Liian vanha

Meidän ongelma taitaa toisista tuntua kovin höpsöltä, mutta minulle se on itkun paikka. Nimittäin ikää meillä molemmilla on jo yli 30 -kello siis tikittää. Minä haluaisin lapsen/lapsia, mutta mieheni edelleen empii. On empinyt jo vuosia, ei ole varma onko hänestä isäksi- sanoo.
En halua ryhtyä projektiin yksinäni ja asettaa aviomisetäni tapahtuneen tosiasian eteen. Syön siis kiltisti edelleenkin pillereitä, en halua niistäkään luopua ellei ole yhteistä päätöstä ehkäisyn lopettamisesta.
Voihan olla ettei meillä edes tärppäisi lähi aikoina tai ei edes ehkä ollenkaan. Mutta nyt tuntuu siltä, etten koskaan saa edes tietää...
Olen koittanut puhua hänelle aiheesta, siitä että nelikymppisenä on turha ruveta jossittelemaan kun nyt ei edes yritetä. Hän miettii edelleen. Ja minä tuskastun.
Pitääkö minun haudata unelmani ja hankkia vaikka vaikka hevonen?
6985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miehesi pelkää lapsen mukanaan tuomaa vastuuta? Sitoutumista - lopullista, elämänikäistä, pysyvää sitoutumista,- niin sinuun kuin lapseenkin, pelkääkö hän sitä? Niin, onhan hän nytkin sinun kanssasi, mutta mutta.. te olette kuitenkin kaksi itsenäistä aikuista ja jos siltä tuntuu, joskus vai lähteä ja vaikka unohtaa... lapsen jälkeen niin ei käy, kaikki on peruuttamattomasti muuttunut, mikään ei ole enää kuten enne, poissa on huoleton vapaus??

Lapsi muuttaa paljon asioita, lopullisesti, pysyvästi. Sen on tainnut miehesikin oivaltaa ja siksi ei halua lasta? ainakaan sinun kanssasi? Vaikka siis parisuhde meneekin muuten hyvin, niin... lapsi siihen tuomaan sen lopullisen psyvyyden ei sovi hänelle??

OLin itse pitkään suhteessa miehen kanssa joka ei halunnut lapsia koska niistä on niin paljon vastuuta. Hänen exällään oli alkanut biol.kello tikittää yli 3-kymppisenä ja lopputulos oli, että mies meni lukkoon ja nainen lähti, löysi miehen joka halusi lapsia.
Meillä ei tätä ongelmaa ollut: minulla oli/on jo lapset edell. suhteesta, mutta nyt jälkkeenpäin katsottuna ei hän todellakaan kyennyt vastuuseen mitä lapsiin tulee, (ja nehän oli minun lapsiani) ja muutakin.. nimenomaan oman itsen kautta vastuu tapahtumiin, asioihin, parisuhteen toimivuuteen... Hän oli kyllä kiva setä sukulaisten lapsille mutta arkipäivän vastuu..

Niin, on sinun asiasi, miten elät ja mitä haluat tältä ainoalta elämältä, mikä sinulla on. Jos haluat lapsia ja miehesi ei, on vaihtoehtoja paljon. Hankit sen hevosen, tai koiranpennun. Aloitat tiukan tiiviin harastuksen, joka vei ajatuksesi muualle. = tyydyt lapsettomaan elämään hänen kanssaan.
Tai yrität edelleen ylipuhua, mutta taitaa olla ajanhukkaa. `?
Tai lopetat suhdeteen ja etsit sellaisen miehen, joka haluaa perheen ja lapsia. Hmm, ei taida mikään olla kovin hyvä idea? PAitsi alistua kohtaloonsa?
Onko miehesi perusterllut MIKSI hän ei halua lasta ja haluaako hän ylipätään koskaan lasta? MIKÄ on se sopiva aika? Voihan olla että lapsen teko ei onnistukaan. Lääkärini sanoi, että minun ikäisellä, yli 35-v. ovulaatiota ei aina edes tapahtu, vaikka kuukautiset normaalisti tulevatkin. No, en ole syönyt oikeastaan koskaan mitään hormonivalmistetta ehkäisyyn, liekö sillä merikitystä en tiedä, raskaaksi tulin tosi helposti ja tämä mies tosin onkin jo ennestään "lapselinen" eli tietää mitä on se vastuu lapsesta ja on valmis siihen toistamiseen..
Voi myös olla että miehesi ei saa lasta - lapsena sairastettu sikotauti voi olla yksi 'syy ja asia vaietaan miehisesti toteamalla, etten halua lapsia..

Äänestä
  • Raskaaksi tuli kuukausi pillereiden loepttamisen jälkeen ja kaikki meni todella hyvin. Eli ei se lapsen saaminen ole mahdotonta enää vanhemma iälläkään. Lääkärit vain turhaan pelottelee.

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Raskaaksi tuli kuukausi pillereiden loepttamisen jälkeen ja kaikki meni todella hyvin. Eli ei se lapsen saaminen ole mahdotonta enää vanhemma iälläkään. Lääkärit vain turhaan pelottelee.

    Eivät ne lääkärit turhaan pelottele, hedelmällisyys todella laskee iän myötä. Kyse on tilastollisesta tosiasiasta, ei yksittäistapauksista. Jos yksi nelikymppinen saa helposti lapsen, ei se tarkoita sitä että sama onnistuu kaikilta. Noin 35-vuotiaana hedelmällisyys alkaa laskea huomattavasti.

    Toiset tulevat helpommin raskaaksi kuin toiset, sellaista elämä on. Mutta iän myötä todennäköisyys vähenee kyllä kaikilla.

    Äänestä

Oma lapsi on henkilökohtaisesti maailman isoin juttu. Lapsen kasvattaminen on äärettömän raskasta mutta myös äärimmäisen ihanaa.

Tämä voi tuntua törkeältä, mutta jos haluat lapsen, tee lapsi. Täällä eletään vain kerran ja elettyä aikaa ei saa millään takaisin. Jos et nyt tee lasta, mietit seuraavat 50 vuotta katkerana elämääsi. Sitäkö haluat?

Jos miehesi ei suostu lapsen tekoon, teille voi tulla ero (?). Onko lapsi eron arvoinen? Onko miehesi arvokkaampi kuin lapsi? Mitkä mahdollisuudet uudella suhteella on onnistua, jos sen motiivina on lapsen tekeminen?

Miehesi on aikuinen, ja hänen tulisi kyetä näkemään asia myös sinun kannaltasi. Yrittäkää tehdä vaikkapa sopimus lastenhoidosta ja vastuunjaosta, jos miestäsi hirvittää tuleva elämänmuutos. Tee asiasta elämää suurempi kysymys: vaadi mieheltäsi kunnollinen vastaus.

Äänestä
  • Meillä vähän sama homma, mies vaan empii. Lisääntyneet ystäväni ovatkin sanoneet, että "hankkiudut raskaaksi vaan, jos jäät miehen mielipidettä odottamaan saat odottaa sitä hamaan hautaan asti" - sitten kun on raskaana, on siinä miehellä aikaa totutella asiaan. Jos ei hyväksy, niin menköön. Mielestäni lapsen hankkiminen on naiselle niin tärkeä ratkaisu, että jos mies ei sitä halua niin sitten ai´nakin ymmärtää eron syyn ja osaa suhtautua siihen järkevästi.

    Joskus kun käy niinkin, että kun nainen on liian vanha enää saamaan lapsia, mies alkaakin haluta lapsia ja vaihtaa eukkoa. Onpa siinä sitten mukava yksin vanheta.

    Jos ei oma mieheni suostu hankkimaan kanssani lapsia, lähden kävelemään. Tiedän että sitten hän viimeistään haluaa ja jos ei halua niin en halua olla hänen kanssaan.

    Äänestä

  • Kiva kun olette antaneet oman mielipiteenne, kiitos. Tätähän se on, arvopunnintaa. Onko lapsi minulle niin tärkeä, että olen valmis tekemään mitä vain, vaikka eroamaan? Onko lapsi parisuhteen itsetarkoitus? Onko lapset naisen elämäntarkoitus? Onko miehellä oikeus olla haluamatta lasta ja minun tyytyminen siihen?

    Parisuhteemme on kaiken kaikkiaan loistavassa kunnossa, siitä en voi valittaa lainkaan. Jos tunnesiteemme ei oleisi näin vahva ja asiat mutenkaan hyvin lähtemis vaihtoehtoa voisin harkita. Mutta en ole valmis jättämään onnellista elämää ja rakasta puolisoani lapsen hankkimisen vuoksi. Minä vain olen se, joka haluaa vielä vain jotain lisää. Enkö minä ole tyytyväinen mihinkään?

    Mieheni on juuri sopiva pakkaus luotettavuutta, vastuuntuntoa, hellyyttä, huomaavaisuutta... mutta liiankin harkitseva - tiedättehän sen professorityypin, joka pohtii ja pohtii saamatta päätöstä aikaiseksi. Itse usein teen ennen kuin ehdin miettimään seurauksia. Päättämättömyytensä on saanut minut raivon partaalle useasti näiden vuosien aikana. Vaatimalla ja tivaamalla en saa aikaan kun pattitilanteen, johon ajaudutaan kun oma kärsivällisyyteni pettää.

    Tiedän, että päättämättömyys johtuu osittain siitä, että M ei ole juurikaan joutunut/ päässyt olemaan lasten kanssa. Työkaverietaan lukuunotaamatta hänen elinpiirissään ei ole pieniä lapsia. Eikä myöskään meidän yhteisillä ystävillämme. Ainoastaan "minun mukanani tulleet" ystävyyssuhteet ovat lapsiperheisiin, josta suurin osa asustaa toisilla paikkakunnilla tai ulkomailla. Tiedän mieheni empivän tästäkin syystä - ei ole esimerkkejä, ketään läheistä kysyä miltä tuntuu. Koko perhe-elämä on vieras.

    Kertokaahan, oletteko päätyneet lapsettomuuteen yhteisestä päätöksestä ilman, että siihen olisi tiettävää fyysistä syytä ja miten se on vaikuttanut teidän parisuhteeseenne. Ja toisaalta, mitä "keinoja" olette "käyttäneet" mieheenne lapsentekopuuhista innostumiseksi.

    jatkan odottamisen odottamista... ehkä jonain päivänä massu pyöristyy :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aika ajaa ohi kirjoitti:

Meidän ongelma taitaa toisista tuntua kovin höpsöltä, mutta minulle se on itkun paikka. Nimittäin ikää meillä molemmilla on jo yli 30 -kello siis tikittää. Minä haluaisin lapsen/lapsia, mutta mieheni edelleen empii. On empinyt jo vuosia, ei ole varma onko hänestä isäksi- sanoo.
En halua ryhtyä projektiin yksinäni ja asettaa aviomisetäni tapahtuneen tosiasian eteen. Syön siis kiltisti edelleenkin pillereitä, en halua niistäkään luopua ellei ole yhteistä päätöstä ehkäisyn lopettamisesta.
Voihan olla ettei meillä edes tärppäisi lähi aikoina tai ei edes ehkä ollenkaan. Mutta nyt tuntuu siltä, etten koskaan saa edes tietää...
Olen koittanut puhua hänelle aiheesta, siitä että nelikymppisenä on turha ruveta jossittelemaan kun nyt ei edes yritetä. Hän miettii edelleen. Ja minä tuskastun.
Pitääkö minun haudata unelmani ja hankkia vaikka vaikka hevonen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu