taas on tuollainen kauhea epäsuvaitsevainen töllääjä" vai onmo mielessänne käynyt, että ei kaikki katsominen ole ilkeää.
Minulle tulee vaivautunut olo, koska en tiedä, miten pitää toimia. Jos katson vammaista, tuntuu heti, että hän ajattelee, että "mitä taas tuo töllää?". jos käännään katseeni pois, tuntuu, että sekin on väärin. Jos olen aivan tavallisesti, niin sekin on väärin.
Esim. kerran sain vihaisia mulkaisuja eräältä ihmiseltä, joka lykkäsi lasta pyörätuolissa, koska olin katsonut hänen suuntaansa eli suoraan eteeni kadulla (he tulivat minua vastaan), koska en olisi esim. halunnut törmätä keneenkään.
Älkää nyt loukkaantuko tästä.
En sitten halua mitään "suhtaudu heihin kuten ei-vammaisiinkin ihmisiin" -vastauksia.
Ps. Minulla ei ole mitään vammaisia vastaan, vaikka kysynkin tätä. En vain voi sille mitään, että tunnen oloni vaivautuneeksi ja tyhmäksi, koska tuntuu, että kaikki, mitä teen, on aina väärin.
Joskus vastaan tulee jollain tavalla vammainen ihminen, ja olen miettinyt, että miten te suhtaudutte siihen, että sinua katsotaan? En tarkoita nyt mitään ivallista toljottamista ja haukkumista yms. ilkeää, vaan tavallista katselemista.
Koetteko loukkaavana sen, että joku katsoo sinua? onko heti niin, että ajattelette, että "tuo taas on tuollainen kauhea epäsuvaitsevainen töllääjä" vai onmo mielessänne käynyt, että ei kaikki katsominen ole ilkeää.
Minulle tulee vaivautunut olo, koska en tiedä, miten pitää toimia. Jos katson vammaista, tuntuu heti, että hän ajattelee, että "mitä taas tuo töllää?". jos käännään katseeni pois, tuntuu, että sekin on väärin. Jos olen aivan tavallisesti, niin sekin on väärin.
Esim. kerran sain vihaisia mulkaisuja eräältä ihmiseltä, joka lykkäsi lasta pyörätuolissa, koska olin katsonut hänen suuntaansa eli suoraan eteeni kadulla (he tulivat minua vastaan), koska en olisi esim. halunnut törmätä keneenkään.
Älkää nyt loukkaantuko tästä.
En sitten halua mitään "suhtaudu heihin kuten ei-vammaisiinkin ihmisiin" -vastauksia.
Ps. Minulla ei ole mitään vammaisia vastaan, vaikka kysynkin tätä. En vain voi sille mitään, että tunnen oloni vaivautuneeksi ja tyhmäksi, koska tuntuu, että kaikki, mitä teen, on aina väärin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minua ei katsominen ainakaan haittaa
mitään jos vilkaisee ohimennen,mutta tosiaankin pitkiksi ajoiksi jos joku on "tölläämään" jäänyt niin kyllä siinä vähän sellainen olo tulee että "jaahas,taas on meikäläinen niinkuin sirkuskarhu areenalla,ja joku siinä seuraa esitystä,ja samalla huomannut,ja vieläpä ensimmäistä kertaa että kas kummaa,ihmisiä jotka saattavat liikkua hieman tavallisuudesta poikkeavalla tavalla on olemassa.Tuollaiset nyt vielä ymmärtää,mutta jos joku tulee vielä sormella osoittelemaan,jota on muuten muutamia kertoja sattunut niin se kyllä ottaa jo hieman "luonnon päälle",mutta enpä noistakaan ole viitsinyt sanomaan mennä,kas kun nämä osoittelijat sattuvat olemaan yleensä aina pikkulapsia.
M-33
... Mua saa ainakin katsoa ja vaikka silmiinkin... paljon ystävällisempää kai herranjestas se on kuin kääntää pää pois... On totta, että aivan liian paljon vammaisten keskuudessa kuuluu vainoharhaista kitinää tölläämisestä... Vaikka sua katsottaisiinkin niin tuskin 1% enempää ainakaan katsoo pahalla ja jos katsoo pahalla ni mulukase vaikka takasi.. so what? jos joku on niin pieni ihmisenä niin olkoon minkä se itselleen mahtaa... Ohan se luonnollistakin sitä kuitenkin erottuu massasta, että just siihen katse osuu... Katsele vaan edelleenkin ihmisiä, kaiken kokoisia, näköisiä, terveitä ja vammautuneita mielummin kuin kylmää katukivetystä
Hei!
Minä ainakin huomaan sen jos minua katsotaan "oho, mikä tossa menee" -malliin. Tottakai sitä katsellaan ympärillemme ja seurataan ihmisiä. Voi tulla vastaan humalainen resupekka; sekin kiinnittää huomiota. Yleensä en edes kiinnitä tuijotteluun huomiota, mutta jos on kipuja tai olen väsynyt, silloin harmittaa.
Mitä kipuja?
Ihmettelit mitä kipuja. Minulla vammaani kuuluu nivelten kulumat, jotka ajoittain aiheuttavat kipua ja särkyä. Silloin tietysti olen huonolla tuulella enkä siedä yhtään tuijotusta.
sii smiks ihmiselle on laitettu kannettavaks nivelten kuluma vammakin...noi voi olla todella kivuliaita juttuja, tiedä kun yhdellä äijällä on kuluneet nivelet mutta omasta syystään (ylipainone)
kuten ennenkin. Enhän minäkään kulje katse taivaaseen tai asfalttiin suunnattuna. Kyllä minunkin katse kiinnitty hetkeksi jos huomaan jotain poikkeavaa katukuvassa eli emme eroa toisistamme yhtään tässä suhteessa.:)Pitäisikö muka ihan normaali tarkkaavaisuus liikkuessa unohtaa, jotta kukaan ei kokisi itseään loukatuksi?
Töllääjät on asia erikseen ja hehän ovat jokaisen massasta poikkeavan "riesa".
Kyllähän nyt katsoa saat, mutta sen verran voisi olla kohteliaisuutta mukana, että et jää tölläämään. Käy nimittäin pitemmän päälle rankaksi poikkeavalle, kun ei koskaan pysty sulautumaan massaan kuten monet muut. Niin, no, eihän tölläämättömyytesi minua huomaamattomaksi tee, mutta antaisi ainakin hetkeksi tunteen normaaliudesta. Täytyy myöntää, että sen verran epävarma olen itsestäni, että tuota tunnetta joskus kaipaan.
Noh, kyllähän minä useimmiten katseet kestän ja yritän teitä töllääjiä ymmärtää...
töllääjiä??????
Tuota, nythän on niin että itsekin satun vammaisena poikkeamaan massasta.:) Siitä huolimatta uskallan tunnustaa että itsekin voin välillä kiinnittää katseeni johonkin poikkeavaan kuten vaikka jonkun kirkuvanvärinen kuontalo.
Sinä et siis koskaan jää katsomaan mitään mikä poikkeaa hieman katukuvasta?
sanasi kohteliaisuudesta seuraavan kerran kun satun olemaan tilaisuudessa missä on muitakin vammaisia kun minä itse.
Toivottavasti muut antaa anteeksi jos kelaan heidät kumoon pyörätuolillani.:) Mutta kohteliaisuus ennen kaikkea eli ei turhia katseita.:)
ei ole mikään merkki normaaliudesta vaan merkki siitä että on yhdentekevä ihmisenä eli on näkymätön. Jokainen ihminen oli sitten vammaton tai vammainen herättää huomiota muissa, mikäli hänessä on jotain.
Minun, vammaisen, normaalius on se että tuo vamma on aina mukanani. Ei se lähde toivomalla pois vaan on ja pysyy. Sitten on minun asia kuinka epänormaaliksi itseni haluan päässäni nähdä.
Jos joku töllää liian kauan kun menen pyörätuolissani, käännyn ja menen kurkkimaan töllääjää. Yleensä töllääjähän on aikuinen ihminen ja antsaisee saman kohtelun. Jos töllääjä on lapsi, käy sääli ettei ole saanut kunnollista kasvatusta. Se ei taas ole hänen vikansa vaan kasvattajan.
Siis sitähän minä yritin selittää, että ymmärrän töllääjiä. Ymmärrän siis, että katseet kiinnittyvät helposti siihen poikkeavaan yksilöön - varmasti välillä myös minulla.
Yritin vain myös muistuttaa kohteliaisuudesta, jota yritän ittekin parhaani mukaan noudattaa. Semmosta, selitinkö nyt tarpeeksi mutkattomasti?
Jooh, siis aivan, sinä osaat suhtautua vammaisuutesi ilmeisesti paljon paremmin kuin minä, mainiota. Vastasinkin lähinnä omasta puolestani: minulle tuijotus tuo tunteen raskaasta epänormaaliuden taakasta. Huonosta itsetunnostahan tämä kaikki johtuu, sillä harvoin oon vammaisuudestani mitään positiivista kuullut.
Yritän silti oppia ymmärtämään entistä paremmin itseäni ja muita, yritän oppia hyväksymään itseni ja muiden uteliasuuden. Tajuan kyllä, että useimmat "töllääjistä" ovat varsin ystävällisiä ja empaattisia tyyppejä, mutta en voi silti mitään sille, että välillä haluaisin sulautua massaan tavalla tai toisella. Myönnän ajatuskulkuni olevan erikoisen, mutta välillä tosiaan tuntuu, että ottaisin mieluummin vastaan välinpitämättömyyden kuin erilaisuuden (joka voi olla välillä myönteistä, välillä kielteistä).
Voisinpa kertoa, että pienenä tyttönä olin jopa ylpeä sairaudestani, sillä olihan se mainiota olla ainutlaatuinen näin näkyvällä tavalla; koin sen vain positiivisena, kiitos kasvuympäristöni. Nykyään pystyn siihen vain parhaimpina päivinäni, sillä yläasteen suvaitsemattomuus teki tavallaan itsestänikin suvaitsemattoman. Mutta kohti ylpeyttä ja itsevarmuutta koko ajan pyrin kulkemaan, joten en ketään kiellä tuijottamasta. Itsessänihän tämä vika on, ei tuijottajissa.
ei ole mitään vikaa sussa.
Saako vammaista katsoa?
Kuka on vammainen? kuka on tämän sanan keksinyt? maailmassa on paljon tunnevammaisia vai miten heitä määritellään?
Olen viittomakielinen.
Olen tottunut siihen, että meitä katsotaan. Itse en ole ajatellut olevani vammainen, vaikka en kuule. Se on yksi ominaisuuteni, kuten silmien ja hiuksien värit jne.
Minä katselen mielelläni erilaisia ihmisiä, esimerkiksi bussissa istuessani katselen ihmisiä suoraan silmiin,mutta monet vaivaantuvat tästä ja katsovat ikkunasta ulos. Tiedän, ettei se sovi suomalaiseen kulttuuriin, mutta en välitä. Nautin saada katsella ihmisten kasvon piirteitä, ilmeitä ja lukea huulilta (jos sattuisi että joku puhuu toisen kanssa selvin suun liikkein). Mielestäni katseleminen ei ole rumaa. Me suomalaiset olemme vain niin jäykkiä.
On vain opittava elämään erilaisten ihmisten kanssa. Halusi tai ei.
Olen niin ylpeä itsestäni, että olen viittomakielinen!!!! En voisi kuvitellakaan haluavani kuulla, en missään nimessä! Olisi karmeeta kuulla turhia ääniä, kuten hyttysen ininää, lentokoneen ääniä tai koirien haukuntaa. Ne ovat mielestäni ihan turha kuulla. Olen tottunut elämään ilman ääntä ja ne eivät merkitse minulle mitään niin kuin äänetön ei merkitse teille mitään. Nauttikaamme kaikki elämästämme ja kaikesta mahdollisesta, mikä tekee meidät onnelliseksi.
Katselkaa mua niin paljon kun haluatte! Nähdään bussissa tai jossakin :)
Viittomakielinen nainen