Hämmästyytävää

Hämmästyttävää havaita kerta kerralta miten irti reaalista ydinalan
kuvitelmat siitä, että uraanin uudelleenkierrätys toimii edes
matemaattisesti on. Olemme saaneet kuulla ilmaan heitettynä illuusiota
siitä, että nykyinen uraanijäte voitaisiin polttaa jopa 160 kertaisella
hyötysuhteilla. Väite on vailla minkäänlaista realiteettia. Jo
nykyreaktorien energiasta kuin miltei kolmannes saadaan hyödöllä.
Ydinvoimalan 4% ajoaineuraanista poltetaan 2,5% ja kylkiäisenä muodostunut
2% plutoniumia tuottaa prosentin päälle. Vaikkei saatu 3,5% palama paljoja
ole, niin saannin ynnääminen esitetyillä lisäkertoimilla kuittaa
ydinalailluusion 100% poltosta 5-kertaisen ylitysmaksimin.

Lisäksi reaktori ei kykene m i l l ä ä n kerrallaan kuin varsin mitättömiin
n. alle 10% polttojaksoihin. Fission ylläpitämät neutronit kun pysähtelevät
erinäisiin samariuminkaltaisiin reaktorimyrkkyihin ja fissioimattomien
aineiden sumaan varsin pienillä prosenteilla. Siksi ydinjätteet pitää
uudelleen ja uudelleen poistaa, happoeritellä , erotella ja kasata
heksafluoridilinkoamisilla taas uudelleenkäyttöön isotooppijalostamojen
kuljetusenergioin vaarallisesti säteilevinä. Kaikki tämä 2,5kertaistaa
sähkön hinnan vie v a l t a v a s t i rahaa ja lisähukkaenergiaa. Teoriassa
nyt hukattavavan 96.5% lisäpolton onnistuessa saataisiin v a i n 27
kertainen energialisä, muttei toki saada. Jo vuosikymmenet koeajetuissa
PUREX-yms. systeemeissä on 10 kertaisilla uudelleenkierrätyksillä saatu
kokoon v a i n 40%energialisätalteennotto aiempaan. Hukka jalostamoissa on
niin valtavaa! Jos ajatellaan saatavan vaikka nyt 30 kertainen
energiankäyttösäästö uusprosessissa ja näin nostettaisiin uraanin
taltioituva poltto 33% jäisi käteen aika kohtuullinen 10 kertaistunut
kokonaisenergiansaanti uraanista. Määrä saattaa kuulostaa asialliselta
muttei toki ole.

Nimittäin maailman uraanimalmiot putoavat taustalla 0,4% pitoisuuksistaan
vääjäämättä esim. Suomesta tuttuun alle 0,1% uraanimalmiin. Tuntuu
vähäiseltä, muttei sitä taatusti ole. Pelkästään uraanimalmin
neljäänosittumisen vaatima lisäkaivuenergia kun pudottaa saavutetun
hyötöedun 2,5 kertaiseksi. Kun malmitonnisto putoaa noin huonoksi on p a k k
o jo fyysisen koon takia siirtyä avoaumaukseen ja aiemmat 90% kaivostuottot
kuudesosittuu 15%. Nyt tarvitaan murskaus, lisämassakuljetuksen hapotus,
yms. haaskuuseen 24 kertainen lisäenergia. Jo näillä ydinalan saama etu
muuttuu reippaasti yli tuplahuononnukseksi nykyiseen! Eikä edes tämä riitä.
Uudempi nuukemman polton laitteitten uraanin kulutuksen putoaminen
"näennäisesti" 30 osiinsa kostautuu toki v a l t a v a n a uraanin hinnan
monikymmenkertaistumisina, koska myytävän uraanin energiatuotto ja
vähentymisen kustannukset aiheuttavat paineet uraanin myyjille v ä l i t t ö
m ä s t i katteittensa hallintaan.

Silloin ne OL-3 tyypin 60v ydinvoimalat saavat kokea t o d e l l a kovia
ajaessaan j o p a 10 kertaa suurikulutteisemmilla voimaloillaan
vuosikymmenet matalaenergiammisten rinnalla. Laitoksien ikää ei voida myös
laskea näissä, koska se välittömästi moninkertaistaisi perussähkönhintojaan.
Taustalla tietysti jatkuvasti halventuvat tuulivoimalat ja muut
uudisenergialaitokset parantavat alle 2snt/kWh hinnoissaan. Niinikään
samoille pääsevä hiilivoima ja päästöttömillä CO2:ta ilmasta imuroivat
biopolttolaitosten arvostukset nousevat kohisten eikä t ä s s ä k ä ä n
kaikki. Ydinvoima on uudessa tilanteessa maailman a i n o a voimalatyyppi
jonka fossiiliöljykalustoarmadat köyhtyvien uraanikaivosraunioittensa
ääressä tuottavat aina vaan lisääntyvästi hiilidioksidipäästöjään. Tätä ei
voida esim. Suomen uraanikaivostyyppisissä ratkaisuissa painaa vanhaan
malliin villaiselle. Vaan uraanille tulee maailman rankin CO2 sakkomaksatus!
Ydinsähkö jää 40snt/kWh yläpuolelle!
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jaa-a, jäikö ledit vilkkumaan keskuskonntorissa?

Täällä keskustellaan asuntojen hinnoista, ja sähkön kohoava hinta-arvailu vain lisää anopin mettien koivujen polttoa omassa nunna-uunissani.

Jos oikein kalliiksi tulee tämä sähkö, voin irtautua sähköverkosta ja valmistaa generaattorilla sähköä fisch-tropsch synteesillä sekä häkäkaasulla, enkä tarvi MITÄÄN sähköä mistään voimalasta.

Äänestä

Ole puhunut paskaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ledi-mies kirjoitti:

Hämmästyttävää havaita kerta kerralta miten irti reaalista ydinalan
kuvitelmat siitä, että uraanin uudelleenkierrätys toimii edes
matemaattisesti on. Olemme saaneet kuulla ilmaan heitettynä illuusiota
siitä, että nykyinen uraanijäte voitaisiin polttaa jopa 160 kertaisella
hyötysuhteilla. Väite on vailla minkäänlaista realiteettia. Jo
nykyreaktorien energiasta kuin miltei kolmannes saadaan hyödöllä.
Ydinvoimalan 4% ajoaineuraanista poltetaan 2,5% ja kylkiäisenä muodostunut
2% plutoniumia tuottaa prosentin päälle. Vaikkei saatu 3,5% palama paljoja
ole, niin saannin ynnääminen esitetyillä lisäkertoimilla kuittaa
ydinalailluusion 100% poltosta 5-kertaisen ylitysmaksimin.

Lisäksi reaktori ei kykene m i l l ä ä n kerrallaan kuin varsin mitättömiin
n. alle 10% polttojaksoihin. Fission ylläpitämät neutronit kun pysähtelevät
erinäisiin samariuminkaltaisiin reaktorimyrkkyihin ja fissioimattomien
aineiden sumaan varsin pienillä prosenteilla. Siksi ydinjätteet pitää
uudelleen ja uudelleen poistaa, happoeritellä , erotella ja kasata
heksafluoridilinkoamisilla taas uudelleenkäyttöön isotooppijalostamojen
kuljetusenergioin vaarallisesti säteilevinä. Kaikki tämä 2,5kertaistaa
sähkön hinnan vie v a l t a v a s t i rahaa ja lisähukkaenergiaa. Teoriassa
nyt hukattavavan 96.5% lisäpolton onnistuessa saataisiin v a i n 27
kertainen energialisä, muttei toki saada. Jo vuosikymmenet koeajetuissa
PUREX-yms. systeemeissä on 10 kertaisilla uudelleenkierrätyksillä saatu
kokoon v a i n 40%energialisätalteennotto aiempaan. Hukka jalostamoissa on
niin valtavaa! Jos ajatellaan saatavan vaikka nyt 30 kertainen
energiankäyttösäästö uusprosessissa ja näin nostettaisiin uraanin
taltioituva poltto 33% jäisi käteen aika kohtuullinen 10 kertaistunut
kokonaisenergiansaanti uraanista. Määrä saattaa kuulostaa asialliselta
muttei toki ole.

Nimittäin maailman uraanimalmiot putoavat taustalla 0,4% pitoisuuksistaan
vääjäämättä esim. Suomesta tuttuun alle 0,1% uraanimalmiin. Tuntuu
vähäiseltä, muttei sitä taatusti ole. Pelkästään uraanimalmin
neljäänosittumisen vaatima lisäkaivuenergia kun pudottaa saavutetun
hyötöedun 2,5 kertaiseksi. Kun malmitonnisto putoaa noin huonoksi on p a k k
o jo fyysisen koon takia siirtyä avoaumaukseen ja aiemmat 90% kaivostuottot
kuudesosittuu 15%. Nyt tarvitaan murskaus, lisämassakuljetuksen hapotus,
yms. haaskuuseen 24 kertainen lisäenergia. Jo näillä ydinalan saama etu
muuttuu reippaasti yli tuplahuononnukseksi nykyiseen! Eikä edes tämä riitä.
Uudempi nuukemman polton laitteitten uraanin kulutuksen putoaminen
"näennäisesti" 30 osiinsa kostautuu toki v a l t a v a n a uraanin hinnan
monikymmenkertaistumisina, koska myytävän uraanin energiatuotto ja
vähentymisen kustannukset aiheuttavat paineet uraanin myyjille v ä l i t t ö
m ä s t i katteittensa hallintaan.

Silloin ne OL-3 tyypin 60v ydinvoimalat saavat kokea t o d e l l a kovia
ajaessaan j o p a 10 kertaa suurikulutteisemmilla voimaloillaan
vuosikymmenet matalaenergiammisten rinnalla. Laitoksien ikää ei voida myös
laskea näissä, koska se välittömästi moninkertaistaisi perussähkönhintojaan.
Taustalla tietysti jatkuvasti halventuvat tuulivoimalat ja muut
uudisenergialaitokset parantavat alle 2snt/kWh hinnoissaan. Niinikään
samoille pääsevä hiilivoima ja päästöttömillä CO2:ta ilmasta imuroivat
biopolttolaitosten arvostukset nousevat kohisten eikä t ä s s ä k ä ä n
kaikki. Ydinvoima on uudessa tilanteessa maailman a i n o a voimalatyyppi
jonka fossiiliöljykalustoarmadat köyhtyvien uraanikaivosraunioittensa
ääressä tuottavat aina vaan lisääntyvästi hiilidioksidipäästöjään. Tätä ei
voida esim. Suomen uraanikaivostyyppisissä ratkaisuissa painaa vanhaan
malliin villaiselle. Vaan uraanille tulee maailman rankin CO2 sakkomaksatus!
Ydinsähkö jää 40snt/kWh yläpuolelle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu