Minun rakas lähti tänään vankilaan. En vielä osaa sisäistää asiaa, olen aivan shokissa. Edessä on vuoden tuomio... Olemme tunteneet jo vuosia (pari vuotta välissä ettei oltu tekemisissä), mutta vakavaa seurustelua on nyt takana n. vuosi. Rakastan häntä todella paljon ja haluan olla tukena. Hänen tekemä rikos on tapahtunut jo 1,5 vuotta sitten, ja hän on tehnyt täyskäännöksen elämässään...
Kertokaa kokemuksia "vankila-suhteesta". Miten suhde kesti vankeusajan? Mitä vaikeuksia koitte? Miten voit helpottaa toisen oloa epätoivon hetkellä?...pahin pelkoni on ettei saada perhetapaamista. Kuinka todistat vakavan suhteen, jos ei ole asunut virallisesti yhdessä, ole naimisissa tai ole yhteisiä lapsia? Miten voi saada perhetapaamisen?
Kertokaa kokemuksia "vankila-suhteesta". Miten suhde kesti vankeusajan? Mitä vaikeuksia koitte? Miten voit helpottaa toisen oloa epätoivon hetkellä?...pahin pelkoni on ettei saada perhetapaamista. Kuinka todistat vakavan suhteen, jos ei ole asunut virallisesti yhdessä, ole naimisissa tai ole yhteisiä lapsia? Miten voi saada perhetapaamisen?
Vastaukset 38
Vanhimmat
iso muutos parisuhteessa on. Mutta usko mua, rakkaus on sellainen asia joka joustaa ja kestää isotkin kolhut ja elämänmuutokset.
Oma rakkaani on ollut vankilassa jo pitkän ajan ja vielä on kakkua istumatta.
Suurin muutos elämässä toki on se, kun toisen fyysinen läheisyys katoaa. Mutta vastaavasti henkinen läheisyys taas tiivistyy. Ainakin meillä suhde on henkisellä puolella kehittynyt ja rakkaus voimistunut valtavasti toisen lusimisen aikana. Pahin ongelma on, jos puolisosi on kovin mustasukkaista tyyppiä, se aiheuttaa helposti pinnan kiristymistä ja aiheettomia epäilyjä kun hän ei ole täällä "siviilissä" sinua vahtimassa. Mutta vuosi on varsin lyhyt aika ja kuluu todella nopeasti. Alku tietysti on vaikeinta.
Noilla faktoilla mitä sanoit ei kyllä perhetapaamista myönnetä. Mut voit kysyä taloyhtiösi isännöitsijältä josko hän voisi takautuvasti laittaa miehesi kirjoille asuntoosi. Niin että hän olisi asunut jonkun aikaa virallisesti luonasi ennen linnaan lähtöä. Tai sitten tietysti jos menette naimisiin, tulee perhetapaamiset ilman muuta.
Toivotan sulle tsemppiä ja mukavaa syksyä!
Tuohon perhetapaamisasiaan, ilmeisesti tässä(kin) asiassa on vähän vankilakohtaisia ja tapauskohtaisia päätöksiä. Naimisiin nyt ei kannata suinpäin sännätä, kyllä se sieltä muutenkin voi onnistua jos miehesi koittaa asiallisesti hoitaa asiaa eteenpäin.
Perhetapaamispäätöksessä voi parhaammassakin tapauksessa kuitenkin kestää useita kuukausia, ehkäpä se auttaisi jos siirtäisitte miehesi kirjoille nyt jo heti samaan asuntoon?
Niin, kaikkeen tottuu, myös siihen että oma rakas on kaukana, kyllähän parit on kautta aikojen joutuneet elämään etäsuhteissa, eihän tämä siitä niin kamalasti poikkea.
Allekirjoitan myös ylläolevan pohdinnan suhteen syvyydestä... :)
Tsemppiä sulle syksyyn ja tulevaan vuoteen! Kohta huomaatkin, että on jo kevät ja enää pari kuukautta jäljellä!
Kiitos asiallisista viesteistä :) nyt on kaksi viikkoa takana. En osaa sanoa menikö se hitaasti vai nopeasti, mutta ajattelen sen joka tapauksessa niin että se on jo puolet kuukaudesta. Olen kolme kertaa käynyt tapaamassa rakastani, hän on kirjoittanut kirjeen joka päivä, ja soitellut silloin tällöin. Hänet siirretään tällä viikolla sijoitusvankilasta toiseen paikkaan. Toivottavasti hän pääsis sieltä kohtuuajassa avovankilaan. Hänen käyttäytymisen ansiosta siihen on hyvät mahdollisuudet. Ikävä on kova, mutta olen taisteluasenteella, enkä anna tämän nujertaa meidän suhdetta. Ollaan vakavasti alettu miettimään naimisiin menoa. Tiedän ettei se ole välttämättä "järkevä" päätös, mutta tarviiko naimisiin menon ollakaan? Me tehtäis se rakkaudesta :)
Eihän tämä elämä aina ole helppoa, mutta yritän ajatella tämän seikkailuna, koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi olen perus-positiivinen ihminen, se auttaa jaksamaan pahojen päivien yli. Voimia teidänkin suhteille!
Itselläni on sama tilanne, että miehelläni tuli pari viikkoa täyteen linnaan lähdöstä. Kyllä on ajatukset seilannu laidasta laitaan, mutta ajattelen, että vahva rakkaus auttaa meitä jaksamaan tämän eron. :) Vaikka emme kerenneet kauaa yhdessä olla ennen lähtöä, vasta siis tutustuttu, mutta minkäs teet kun kerralla kolahtaa. Oon yrittänyt järkeillä tätä asiaa ja näitä tunteita varsinkin, mutta ei kai rakkautta voi aina järjellä selittää. Oon miettinyt myös paljon, että miten tämän eron jaksaa? Kokemuksia muilta olisi mukava saada ja miten nuo tapaamiset? Onnistuuko perhetapaamiset vain, kun on asunut yhdessä? Varmaan siis vankiloilla omat sääntönsä. Jaksamista muille samassa tilanteessa oleville.:)
Jos haluat keskustella tilanteestasi ja jakaa ajatuksia, ilmoita sun mailiosoite? -H-
Mieheni istunut jo vuoden, mutta tosiaan rakkautemme henkisellä tasolla vain vahvistunut..
Toki ikävä on koko ajan, mutta asian kanssa on opittava elämään. Meillä tietty perhetapaamiset avioparina toteutuneet hyvin, muttei se korvaa todellakaan sitä läheisyyden kaipuuta, jota joka hetki tunnen, kun mieheni istuu tuomiotaan. Vielä ois reilu vuosi edessä istumista, että kovillehan tämä ottaa, henkisesti nimenomaan, mutta jos rakastaa aidosti toisiaan, kuten me, "kaiken se kestää", eli tämänkin tuomion, vaikka välillä vaikeaa yksin olo onkin. Voimia siis minultakin kaikille kohtalotovereille.
miten koet menneen vuoden? Menikö se sinusta nopeasti, niin kuin aina sanotaan että taaksepäin katsottuna se aika on lyhyt? Itsellä odotusta vielä vuosi edessä, kaksi viikkoa vasta takana. Aluksi tuntui että vuorokausikin oli liian pitkä ilman rakasta. Lakkaako jossain vaiheessa ajattelemasta päiviä ja oppiiko asian kanssa elämään? Tällä hetkellä välietapit on viikonloppuisin tapaamiset lasin takaa. Olen valmis tekemään mitä vaan että pääsen edes halaamaan kultaani. On tämä välillä rankkaa, mutta välillä on onneksi hyviäkin päiviä. Miehelläni se rankempi osa on.
Välillä tuntuu, että kulunut vuosi on mennyt tosi nopeasti, mutta taas tänä aamuna herättyäni ajatukseni olivat ensimmäisenä miehessäni ja koin valtavan ikävän tunteen. Tuntuu pahalle ajatella, että vielä reilu vuosi, ennenkuin saan rakkaani kotiin, mutta ei auta kuin odottaa.
Tosiaan viik.lopputapaamiset, kirjeet ja perhetapaamiset helpottavat välillä kovaakin ikävää, mutta välillä on kidutusta suorastaan, kun tapaamisissa pleksi välissä, vaikka niin kovasti haluaisin vain mieheni syliin, koskettaa edes, muttei voi.
Nyt onneksi perhetapaaminen taas tulossa, joten sen avulla jaksaa taas aikansa...seuraavaan perhetapaamiseen, ja on tosiaan vaan asennoiduttava tietoon, ettei mieheni ole kotona, lähelläni vielä reiluun vuoteen..kaikesta huolimatta aika kuluu, vaikkakin välillä tuntuu, että aika olisi pysähtynyt...onneksi ei ole..
Voimia jaksamiseen sinulle, asian kanssa oppii ajallaan elämään, koska muuta vaihtoehtoakaan ei ole.
Moi! Laitatko mulle sähköpostiosoitteesi? Olisi todella mukava vaihtaa kuulumisia ja jakaa näitä tuntemuksia samassa tilanteessa olevan kanssa.
En valitettavasti viitsi täällä julkisesti ilmoittaa e-mail osoitettani; täällä kuitenkin paljon ihmisiä, jotka asiattomia ja en viitsi alkaa ottamaan vastaan mitään herjaavaa, asiatonta meiliä.
Muuten olisi kyllä ollut kiva kirjoitella ja vaihdella kuulumisia, samassa tilanteessa kun olemme, mutta toivottavasti ymmärrät tilanteeni.
ymmärrän kyllä hyvinkin. Täällä liikkuu kaikenlaista porukkaa, joiden ajatuksia en halua edes tietää. Tiedätkö mitään muuta hyvää keskustelupaikkaa asiasta?
Juu, olen tässä pidemmällä ajanjaksolla huomannut, että täällä saa haukut/moitteet yms.. heti niskaan, jos on empatiat vangin puolella, tai jos kirjoittaa omasta rakkaastaan, joka on vankilassa.
Monet tyrmäävät, haukkuvat yms..tietämättä yhtään, mille se meistä läheisistä, omaisista ja puolisoista tuntuu, kun oma rakas on vankilassa.
En tiedä oikein muuta keskustelupaikkaakaan netissä, missä näistä vankien asioista voisi jutella ilman kauheaa herjaamista ...Ainoahan se taitaa olla tuo meilailu, mut kuka tänne kehtaa, tai uskaltaa laitella omaa meiliosoitettaan; sitten ne idiootit olisivat välittömästi kirjoittamassa kaikkea pahaa ja ilkeilyjään meiliosoitteeseen ja on tässä jo muutenkin kestämistä...
Kävin eilen taas tapaamassa rakasta miestäni, tietty pleksin takaa, mutta ensi viik.loppuna meillä on perhetapaaminen ja sitä odotan.
Ikävä jäi kova tapaamisen jälkeen ja aloitinkin jo kirjeen kirjoittamisen omalle kullalle.
Taas siis on uusi viikko edessä yksin, mutta kyllä se aika kuluu, ja pian on taas viik.loppu ja sitten pääsen rakkaani syliin koko päiväksi.
Kivaa olisi sinun kanssa todella ajatuksia vaihtaa, mille milloinkin tuntuu olla yksin, kun mies vankilassa meillä molemmilla; jos keksit jonkin yhteydenpidon muodon, niin ilmoittele.
Jaksamista sinulle toivotan jokaiselle päivälle.
Ps. Vinkkinä tuohon jaksamiseen odottaa rakastasi; koita tehdä arjestasi sellainen, että sinulla on paljon tekemistä, kirjoittele miehellesi yms...niin se aika kuluu parhaiten; odottamalla vaan tapaamisia ja kirjeitä aika kuluu todella hitaasti, joten koita vaan elää ihan normaalia arkea, vaikka tiedän kyllä, että ikävä kaihertaa mielessä koko ajan; sama se on minulla.
Mulla siis vielä toinen vuosi odotusta edessä, mut hyvänä esimerkkinä kerron, että likkakaverini odotti miestään 8 vuotta, ennenkuin sai miehensä kotiin, joten meillähän aika on siihen nähden suhteellisen lyhyt odottaa omia rakkaitamme kotiin.
Paljon voimia ja jaksamista syksyysi ja paistaa se aurinko vielä meillekkin; se päivä vielä koittaa, kunnes saamme rakkaamme kotiin vankilasta ja voimme sitten aloittaa taas puhtaalta pöydältä yhteiselon, eikä "meillä kuulu enää suunnitelmiin, että vankilaan mies palaisi koskaan enää."
Nyt istuu siis vanhaa juttuaan, ja on itsekkin sitä mieltä, että tosiaan tää saa olla viimeinen kerta vankilassa ja uskon häneen, koska tunnen hänet niin hyvin, niin tiedän, että hän on tosissaan, eikä halua hukata enää päivääkään vankilassa omasta sekä meidän elämästä vapautumisensa jälkeen.
Kirjoittele tänne vaikka mulle, jos ei muuta väylää keksitä jutskailla.
Palaillaan asiaan. Voimahalit sinulle =)
Moi! Olen se, kenen mies lähti kans vankilaan 1.10. ja vuosi olisi istumista. Joko teille on tullut tietoa perhe-tapaamisesta? Meille ei, mutta kai niissä aikaa meneekin. Lauantaina kävin tapaamassa ja olipas niin ihana taas nähdä! Kyllä se antaa voimia. Nyt taas ollut ihan hyvä olla, välillä se mieletön ikävä iskee ja kaipuu toisen lähelle, mutta loppujen lopuksi aika menee nopeasti. Jaksamista ja voimia sulle ja muillekin samassa tilanteessa oleville.
Mies on laittanut hakemuksen perhe-tapaamisoikeudelle. Vielä ei ole saatu tietoa asiasta, mutta soitan huomenna kyseiseen vankilaan. Samassa vankilassa on pari tyyppiä jotka oli saaneet perhe-tapaamisen vaikkei olleet naimisissa tai asuneet yhdessä naistensa kanssa. Eli toivoa on :) Oli ihana nähdä rakasta tänään. Naurettiin paljon, se on tärkeää. Kyllä tämä aika matelee, mutta positiivisena odotan tulevaisuutta. Paljon voimia teillekin!!
Niin, onhan se inhottavaa kun ihmiset osaa olla niin ilkeitä tässä julmassa maailmassa. Mutta toisaalta "ymmärrän" sen ilkeilyn mitä vankeja ja vankien omaisia kohtaan on. Enhän itsekään ennen tajunnut tätä asiaa, ennen kuin jouduin tähän tilanteeseen. Ajatukseni ovat täysin muuttuneet. Mutta en kyllä silti halua kuulla heidän mielipiteitään asiasta, ei tätä voi ymmärtää kuin sellainen joka itse kokee miltä tuntuu kun rakas istuu kaltereiden takana. Onneksi kaikki ystäväni, perheeni ja miehen perhe on iso tuki. Mutta koskaan ei voi olla liikaa ihmisiä, etten jaksaisi jakaa ajatuksiani tästä tilanteesta.
Onneksi olen saanut päivät kulumaan aika hyvin töissä ja ystävien kesken. Kirjeen kirjoittamiseen saa helposti kulumaan muutaman tunnin illassa :) Ihana kuulla että pian pääset perhe-tapaamiseen, ne on varmasti sellaisia kohokohtia. Meillä on tosiaan vasta hakemus vetämässä perhe-tapaamisesta, saa nähdä miten käy. Haluaisin niin kovasti halata rakastani, helliä ja suudella. Voi niitä arkisen ihania asioita, joita moni ei muista kun rakas on siinä vierellä.
Paljon voimia teillekin! Kyllä se elämä vielä kohtelee meitäkin hyvin. Ajatella että joskus tälle asialla voi ehkä nauraakkin, että mitä kaikkea sitä on tullut elämässä koettua.
Just soitti mies ja ei saatu perhe-tapaamista. :(
Kyllä kuulosti tosi masentuneelta ja olen tietysti minäkin, mutta yritin tsempata häntä, koska hänellä siellä vaikeampi olla, kun liikaa aikaa miettiä asioita. Voi, kun hän jaksais. Pitää ajatella positiivisesti, että joskus saa sit koskettaa ja olla lähellä niin paljon kuin haluaa. Vielä tietysti toivoa, että jos avotaloon pääsee, niin sit jos vois saada perhe-tapaamisen. En kyllä tiedä mikä käytäntö on. Se selviää ajallaan.
Ensiksikin kiitos sinulle positiivisesta kirjoituksestasi.
Ihana tietää tosiaan, että tulevana viik.loppuna on mieheni kanssa perhetapaaminen. Saadaan olla kaksin, lähekkäin koko päivä.
Pahoillani olen teidän puolesta, kenelle eivät myöntäneet perhetapaamista; sen avulla jotenkin tietenkin paremmin jaksaa, kun saa olla välillä kahden oman rakkaan kanssa, mutta alkuun meilläkin meni pitkä aika ennenkuin saimme perhetapaamisen, vaikka olemmekin naimisissa.
Suosittelen olemaan positiivisella mielellä tavatessanne rakkaitanne, ja kun kirjoitatte heille; jos vankilassa olevat miehemme alkaisivat murehtimaan vielä kaiken muun lisäksi meidän pahoja mieliämme (yms) vankilassa, heille vankilassaolo olisi siten huomattavasti vaikeampaa, joten koitetaan jaksaa olla kaikki puolisot pirteänä tapaamisilla ja kirjoitellaan ihania kirjeitä rakkaillemme, niiden avulla he jaksavat istua tuomiotaan paljon paremmin...ainakin meillä on tästä kokemusta.
Kaikkea hyvää lämmöllä toivottelen edelleen kaikille kohtalotovereille ja paljon voimahaleja täältä yhdeltä yksinäiseltä vaimolta, jonka rakas siis istuu vielä vuoden eteenpäin:(
Harmi kun ette saaneet perhetapaamisia. Toisaalta tuo vuosi nyt on niin lyhyt aika, että menee vaikka ilmankin. Minulla kymmenkertainen määrä ajallisesti odotettavaa kuin sinulla. Vaikea sillain ymmärtää sitä tunnetta, jos kerran mies on "vain" vuoden tai viisi vankilassa. On kyllä todella suhteellista se ajan kuluminen ja kulumattomuus.
Niinhän tuo on, että taakse jäänyt aika on aina mennyt todella nopeasti. Täytyy sitten miettiä että se menee eteenkin päin ihan yhtä nopsaan.
Luulisin että miehelläsi voisi olla hyvätkin mahdollisuudet avotaloon, jos ei mitään sen suurempia rikkeitä ole vankilassaolo aikana ollut? En kyllä tiedä avotalo asioista yhtikäs mitään, kun ei ole kyllä koskaan ollut minun miehelläni mahdollista.
Pistää tietysti mietityttään, että olisiko ne avotalopaikat sitten niille pitkäaikaisvangeille, joilla siviili alkaa läheneen, ja olisi harjoiteltava sitä siviiliä? Vaikea se on kuvitella, että jos 15 vuottakin istuu, niin kuinka sitä joutuu kaiken ihan alusta asti uudestaan opetteleen. Mieletön määrä on opiskeltavaa ja opittavaa asioista ja elämästä.
Tarkoituksenani ei ole väheksyä, että miehesi on vaan vuoden kiinni jne. jokaisella ne omat asiat osuu pahiten. Eihän sitä voi ajatella niinkään, että jos olis itsellä vaan toinen jalka amputoitu, niin olis siinä sit iloinen ettei sentään kaulasta alaspäin halvaantunut.
Harmittaa itseäkin ihan vietävästi se, että ei ole sellaista palstaa, missä voitaisiin rauhassa viestitellä, ilman että nuo epäasialliset parjaajat siellä pyörisivät.
Oli nyt niin tai näin, niin sydämestäni toivotan oikein paljon voimia ja jaksamista!!!!
voi kuinka harmi että ette saaneet tapaamisoikeutta, tuli todella surullinen olo puolestanne :( Itselläkin on sama pelko kun ei ole tosiaan mitään mustaa valkoisella että rakastetaan toisiamme. Soitin tänään vankilanjohtajalle tiedustellakseni hieman asiasta. Tarvittais tosiaan jokin todiste siitä että suhde on vakava. Sanoin hänelle että viimeisin vaihtoehto on että menemme naimisiin vankilassa. Naimisiin meno ei todellakaan ole tapaamisoikeuden takia, vaan sen takia että rakastamme toisiamme. Se on joka tapauksessa tulevaisuuden suunnitelmissamme. Mutta eihän kukaan haaveile että se tapahtuis vankilassa!!
Koitetaan kaikki jaksaa tahoillamme, oikeastaan tässä ei ole muuta vaihtoehtoa. Koitetaan olla paras mahdollinen tuki miehillemme! *halauksia*
Toivotaan, että teillä onnistuu perhetapaamiset. Meillä ei ollut tarpeeksi näyttöä vakavasta/vahvasta suhteesta. :( Avotalo päätöksiä odotellaan, no niissähän voi kestää, vaik kuinka kauan, mut tosiaan pitäs ajatella, että "vaan" vuodesta on meidän kohdalla kysymys, vaik itsestä tuntuu tuokin aika aivan liian pitkältä, mutta kyllä tää tästä. Hyvää kannattaa odottaa! :) Halit kaikille kanssaihmisille!
Olen pahoillani, ettei perhetapaamisenne onnistunut. Todella harmi, että pitäisi todistaa, kuinka vakava suhteenne on...kuinka sellaista voi todistaa, vaikka te itse tiedätte, että suhteenne on vakava ja rakastatte toisianne...todella kurjaa...
Oma aviomieheni istunut nyt vuoden ja vielä olis jäljellä istumista reilu vuosi.
Mekään emme alkuun saaneet perhetapaamisia, vaikka olemme naimisissa ja se oli todella raastavaa. Ainoa ilo oli että tapasimme toisemme viik.loppuisin lasin takaa, mutta se tuntui siltä ja tuntuu edelleen, ettei vankilassa olevilla ole ihmisarvoa.
Nyt perhetapaamiset onneksi pyörivät; sunnuntaina on meillä perhetapaaminen. En toki halua kehua, mutta kun perhetapaamiset saa säännöllisesti, se auttaa jaksamaan paljon paremmin.
Esimerkkinä "pidemmästä odotuksesta" on hyvä ystäväni.
Hänen miehensä istui n. 9 vuotta; ystäväni kävi tuona aikana pienen lapsen kanssa tapaamassa miestään milloin missäkin, kun miestä siirrettiin paikasta toiseen, ympäri Suomea istumaan.
Kun tuo 9 vuotta kului ja mies sitten pääsi kotiin, hän oli kotona ystäväni ja heidän lapsensa luona n 3 kk ja lähtikin sitten kokeilemaan, miltä vapaus maistuu.
Jätti siis kaiken odotuksen jälkeen ystävni lapsineen ja alkoi elää "täysillä", eikä ystäväni ole miestään yli 2 vuoteen tavannut.
Olen koittanut tukea ystävääni kaikin keinoin; mutta mikä auttaa, kun mies teki törkeän tempun...
Ensin ystäväni odotti miestä vankilasta siis 9 vuotta ja sitten vapauduttuaan mies vaan häippäsi ja jätti kaiken, eli parhaan ystäväni ja lapsen, eikä ole sen jälkeen ystäväni miestään tavannut.
Ystäväni otti avioeron, sillä miten voit olla naimisissa miehen kanssa, joka häipyi, ei ole ilmoittanut itsestään mitään tosiaan yli 2 vuoteen...
Omalta kohdaltani sanon, että välillä tuo reilu vuosi, minkä mieheni istuu, menee nopeasti, taaksepäin ajateltuna mennyt vuosi on kulunut todella nopeasti, joten täytyy vaan jaksaa odottaa.
Tässä siis vähän karu tarina ystävästäni ja siksi sanon, että me, kenellä on vain vuosi odottamista, niin me päästään loppujen lopuksi vähällä; ketjussahan joku kirjoitti, että hänen miehellään n.10 vuotta vielä istumista, joten siihen nähden vähällä selviämme.
Kaikille samassa tilanteessa oleville kohtalotovereille siis paljon halauksia ja jaksamista jokaiselle päivälle.
harmittaa toisaalta edes täällä hehkuttaa mutta me saatiin perhetapaamioikeus. Ensimmäinen tapaaminen on joulukuussa. Kaikki asiat on tosiaan tapauskohtaisia, vankilakohtaisia. Näin meillä. Minunkin miehelle oli sanottu että avotaloon pääsis todennäköisesti vasta ens vuoden puolella. Mutta täytyy elää päivä kerrallaan...kun muistais itse vaan yrittää nauttia tästä elämästä vaikka rakas ei olekaan vierellä. Välillä on huonoja päiviä, välillä taas hyviä.
Jostakin luin että "ihmiset odottavat koko ajan elämässä tapahtuvan jotain suurta, mutta suuria asioita tapahtuu koko ajan". Koitan muistaa tämän :)
Ihana asiahan tuo on kun saitte perhetapaamisen, itselläkin nyt perhetapaamminen sunnuntaina. Ei ainakaan tässä ketjussa ole ollut ketään, jotka alkaisivart kateellisina panettelemaan sinua, hieno homma, että asiat pikkuhiljaa alkavat järjestyä sinun ja miehesi kohdalla;
Tuo avotaloon pääsy on kiven takana, sinnehän kaikki tahtoisi, joten luulen, että sitä joudutte tosiaan odottelemaan, mut toivotaan parasta.
Ei onnekssi ole kauaa enää tätä vuotta jäljellä ja sit vuodenvaihteen jälkeen voikin jo sanoa, että mieheni pääsee tulevana vuotena kotiin=), Näin pienistä asioista sitä täytyy iloita, kun ei juuri muita ilonaiheita välillä olekkaan, mut eikun positiivinen ote elämään;
kyllä se sitten siitä menee, aika kuluu koko ajan, joten jaksamisia sinulle paljon ja haleja, ollaanhan tässä kohtalotovereita =)
Olen erittäin pahoillani kirjoitusvirheistä; pimeessä istun koneella, eikä ole silmälasit päässä. Joten älä ole pahoillasi...ja koita saada selvää kirjoituksestani. Pahoittelen kovasti..
Hehkuta vaan, koska luulenpa melkein jokaisen ymmärtävän, että nuo saamiset on niin tapauskohtaisia, eikä ole tiettyä linjaa. Me ei saatu, mutta kyllä iloitsin teidän puolesta. Meidän miehillä on muuten jo kohta eka kuukausi takana. :) Vielä monta edessä, mut kyl me päästään aika lyhyellä odotuksella, verrattuna mitä täällä on muut kirjoitelleet "odotusajasta".
Kaikille oikein paljon voimia ja halit! :)
KIITOS POSITIIVISUUDESTASI, VAIKKEI TEILLÄ VIELÄ PERHETAPAAMISET TOTEUDU.
ÄLÄ LANNISTU, VIELÄ SE PAISTAA PÄIVÄ TEILLEKKIN, JOLLOIN USKON TEIDÄN SAAVAN PERHETAPAAMISEN.
TOTTA KYLLÄ, ETTÄ IHANAHAN SE OLI KUN SAIN OLLA RAKKAANI KANSSA PÄIVÄN; KÄPERRYIN "JOKA SEKUNTI" UUDELLEEN JA UUDELLEEN HÄNEN KAINALOONSA JA OLIMME KOKO AJAN LÄHEKKÄIN MUUTENKIN.
IHANA PÄIVÄ, MUTTA MINÄ HERKKÄNÄ IHMISENÄ ITKUA VÄÄNSIN, KUN POISLÄHDÖN AIKA TULI...
MIEHENI LOHDUTTI TOKI, MUTTA KYYNELEET VIERI, KUN EN SAANUT MIESTÄNI MUKAANI...
NO, PAKKO TAAS JAKSAA SEURAAVAAN TAPAAMISEEN JA OOTELLA UUTTA PERHETAPAAMISTA;
SEN AVULLA JAKSAA.
MIEHELLÄ ISTUMISTA VIELÄ 13 KK, HÄN ITSE KEHOITTI MINUA LASKEMAAN KUUKAUSIA, EI VUOTTA, EI PÄIVIÄ, VAAN KUUKAUSISSA KUN LASKEE, AIKA TUNTUU KUULEMMA MENEVÄN PIKEMMIN..TIIÄ TUOSTA, MUTTA PÄÄASIA, ETTÄ TUON 13 KK:N JÄLKEEN SAAN MIEHENI KOTIIN..
VOIMIA JA PALJON JAKSAMISTA SINULLE "KIRJOITTANUT" NIKILLÄ OLEVA JA KOITETAAN ME TYTÖT JAKSELLA PORUKASSA..KURJAA, KUN EMME VOI MUULLA TAVOIN JAKAA KOKEMUKSIAMME TOISTEMME KANSSA...TOIVOTAAN, ETTÄ SIIHEN LÖYTYISI JONKIN MOINEN LINKKI PIKIMMITEN, EIKÖ?
OLISI TOSIAAN ERITTÄIN KIVAA JUTUSTELLA MEILAAMALLA KOSKA SIINÄ VOISIMME JUTELLA IHAN ERITAVOIN.
MUT JAKSETAAN YHDESSÄ, AIKANAAN NE MIEHEMME PÄÄSEVÄT KOTIIN, TOISILLA PIKEMMIN, TOISILLA PITKÄN KAAVAN MUKAAN..OMASTA PUOLESTANI TUO JÄLJELLÄ OLEVA AIKA KULUU LOPPUJEN LOPUKSI VARMAAN PIAN, (VAIKKEI SE VÄLILLÄ SILLE TUNNU..); AATELTUNA NIITÄ, JOIDEN MIEHET ISTUVAT 5-10 VUOTTA...SIIS POSITIIVINEN ASENNE AUTTAA, KOITETAAN JAKSAA
eli...........en ole siis Aimo, vaan edelleen nikkini on "Vaimo minäkin", pahoittelen virhettäni.
Voimahalit kaikille kohtalotovereille
Olen lueskellut tätä palstaa ja nyt ajattelin laittaa viestiä.. eli meillä mies "muurin nurjalla puolen" vielä muutaman vuoden. Aika on kyllä mennyt nopeesti ja menee jatkossakin, kun ei turhia ajattele siviiliin pääsyn ajankohtaa. Täällä on kaks rasavilliä pitämässä huolen ettei ehdi murehtia liikoja, tekemistä riittää. Vaikka onhan tää välillä rankkaa, mutta positiivisella asenteella jaksaa ihmeen hyvin. Viikonloppuisin käydään isiä katsomassa. Missä päin teidän kultanne ovat ja te itse? Sillä vaan kyselen, kun olisi kiva jos vaikka voisi jonkun kanssa käydä kahvilla ja vaihtaa ajatuksia. Tsemppiä kaikille!! :)
Hei sinulle joka kirjoitit, että iskä muurien sisällä vielä pari vuotta. Mun mies on talossa vielä reilun vuoden, istuu tuomiotaan Sukevalla. Jos kiinnostaa jutskailla, laita viestiä tähän ketjuun.
Vangin vaimo minäkin.... =)
Jaksamisia sinullekkin, päivä kerralla on jaksettava, mut onneksi aika kuitenkin kaikesta huolimatta kuluu...
Harmi, kun täällä ei uskalla vaihtaa meiliosoitteita, että voisi jakaa kokemuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, ihan kunnolla. Kävin viikonloppuna tunnin tapaamisella Sukevalla ja kyllä sekin auttaa, kun muuta nyt ei saa. Toivotaan, että saatais viel perhe-tapaamisia. No, se on asia johon itse ei voi vaikuttaa... Varmasti tulevaisuudessa mietitään, että vuosi meni nopeasti, vaik tällä hetkellä tuntuukin välillä vaikealta, kun ikävä on. Jaksamista kaikille ja halit. :)
Kiitoksia vastauksista! Täällä "Suomen turvallisimmassa vankilassa" on tapaamiset vaan kerran viikossa, aina sama päivä ja kellonaika. Hyvä kun nähdään edes lauantaisin :) ! Kyllä on aika muuten mennyt ihan "siivillä". Harmittaa vaan tosi paljon noi tapaamisten muuttuminen yhelle päivälle. Kaipaus on välillä aivan suunnaton!! Mutta sellasta se elämä on. Välillä itkettää ja välillä laulattaa =). Siitä huolimatta eteenpäin porskutellaan!! Tsemppiä kaikille ja halit!!
Hei "nimetön"!!
Kyselit mistäpäin ollaan. Mieheni saramäessä, meillä kanssa lauantaisin tapaamiset. Itse olen turusta 160km keskisuomeen päin:)
On kyllä tehty kovin hankaliksi ne tapaamiset, täytyy sanoa että oli kakolassa mukavemmat.
No, Suomen kansa halusi yhden sellaisen vankilan, jossa ei viihdy vangit, eivätkä henkilökunta ja sellaisen sitten rakennettiin!
Meillä kanssa tulee 6 vko:n tauko näkemisiin, koska miehelläni on paljon ystäviä, jotka käyvät tapaamassa, sitten minulle ei muutama lauantai käy, koska töitä silloin.
Teinkin eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun tapaamisista, ja vastaus oli, että asiaa tullaan käsittelemään tulevaisuudessa.
Laita sinäkin eoa:lle kantelu, siitä että tapaamiset on vain toisena päivänä, ja tapaajien lukumäärä on 2kpl... ajattele kun haluaisi mennä molempien lasten kanssa isiä tapaan, niin täytyy jompikumpi sitten valita mukaansa!
Oikein paljon valoa talveen!!
Hei kaikki vanki-lesket :) Tänään tulee 1,5 kuukautta täyteen siitä kun rakkaani lähti istumaan. Tänään tuntuu että aika mennyt todella hitaasti, mutta tiedän että huomenna voi tuntua taas toiselta. Kyllä nämä fiilikset niin vaihtelee päivästä toiseen. Joulukuun alussa on ensimmäinen perhetapaaminen. Kun saatiin tieto siitä, tuntui että viiden viikon odotus ei ole pitkä. Nyt siihen on vielä kolme viikkoa, ja se tuntuu ikuisuudelta. Tiedän että täytyis olla onnellinen että ylipäätään saatiin perhetapaamisoikeus, mutta tänään tuntuu että mikään ei lohduta. Rakkaallani on ollut pari päivää tosi huono olo, ilman mitään syytä, vankilassa niitä syitä tuskin tarviikaan. Sekin surettaa :( Tuntuu etten voi mitenkään auttaa häntä, piristää. Mutta onneksi tiedän että hänellä on ollut myös hyviä päiviä siellä, varsinkin nyt kun on päässyt töihin. Mutta ei tämä tule olemaan helppo vuosi...tai no, onhan tässä jo 1/8 takana. Välillä taas näitä päiviä. Toivottavasti huominen on parempi. Paljon voimia kaikille!!
Mulla tuli myös tuo 1,5 kk:tta täyteen Rakkaani lähdöstä. Lauantaina kävin taas tunnin tapaamisella, kyllä toivon, että perhetapaaminen onnistuis vielä meilläkin. Ihana nähdä edes tuo tunti, mutta nyt talvikelissä miettii tuota ajamista, kuitenkin matkaa tulee n. 500 km. Voisinkohan miten edistää, että perhetapaaminen voisi onnistua joskus? Mieheni on ollut myös aika maissa välillä, mut nuo tuntemukset kuuluu noihin oloihin, niinkuin meilläkin välillä täällä. Edelleen oon onnellinen teidän puolesta perhetapaamisestanne, kyl se 3 viikkoa kuluu, vaik välillä hitaastikin. Jaksamista teille ja kaikille muillekin! Ps. Oliko miehes missä päin istumassa, muistelin Sukevaa? Ja mistä itse olet? Ymmärrän, jos et tänne vastaa...
Kyllä oli joo Kakolassa paljon kivempi käydä ja jotenki "kotoisampi" paikka, jos niin voi sanoa. Suurin osa vartijoista kuitenki tosi mukavia. Saramäessä, jos on vieraita vartijoita töissä kun menee tapaamisiin, nii huomaa kyllä eron.. Saako kysyä, kauan joudut vielä ajelee tätä väliä? Ei ole pakko vastata ja pyydän anteeksi etukäteen, jos kyssäri tuntui pahalta! Tiedän omalta kohdalta ettei tunnu kivalta ku kysellään ja siten ns. muistutetaan siviilin ajankohdasta kun sen koittaa jättää "pois mielestä". Varsinkin jos on pitempikin aika niinkuin meillä. Ei tuolla ainakaa mikää kiire ole mitään toimittaa perille ajoissa. Vietiin viime viikonloppuna isänpäivä-kortti ja mies oli saanu sen vasta monen päivän päästä. Ja lehdetkin taitaa välillä seikkailla missä sattuu. Ja postit kulkee hitaasti. Eoa:lle on laitettu kantelu heti lähtöön tapaamisista. Olisi kyllä kiva pystyä juttelee muuten ku täällä kaikkien nähden, kun joutuu vähän miettii mitä kirjottaa.. Jos haluat kirjotella privaatisti, voisin laittaa maili osotteen.. Tsemppiä :)kaikille :)!
Hei taas!
Olisipas hienoa päästä privaatisti kirjoittaan, mutta jos tänne laitat osoittees, niin sitten kaikki häiriköt alkaa häiriköimään sinua??
Ei paha kyssäri, mieheni on hyvin, hyvin pitkään vielä vankilassa. En tässä halua vaan kertoa kauanko. Monia vuosia kuitenkin.
Eli nimenomaan koitetaan mennä päivä kerrallaan:)
Postit kulkee suht hitaasti, soitinkin sille ihmiselle, joka ne tarkastaa, että jos voisi pikkuisen laittaa vauhtia niihin hommiinsa, ja nyt onkin tullut sillain muutaman päivän (2-4)viiveellä posti. Sitäkin mietin, että eikös vankeuspaketissa ollut mainintaa, että kirjeitä ei saa lukea, vaan ihan läpivalaisulla katsoa, ettei siellä ole viilaa tms?:)
Sinne vartijoille sun ei kannata viikonloppuna jättää mitään postia, koska minä kerran jätin kirjeen, ja siinä meni 2-3viikkoa, ennenkuin mieheni sen sai! Lehdistä olen kyllä ymmärtänyt, että kaikki on aina saanut, mitä olen jättänyt. Ei olla kyllä siitä asiasta sen tarkemmin keskusteltu.
Kakola oli todellakin kotoisampi paikka, tapaamiset paljon inhimillisemmät kuin s.mäessä.
Mieti nyt, että kuinka sen maili osoitteen kanssa teet?
Heippa!
Mitäs teille kuuluu? Olen ihmetellyt minne kaikki ovat hävinneet.. Viikonloppu taas.. Niin siitä mailiosotteesta, ett voisin laittaa mikä on oikeestaan ihan vaan tätä varten otettu ettei todellakaan ole mun virallinen osote. Jos haluaisit vielä jutella privaatisti?? Vastausta odotellessa Tsemppiä!!
Hei kaikille jotka osallistuivat tähän keskusteluun! Niin se vaan puoli vuotta on jo mennyt. Taakse päin katsottuna aika on mennyt kuin siivillä. Pian on vähemmän päiviä edessä kuin takana!! Suhde on kestänyt tämän ajan hyvin. Välillä on ollut raskasta, mutta aina sitä voimaa on jostain saatu. Maanantaina saimme uskomattoman tiedon!! Mieheni pääsee avovankilaan. Aiemmin hänelle on sanottu että toukokuussa, lomajan alettua. Tämä antaa kyllä niin paljon molemmille voimaa.
Paljon voimia kaikille!