Voisiko kukaan kertoa mistä voi johtua että olen joskus(en silti joka tanssi-ilta) saanut julman äkäisesti pakit ihan ventovierailta naisilta? En ole useiden pakkien antajien kanssa koskaan jutellut, joten en ole voinut puhua hänelle mitään loukkaavaa. Osaan monta tanssia, vaikka en ole kaikissa mestari. Ainakin osaan edes perus-askeleet suurimmassa osassa tansseissa. Sillon kun vasta opettelin tanssiin, niin monet sanoi että riittää kun oppii perus-askeleet. Miksi näille julmille naisille se ei riitä. Olen kyllä tutustunut moneen kivaan tanssikaveriin ja löytänyt uskomattoman hyviä ystäviä tansseista. Minua on jopa kehuttu söpöksi mieheksi. Silti minua vaivaa kovasti ilman mitään selitystä saadut rukkaset. Eniten näitä pakkeja on sattunut kolmilammilla. Jos tunnistat itsesi niin kertoisitko miten olen suututtanut sinut, kun vihaisesti annoit pakit. -kiitos-
Voisiko joku sanoa ystävällisesti suoraan?
Pahasti loukattu.
839659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Ja etenkin heistä.
Monet jopa huvikseen ja omia kompleksejaan peitellen pompottavat miehiä.
On minutkin kerran jätetty keskelle lattiaa, aikanaan kun en ollut kovinkaan etevä tanssimaan.
Älä välitä, on parempi, että näyttävät todellisen luonteensa heti, eikä vasta papin aamenen jälkeen.
Ps. Löysin kyllä tansseista ihanan naisen vierelleni jo vuosikymmeniä sitten, joten se siitä.
Kiitos vastauksesta. Mulla käy myös rakastumisessa niin huono tuuri, etta minuun rakastuu vain rumat ja sellaiset naiset kenestä en ole kiinnostunut. Ne keneen rakastun, voi hyvällä tuurilla pitää minua hyvänä ystävänä. Mutta rakastuu johonkin renttuun, höhhelöön tai nörttiin jätkään. Mä en kelpaa kellekkään kauniille tytölle, vaikka pukeudun siististi. :(
Eli ota kuule se ruma, joka on kiinostunut, sitten 50 vuoden päästä on tämä emäntäsi muuttunut todennäköisesti suhteellisesti vähemmän kuin se missimittainen haavekuva.
"Kauneus on kattoovaista, rumuus senkun lissääntyy"
Toinen tunnettu sanalasku:
"Ruman minä otan, sitä ei toiset kattele"
Rumilla ei ole mitään elimellistä vikaa, lapsia tulee ihan samalla tavalla ja nämä voivat jopa olla vanhempiaan kauniimpia, eli sellaista on elämä !
Dr. Stihl
Minua oksettaa ajatellakaan olla sellaisen kans, ketä kohtaan mulla ei oo ollenkaan tunteita. Varsinkin oksettaa ajatella erästä mäntsälässä asuvaa käheä-äänistä Jonnaa, joka on yrittänyt jututtaa minua ja kuvitellut musta liikoja. Hän muutenkin on tosi sairas tyyppi. Ei kukaan terve järkinen mene laulajan esiintyessä tunkee kameraa ihan laulajan silmien eteen. Muutenkin puhuu oksettavia ja älyttömiä juttuja. Ottaisitko minuna hänet??
Tuo Kolmilammin, Finlandersin ja edistyneiden tanssijoiden töykkiminen jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassakin välissä on osoitus noiden kirjoittajien vaikea-asteisesta häiriintyneisyydestä.
Vastaanpahan nyt kuitenkin kaikkien edistyneiksi tanssijoiksi katsottavien naisten puolesta, koska heitä paljon tunnen ja noita tilanteita joudun näkemään (ja sitäpaitsi edistyneet miehetkin joutuvat vastaavanlaisiin tilanteisiin naistenhaulla):
Hakijan kuuluu osata arvioida, miten hänen oma tasonsa ja olemuksensa käy yksiin hakukohteen ominaisuuksien ja odotusten kanssa.
Jos ei näin tee, ja pakit tulee, on syy ihan puhtaasti hakijan omassa harkintakyvyn ja arviointitaidon puutteessa (tai sitten tämän tahdittomassa röyhkeydessä ja itsekkyydessä).
joku kertoo mielipiteensä/tapahtuman tuo eläke pelle vetää herneet olisiko syytä käydä kallontutkijalla???
Minusta tuntuu, että sinä olet hiukan liian herkkä hakemaan provoja ja itseesi kohdistuneita hyökkäyksiä, mutta se lienee sinulle harrastuksenomainen tapa, jolla pääset taittelemaan peistä muiden kirjoittajien kanssa. Toisekseen millaisella mandaatilla luokittelet muiden kirjoittajien häiriintyneisyyden astetta?
-> asiaan: ei se, että on mielestään selkeästi parempi tanssija, kuin hakija, oikeuta antamaan ÄKÄISIÄ pakkeja, eikä välttämättä ensimmäisellä hakukerralla pakkeja ollenkaan, mikäli hakija omaa edes jonkinlaisen tanssitaidon, vai oletko oikeasti sitä mieltä, että jos pakit tulee, niin vika onkin hakijan harkintakyvyssä, arviointitaidossa tms. eikä haettavan käyttäytymisessä?
...ennenkin olen sanonut, en lähde oikomaan pelkästään itseeni kohdistuneita vääriä väittämiä, vaan puutun myös muihin tanssijoihin osoitettuihin aiheettomiin tölväyksiin ja mustamaalailuihin.
Tuossakaan ei ollut mitään minuun kohdistettua (en ole nainen). Sensijaan kyllä varsin moniin tuntemiini naisiin (etenkin Kolmilammin vakituisiin kävijöihin) tuossa yritettiin istuttaa sellaista, mikä ei ole totta tai on vain kirjoittajan omasta virhearvioinnista johtuvaa.
"...ei se, että on mielestään selkeästi parempi tanssija, kuin hakija, oikeuta antamaan ÄKÄISIÄ pakkeja, eikä välttämättä ensimmäisellä hakukerralla pakkeja ollenkaan, mikäli hakija omaa edes jonkinlaisen tanssitaidon, vai oletko oikeasti sitä mieltä, että jos pakit tulee, niin vika onkin hakijan harkintakyvyssä, arviointitaidossa tms. eikä haettavan käyttäytymisessä?"
Tuo ÄKÄISYYS on takuulla kirjoittajan tarkoituksellisen provokaation eräs osa -ei siis varmastikaan totta.
Kolmilammilla ja monella muulla pintapaikalla on erittäin helposti tyhmemmänkin havaittavissa naisten rivistön jakautuminen etu- ja takaoven välisellä alueella.
Ellei tuota kykene huomioimaan, vaan hakee täysin oman taitotasonsa ja/olemuksensa kannalta vääränlaisia naisia (tässä tapauksesssa siis takaoven luota), on aivan eittämättä itse syyllinen pakkeihin.
Siis aina kuuluu hakijan harkita oma asemansa aiottuun haettavaan nähden. Niin teen minäkin, vaikka nuokin tässä säikeessä tarkoitetutkin naiset kaikki tunnen.
Jos heille sopivampia (taitavia, nuoria) miehiä on riittävästi paikalla, haen vain vain niitä muutamia, joiden tiedän aivan varmasti haluavan tanssia kanssani (ovat sen monin tavoin vuosien varrella osoittaneet).
Uudessa/vieraassa paikassa tarkkailen ensin, keiden kanssa kukin tanssii (ja miten) ja vasta sitten teen hakupäätöksen, kun olen selvittänyt oman asemani sen paikan ja illan tanssiväen joukossa.
Minkäänlaista ongelmaa ei pitäisi kenelläkään olla samanlaisen menettelyn suhteen.
"Hakijan kuuluu osata arvioida, miten hänen oma tasonsa ja olemuksensa käy yksiin hakukohteen ominaisuuksien ja odotusten kanssa.
Jos ei näin tee, ja pakit tulee, on syy ihan puhtaasti hakijan omassa harkintakyvyn ja arviointitaidon puutteessa "
Huh huh, hakijan kuuluisi siis tietää (osata arvioida) haettavan taitotaso ja huomioida myös haettavan odotukset, muuten saa varautua tylyyn pakitukseen?
Ja syy pakitukseen on silloin ainoastaan hakijassa?
Tämähän johtaa siihen että hakijan täytyisi tarkkailla mahdollisia haettavia ja vasta pitkähkön tarkkailun jälkeen miettiä uskaltaako hakea. Haettavan odotuksia on mahdotonta edes selvittää.
Vaikuttaa hieman ahdasmieliseltä.
Ymmärrän kyllä että pakit voin antaa hakijalle jos hän ei osaa edes perusaskelia lainkaan rytmiin, mutta noita muita syitä en ymmärrä.
Jos ja kun joudut kysymään, miten muka voit arvioida hakurivissä olevan taitotasovaatimuksen etukäteen, olet vielä liian vähillä taidoilla liikeellä.
Näinhän se on, ja monta muutakin oppimiskäyrältään mukavampaa harrastusta on olemassa; toivon, että tanssiharrastuksen aloittamisesta haaveileva saa ihmissuhdeasiansa kuntoon erillisenä projektina, jolloin voidaan arvioida kylmän rationaalisesti omaa panos/tuotos - suhdetta kunkin harrastuksen osalta sellaisenaan.
Tämä tanssiminen jos ei olisi tuo pienen pieni kiistanalainen osa tuosta pariutumisen työkalupakista, kaikki olisi niin paljon helpompaa. Voitaisiin sanoa samaan tapaan, että nyt jäät sinne alasarjoihin pelaamaan, tai että et koskaan pääse ylimpiin biljarditurnauksiin, tai et vaan kehity maratonilla koskaan alle 3 tunnin porukkaan, siinä se on, ja pulinat pois.
Golf lienee yksi helpoimmista harrastuksissta tässä suhteessa. Vertailu toisiin on turhaa, sillä jokainen pelaa omaa tasoitustaan vastaan.
Golfissa on jo yli satakuusitoistatuhatta seurajäsentä, eli ylittänee järjestäytyneiden tanssinharrastajien lukumäärän kymmenkertaisesti.
"Golfin suosio perustuu siihen, että se sopii kaikenikäisille ja kokoisille liikunnasta ja luonnosta pitäville ihmisille. Lisäksi golfin nerokas tasoitusjärjestelmä antaa mahdollisuuden vaikka aloittelijan pelata vastakkain vanhemman konkarin kanssa. Golfissa noudatettavat etikettisäännöt toimivat Laxåbackin mielestä hyvin myös käyttäytymisnormeina nuorille.
- Golfkentällä oppii ottamaan huomioon toiset ja tulemaan toimeen kaikenikäisten ihmisten kanssa."
(Aura Golfin toiminnanjohtaja Jorma Laxåback)
Toinen suuri harrastus, joissa aloittelevammat voivat jopa kilpailla kokeneempien kanssa, on keilailu, reisteröityjä keilaajia on jo 150000.
Tervemenoa tanssilavojen kyräilyt, tervetuloa keilaradalle.
Dr. Stihl
...on edes jokseenkin normaalisti havaintokykyinen ja keskimääräisellä tiedonkäsittelykapasiteetilla varustettu.
Siis tämä, mitä vakiotanssija ihmetteli:
"Tämähän johtaa siihen että hakijan täytyisi tarkkailla mahdollisia haettavia ja vasta pitkähkön tarkkailun jälkeen miettiä uskaltaako hakea. Haettavan odotuksia on mahdotonta edes selvittää.
Vaikuttaa hieman ahdasmieliseltä."
Jokainen tanssimaan tullut osaa mielestäni sekä käyttää aistejaan että ajatella (vammaiset erikseen, heille suotakoon erioikeus).
Niinpä noiden havaintojen ja niiden perusteella tehtävien johtopäätösten vaatima aika on mitättömän vähäinen. Jokainen pitää jonkin mittaisia taukoja illan kuluessa. Vaikkapa ensimmäisen tunnin aikana pidetty kahdenkin kappaleparin mittainen havainnointituokio antaa riittävästi tietoa hitaammallekin tajuajalle.
Normaalivauhtisesti asioita ymmärtävä voi hankkia tiedon muutamassa sekunnissa. Havaintoja voi toisista tanssijoista tehdä myös tanssiessaan (mieluummin siis alkuun jonkun vähemmän vaativan kanssa).
Mikäli sitten todellakin on niin heikko noissa havainto- ja päättelytaidoissa, lienee syytä hankkia oma pari, jolloin ei tarvitse ottaa turhia pakkien saannin riskejä eikä tule asettaneeksi haettaviakaan kiusallisiin tilanteisiin.
Siitä ahdasmielisyydestä: Tanssipaikalle ovat kaikki tulleet saamaan iloa ja tyydytystä tuosta harrastuksestaan. Siispä ahdasmielistä pikemminkin on se, ettei ota toisten tahtoa huomioon omissa toimissaan.
TrueHum: "Siispä ahdasmielistä pikemminkin on se, ettei ota toisten tahtoa huomioon omissa toimissaan."
Osoitit kai tuon itsellesi(kö) ?
Truehum kommentoi tässä juuri itsensä täysin pussiin. Eikä edes huomaa tai myönnä sitä. Tuskin hänen älyllinen kapasiteettinsa tästä ainakaan lisääntyy.
On hauska seurata, miten hän vähitellen tulee sekoamaan omaan mahdottomuuteensa, vaikkei sitä itse edes näe. :D
...perustelut väitteellesi. Kuvaile tuo mahdottomuus!
(Puhut muuten tuossa minun mahdottomuudestani, mikä näyttää aika omituiselta, koska kymmenien tuhansien ihmisten havaintojen perusteella olen olemassa. Henkinen vajavuutesi vei sinut tuossa pussiin.)
Tuskin pystyt järkevästi tuota tekemään.
Minun kommenttini asiasta perustuu vankkaan kokemukseen ja ihan selviin faktoihin.
Sinulla ei taida olla käytössäsi kumpaakaan.
Sitäpaitsi ihmettelen, millä tavoin kenekään älyllisen kapasiteetin lisääntyminen tähän asiaan liittyy. Tosin mikä tahansa aivotyö sitä kylläkin lisää.
Sinulla taitaa olla paha kompleksi asian suhteen.
"Tuo ÄKÄISYYS on takuulla kirjoittajan tarkoituksellisen provokaation eräs osa -ei siis varmastikaan totta."
Aika vasta saatiin lukea herran toteavan ihan vakavissaan ettei koskaan harrasta rivien välistä lukemista. M.O.T.
Ilmaisu "Äkäisyys" voidaan tulkita muutenkin kuin herran väittämänä provokaationa. Eli vaikkapa ilmaisuna hyvin nopeasta reaktiosta pakkeja annettaessa. (Muistellaanpa vaikka herran vastaavaa erittäin itsepintaista väittelyä ilmaisun "tanssin laatu" oikean tulkinnan suhteen)
On huomattu. d;-). Joidenkin ihmisten ei tarvitse lukea rivien välistä huomatakseen, että syötti on heitetty, vaan he ovat niin älykkäitä, että he näkevät alamittaisten moukkien asettaman ansan muutenkin.
Yksi keino välttää varmoja pakkeja on suorittaa haku vähän syrjemmältä. Piikissä "Stockman" tytöt haluavat tanssia vain niiden kanssa jotka osaavat enemmän. Sitäpaitsi jos on "vain tanssimassa" niin seuralaista näistä piikin tytöistä on turha hakea, he ovat vain tanssimassa. Seula niillä on liian tiheä muutenkin jotta tavallinen kuolevainen saisi jotain muutakin kuin tanssia. Vähän syrjemmältä löytyy mukavia naisia
jotka osaavat elää, ja lähtevät myös tanssitettaviksi
"Yksi keino välttää varmoja pakkeja on suorittaa haku vähän syrjemmältä."
Tarkoitat ilmeisesti vähän keskemmältä? Me "vain-tanssijathan" vetäydymme yleensä naistenrivin päähän tai taakse tai jopa naistenrivistä irti (tässä viimeisessä yleensä onnistumatta, kun muut rivissä olevat seuraavat jostain syystä perässä).
Naistenrivihän yleensä muodostuu jotakuinkin näin: Ulko-ovea lähinnä ovat vähän vanhemmat naiset ja orkesterin päässä ne, jotka sijoittumisellaan haluavat ilmaista, että heillä on jo melko vakiintunut tanssittajapiiri (monet heistä ovat "vain-tanssimassa"). Tästä välistä löytyy sitten loput, on nuorta ja vähän vanhempaa, on vain- ja myös-tanssimaan lähtenyttä, on aloittelijaa ja on kokeneempaa.
"Nirppanurkasta" hakeminen ei tarkoita mitenkään automaattisesti pakkeja vieraille hakijoille. Suurin osahan ei sielläkään pakkeja jakele. Mutta siellä pakkiensaantiriski on kuitenkin suurempi kuin muualta rivistä haettaessa, koska tytöt ovat jo sijoittautumisellaan halunneet selkeästi viestiä, että illan ainoa riemu ei ehkä ole vain se, että pääsee mahdollisimman monesti tanssilattialle, vaan että he ovat tottuneet tanssimaan pääsääntöisesti melko hyvien tanssijoiden kanssa.
Potentiaaliset aloittelevammat toki positiivisesti huomataan ja he myös "nirppanurkasta" kannustusta saavat.
Kannattaa muistaa, että "nirppanurkkalaisetkin" ovat kaikki yksilöitä ja hakea heitä sen mukaisesti, eikä leimata kaikkia yhden käytöksen perusteella.
Hei Päivi ! Kyllä asia on näin että sinäkin seisot Nirppanokkien rivissä etkä mahda sille mitään. Ei todellakaan kaikki Nirppanokat osaa edes kaikkia tansseja ja silti nostavat nokkaa kun vieras tulee hakemaan. Yleensä Nirppanokka on kahden lapsen yksinhuoltaja joka yrittää hakea menetettyä nuoruuttaan ja lapselle Isää.
Siinä syy minkä takia en hae Nirppanokkia !!
...sanoi kettu pihlajanmarjoja.
Kaukolla taitaa olla paha paikka aina peiliin katsoessaan.
Kyllä ne finnit farmaan siitä naamasta ajan mittaan (kymmenessä vuodessa ehkä) katoavat. Sen läskin hävittäminen on jo hankalampi homma. Yritä kuitenkin!
Ihmessä voi olla mahdollista, että palstalla sinua poloista vastaan aina hyökätään jollain tavalla, kun sinä vastailet tai kommentoit aika usein tällälailla asiallisesti ja sopuisasti.
...Kauko boyn kommentti ansaitsi jotakin muuta?
Moukat saavat sen mitä hakevatkin.
Teillä alamittaisilla on täällä aina päämääränänne yrittää kaikin tavoin mollata edistyneempiä tanssijoita, jotta saisitte edes jotenkin omaa kalvavaa kateuttanne ja alemmuudentunnettanne lievennetyksi.
Kommentti oli asiaton, muttei se liene oikeuta käyttämäsi kaltaiseen vastaukseen.
Voisitko kertoa miten minä olen sinua mollannut?? Tai jotain muuta edistynyttä tanssijaa, tai yleensäkään ketään?? Millä perusteella luokittelet minut moukaksi tai alamittaiseksi?? Missä ilmenee minun kateus?? tai alemmuudentunne?? Edellisesä viestissäni yritin tuoda julki näkemystäni siitä, miksi sinä aika usein joudut hyökkäyksien kohteeksi, mutta se taitaakin olla tarkoituksesi, että pääset taittelemaan sanan säilää ja osoittamaan suuren älykkyytesi ja erinomaisuutesi lähes joka asiassa, mutta ei ainakaan minun mielestäni onnistu muita julkisesti alentamalla itsensä ylentäminen.
Jonkinlainen nykyajan don Quihotin ja Robin Hoodin yhdistelmä d:-)
...don Quiote tai joskus Quixote, mutta ei koskaan Quihoti.
...ei muka oikeuta?
Kauko pyrki nimenomaan loukkaamaan noita tarkoittamiaan tanssijoita, joiden katson kuuluvan omaan viiteryhmääni. Pyrin aina puolustamaan heitä silloin, kun he joutuvat täällä asiattomien hyökkäysten kohteeksi.
Sinua en tietääkseni luokitellut miksikään. Tosin, kun katsot aiheelliseksi puolustaa moukkia, lienet ainakin jossakin määrin samaa lajia itsekin.
Myöskään en väittänyt sinun mollanneen minua.
Alamittaisuuden yhtenä mittarina voidaan pitää vaikka possessiivisuffiksien puuttumista. (Vitsi!)
Kitenkin olet selvästi osoittanut asenteesi edistyneitä tanssijoita kohtaan.
Tuo viimeinen virkkeesi on niin pitkä ja epäjohdonmukainen, että se itse jo kuvaa tuota kompleksisuutta hyvin.
Jos jonkin tunteen vallassa lukee ja sitten vielä kirjoittaakin, on tulos tuollainen: ei mitään järkeä.
Nuo väittämäsi asiat syntyvät niin sinun kuin muidenkin alamittaisiksi määrittelemieni ihmisten korvien välissä juuri mainitsemistani syistä.
Itse en ole itseäni koskaan kehunut, vaikka täällä yhtenään niin väitetäänkin. Kukaan ei kuitenkaan ole kyennyt pyynnöistäni huolimatta laittamaan yhtäkään esimerkkiä asiasta näkyville.
P.S. Tekstiä olisi helpompi lukea, jos käyttäisit kappalevälejä.
P.P.S. Kysymysmerkit (tuplinakaan) eivät ole pilkun korvikkeita.
Tehneen kardinaalimunauksen, tietenkin kyseessä on don quijote http://fi.wikipedia.org/wiki/Don_Quijote
Niinkuin kerroit, vaikka sinullakin pääsi lipsahdus käymään (tai wikipedialla), lisäksi kieliopissa taipuvat käyttämässäni muodossa samalla lailla hot sekä hoti, joten siinäkin sinulla tuli tahallinen provosoiva väärinymmärrys.
Oikeuttaa puolustamaan, sitä en kieltänytkään, puolustamistyyliin lähinnä otin kantaa.
No, jos et tietääksesi luokitellut, niin tämä virke lienee tullut tietämättäsi: "Teillä alamittaisilla on täällä aina päämääränänne yrittää kaikin tavoin mollata edistyneempiä tanssijoita, jotta saisitte edes jotenkin omaa kalvavaa kateuttanne ja alemmuudentunnettanne lievennetyksi"
Asenteestani edistyneisiin tanssijoihin olet saanut jostain melkoisen vikaan menneen käsityksen (tämän päättelin kirjoituksistasi), olen lukenut itseni edistyneeksi tanssijaksi jo viime vuosituhannella, enkä ole ainoa, joka minut on mainittuun ryhmään sijoittanut.
Jos virkkeni on mielestäsi liian pitkä, niin voitanee miettiä onko vika lukijassa vai kirjoittajassa, samoin, kuin epäjohdonmukaisuutta luokitellessa, minä olen jäävi kinaamaan asiasta, jokainen määritelköön oman kantansa.
Olet siis sitä mieltä, että jos jonkun tunteen vallassa lukee tai kirjoittaa, niin tuloksessa ei ole mitään järkeä? No, kai se on niin.
Mitä väittämiäni asioita tarkoitat?
Nyt on luetun ymmärtämisessä tullut virhe: Minä en ole kirjoittanut sinun kehuneen itseäsi, lueppa uudelleen kohta, josta sellaisen keksit, tai todista, että olen sellaista väittänyt.
Toivottavasti tämä viesti oli helpompi lukea, kuin edellinen.
Kysymysmerkit viestissäni eivät olleet tarkoitettu pilkun korvikkeeksi, eikä muutenkaan viesteissäni ole pyrkimys saavuttaa kieliopillista täydellisyyttä. Pyydän anteeksi, jos siitä on sinulle haittaa.
Näissä keski ikäisissä yh -nirpoissa on vielä havaittavissa seuraavaa:
* vyötärön hävinnyt hoikkuus raskauden myötä
* levinnyt perse synnytyksen myötä
* riipputissit imetyksen myötä
Silti ne vielä nirppailee. Huoh.
Edistyneeksi voi kuka tahansa itseään väittää, kuten sinäkin siis itseäsi kehuen juuri tuolla ylempänä teit.
Asian toteaminen käytännössä on sitten vähän eri juttu.
Pitäisi olla varovainen toista jostakin syyttäessään, ettei tule itse langenneeksi.
Tämä sitten: "...tahallinen provosoiva väärinymmärrys."
Jokainen ajattelukykyinen, tätä palstaa lukeva ihminen kyllä tietää keillä on täällä tapana provosoida.
Paljastuit juuri tuossakin kohdin.
(Erisnimien taivutus tapahtuu lisäämällä taivutuspääte sanan loppuun, joskus käytetään heittopilkkua välissä. Mitään kirjaimia ei poisteta tai muuteta.)
Aatetoverisi tuolla jo taas näköjään jatkaa korrektien käsitystensä ilmaisemista edistyneistä tanssijoista, jotka eivät ole hänen lähestymisyrityksiinsä suhtautuineet suopeasti. On vain hiukan vaihtanut nimimerkkiään.
(Vai oletkohan tuossakin tapauksessa sittenkin sinä kyseessä?)
En minä kehunut, vaan kerroin lukevani itseni mainittuun joukkoon.
Kyllä varmaan jokainen tietääkin provosoijat yleensä, mutta minusta mainitsemani tapaus oli tahallinen provosoiva väärinymmärrys.
En ymmärrä mistä paljastuin, voisitko valaista?
Tietenkin olet oikeassa erisnimien suhteen, minun olisi pitänyt kirjoittaa Quihotn ja jos erisnimi on esimerkiksi Max, niin sehän taipuu Maxn tai Max'n, niinkö? Minä olisin tietämättömyyttäni taivuttanut sen muotoon Maxin, mutta tulihan sekin virhekäsitys nyt oikaistua.
Minkä aatesuunnan toverista on kyse?
(minä en ole osoittanut epäsuopeutta, ainakaan julkisesti, aatetovereitanikaan kohtaan, joten minä en ole kyseessä)
ps. Sinulta unohtui kommentoida minun luokittelua koskenut kohta, vai ymmärsinkö kirjoituksesi väärin.
Et myöskään todistanut minun väittäneen sinun kehuneen itseäsi.
jk. pyydän myöskin anteeksi tässäkin viestissä esintyviä kieliopillisia virheitä ja puutteita, mutta minä en pysty parempaan.
Tarkoitat Komean Kollin (huomaatko, oppi on mennyt perille, ainakin erisnimen suhteen) määritelmiä, niin tekstistä ei minun mielestäni ilmene suoranaisesti minkäänlaista aatesuuntaa, ainoastaan näkemys keski-ikäisistä yh-äideistä, ja vaikka asia on melko brutaalisti ilmaistu, niin ei se kaikilta osin ole vallan paikkansapitämätöntäkään, sillä mainitut muutokset ovat tapahtuneet aika usein mainituissa tapauksissa, riippumatta siitä, onko kyseessä yh-äiti vai perhesuhteessa elävä.
Nirppailisi? Mikäli on edistynyt tanssija, niin ei kai sitä hävinnyt hoikkuus, leveä perse tai riipputissit muuta, vai muuttaako? Ainoa isompi haitta saattaa olla riipputisseistä, mikäli ne kädenalitansseissa pyöriessä läiskivät ympäristössä oleilevia, tai liikkeen jatkuvuus vie daamin lisäkierroksille.
Päivillä lapsia? Kaksi? Ja viela lisäksi yksinhuoltaja. Viimeksi kun olin puheissa, niin ei ollut yhtään. Vaikka onhan siitä jo aikaa, yli kuukausi.
...mutta teidän manipulaatiopuuhannehan kohdistuukin tämän palstan heikoimpiin lenkkeihin, jotka ovat jo valmiiksi samaan suntaan kallistuneina.
Jokainen edes jossakin määrin älykäs lukija kyllä tietää, että aloitusrepliikissä kohteena ollut taitavien naistanssijoiden ryhmä tuossa saa katkeran kaunan aikaansaaman parjausryöpyn niskaansa.
Teeskennellä aina voi, mutta ei pidä kuvitella, että kaikki uskovat.
Kyllä minäkin sen tiedän, että mainittu ryhmä oli kyseessä KK:n kirjoituksessa, enkä sitä omassa kirjoituksessanikaan asettanut kyseenalaiseksi.
Jokainen edes jossainmäärin älykäs lukija ymmärtää tekstistäni, että siinä otettiin kantaa useimpien keski-ikäisten naisten vartalossa tapahtuneisiin muutoksiin, eikä pelkästään taitavien naistanssijoiden. Arviossani ikäänkuin komppasin KK:ta niiltä osin, kuin naisen vartalon muutoksista oli kyse, mielipidettä sen sijaan luonnehdin brutaalisti ilmaistuksi.
Sinun loputon riidanhalusi ja halusi todistaa olevasi oikeassa, sekä jatkuva muiden kirjoittajien parjaaminen, sekä se, että jos et muuta parjattavaa toisen kirjoitelmasta löydä, niin nostat esiin jonkin kieliopillisen virheen (missä asiassa et aina osu ihan nappiin), tai muunlainen riidan haastamisesi tällä foorumilla saa minut lopettamaan tämän hedelmättömän keskustelun.
ps. Olet aina mainostanut, että sinulla on arkistoituna kaikki kirjoitukset, joissa olet ollut osallisena, joten otappa esiin joku, esimerkiksi vuodelta 2004 oleva kirjoituksesi ja vertaa sen sisältöä nykypäivän kirjoituksiisi sisällön agressiivisuuden suhteen. Kun olet vertailun suorittanut, niin vietä tovi mietiskellen, mistä johtuu ero, että ennen sinun kirjoituksissasi oli paljon vähemmän negatiivisia laatusanoja kanssakirjoittajistasi, ja olisiko sinulla mitään mahdollisuutta vaikuttaa vaihdettujen mielipiteiden tasoon (sen toki tiedän, että moukat, älyllisesti vajavaiset, ajattelukyvyttömät, alamittaiset jne. kirjoittelevat kukin laillaan, mutta minun kirjoituksiini ei ole kukaan aiemmin vastannut läheskään yhtä agressiivisesti ja minua alentavasti, kuin sinä, ei edes mainitunlaiset kirjoittajat. Enkä löydä omista vastauksistani sinulle mitään lähellekään yhtä alatyylin arviointia sinusta, tai muistakaan ihmisistä, kuin sinä käytät)
p.p.s Kirjoitit eräässä aiemmassa repliikissäsi, että edistyneisyyden toteaminen on eri juttu, niin se onkin, tanssiaiheisilla leireillä, joilla olen ollut, minut on tämän vuosituhannen puolella luokiteltu yleensä aina edistyneiden ryhmään, joinain kertoina kilparyhmään, eikä määrittelyä ihan aina tehdä itse, mutta itse sen joutuu toteamaan.
Nauti elämästäsi, kun kerran pääset netissä purkamaan agressioitasi, sekä pönkittämään itsetuntoasi alentamalla muita kirjoittajia milloin milläkin tavalla, mutta yritä muistaa, että sinun totuutesi ei aina välttämättä ole se ainoa oikea, eikä kaikki, jotka ovat erimieltä kanssasi, ole vihamielisiä sinua kohtaan, niin elämäsi saattaa tulla helpommaksi, vaikkei ehkä värikkäämmäksi, eikä pidemmäksikään.
En ole koskaan sanonut taltioineeni kaikkia kirjoittamiani vietsejä.
Toiselle (varteenotettavammalle) palstalle kirjoittamistani teksteistä kyllä suurin osa on omalla koneellani tallessa.
Sensijaan tälle roskasivustolle kirjoitettuja ei juuri ole syytä tallennella.
Tuota mahdollista poliisitutkintaa varten olen vasta tänä syksynä ruvennut keräilemään minuun kohdistettujen kunnianloukkausten ja muiden solvausten ja perättömien väittämien paperikopioita.
Tähän kehoitukseesi löytää jokainen vastauksen, kun noita solvaajien tekstejä muutaman sata kappaletta lukee:
"...mistä johtuu ero, että ennen sinun kirjoituksissasi oli paljon vähemmän negatiivisia laatusanoja kanssakirjoittajistasi, ja olisiko sinulla mitään mahdollisuutta vaikuttaa vaihdettujen mielipiteiden tasoon..."
Millähän tavoin itse suhtautuisit, jos sinua toistuvasti, vuosi vuoden jälkeen, yhteensä todellakin sadoissa eri viesteissä syytettäisiin jokseenkin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta -pedofiliasta lähtien?
Älä viitsi teeskennellä noin naiivia sinisilmäisyyttä! Minua et siihen uskomaan saa.
Tyhmimmät toki uskovat, koska niin haluavat, ja kuten sanoinkin jo aiemmin, nimenomaan heihin sinä vaikutusta pyrit tekemäänkin.
Ääliöiden kuninkaana oleminen on mielestäsi ilmeisesti hyvinkin tavoiteltava asema.
Truehum: "Kitenkin olet selvästi osoittanut asenteesi edistyneitä tanssijoita kohtaan... Kauko pyrki nimenomaan loukkaamaan noita tarkoittamiaan tanssijoita, joiden katson kuuluvan omaan viiteryhmääni."
Luetko itsesi edistyneiden tanssijoiden joukkoon - millähän perusteilla? Näytöksi ei riitä, että edistyneet sinua hakevat, heillä voi olla siihen ihan muita syitä.
Kirjoituksesi kaipaisi välillä kyllä kielenhuoltoa.
..kaipaisi huoltoa.
Ymmärryspuolella ainakin mättää pahasti.
En sanallakaan määritellyt oman tanssitaitoni tasoa.
Kerroin kokevani noiden kyseisten henkilöiden kuuluvan viiteryhmääni (tunnen heidät kaikki).
Siellä korvien välissä muhii kaikenlaista. Yritä saada se matolaatikkosi jonkinlaiseen järjestykseen!
"Kerroin kokevani noiden kyseisten henkilöiden kuuluvan viiteryhmääni (tunnen heidät kaikki)."
Voitko tosiaan sanoa tuntevasi valtakunnan kaikki "edistyneet" tanssijat? Aika fakiiri olet. Mitä sillä edistyneisyydellä sitten tarkoitatkin.
Viiteryhmään "kuuluminen" ei tarkoita sitä, että vain "tuntee" kaikki johonkin ihmisjoukkoon (tai -laatuun) kuuluvat henkilöt. Kyllä siihen vaaditaan, että myös itsellä on se ominaisuus, joka ryhmää yhdistää.
Joskus aiemmin kyllä muistan sinun maininneen kuuluvasi tanssilavojen parhaimpaan kuudennekseen, mutta siitä ei nyt jaksa jankuttaa.
...aloittaja krjoitti näin: " Eniten näitä pakkeja on sattunut kolmilammilla. Jos tunnistat itsesi niin kertoisitko miten olen suututtanut sinut, kun vihaisesti annoit pakit."
Kolmilammin lisäksi (ja sielläkin käy jokseenkin koko Suomen lavatanssieliitti) tunnen samaa joukkoa kaikkialta valtakunnan alueelta. Piirit eivät ole kovin suuret -jokseenkin parinsadan hengen luokkaa.
Tässä ahkerasti lavoja toistakymmentä vuotta kolunneena (yhteensä pitkälti toista tuhatta lavakäyntiä ja jokseenkin saman verran ravintoloissa noiden tapaamisia -leireistä puhumattakaan) ja melko vahvasti nimenomaan siihen terävään päähän keskittyen olen todellakin tutustunut niin suureen joukkoon edistyneitä tanssijoita, että voin vallan mainiosti sanoa heidän kuuluvan samaan viiteryhmään kanssani.
Tanssimisen lisäksi tuon asian voi todeta jokseenkin jokaisena tanssi-iltana jo siitäkin, että tervehtivät ja tulevat juttelemaan (moni on kanssani sähköpostitse ja puhelimitsekin yhteydessä). Lisäksi tiedän useiden kymmenien nimet, ammatit, perhesuhteet, elämäntilanteet jne. Samoin hekin tietysti tietävät minusta samat asiat.
Melkoisen yksinkertainen olet, ellet tiedä, mitä lavatanssijoista kyseen ollen edistyneillä tarkoitetaan.
"Kauko pyrki nimenomaan loukkaamaan noita tarkoittamiaan tanssijoita"
Siinä varsin heikosti onnistuen. Sen verran typerä kirjoitus, ettei tuollaiselle jaksa kuin hymähtää.
Sen sijaan toisessa pyrkimyksessään hän kyllä onnistui: Hän haki kirjoituksellaan reaktiota ja - jälleen kerran - tämä pyrkimys palkittiin. Onneksi olkoon!
Truehum: "Kolmilammin lisäksi (ja sielläkin käy jokseenkin koko Suomen lavatanssieliitti) tunnen samaa joukkoa kaikkialta valtakunnan alueelta. Piirit eivät ole kovin suuret -jokseenkin parinsadan hengen luokkaa."
Jatkaa hän: "...voin vallan mainiosti sanoa heidän kuuluvan samaan viiteryhmään kanssani."
Vai käsittää siis Suomen lavatanssieliitti ("eliitti", heh :-) noin parisataa henkilöä..!
Hmm... tässäpä mietittävää, monestakin näkökulmasta. No, tässä yksi: Suomen lavoilla käynee useita tuhansia ihmisiä, enemmän tai vähemmän säännöllisesti. "Eliitti" edustaa tässä otannassa siis mielestäsi noin 5-10 %:n ihmisjoukkoa. Johon "viiteryhmään" (huom. edistyneet) katsot siis kuuluvasi. Kovastipa olet siis petrannut keväällä ilmoittamastasi parhaimpaan kuudennekseen kuulumisesta!
Aika huvittavaa on se, että viiteryhmään kuuluminen tulee todistetuksi satunnaisilla tervehdyksillä ja jutteluilla. Ja peräti jonkun nimen ja ammatin tuntee hän... (tälle jo nauravat kyllä hevosetkin).
...Schumacherin. Reaktioherkkyydessään (ja -kiivaudessaan) reagoija ylittää F1-kuskitkin. Eri asiassa tietysti.
...on erittäin pahoja puutteita luetun ymmärtämisessä ja melkoisia ongelmia asennnepuolella myös.
Mitähän, jos yrittäisit oikein hitaasti lukemalla muutaman kerran uudelleen.
Minä en jaksa idioottitasoisille ihmisille kaiken aikaa rautalankaa väännellä.
Todellisuudessa sinun kuitenkin kannattaisi lopettaa yrittäminenkin. Noilla eväillä sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia.
...on maailman vaarallisin asia.
Sen vuoksi ihminen onnistuu todella nopeasti tuhoamaan kaiken sen, mitä aika on miljoonien ja miljardien vuosien kuluessa tänne onnistunut kehittämään.
Niinpä jokaisen pitäisi raivostua aina typeryyttä havaitessaan ja pyrkiä sen hävittämiseen.
Tällä palstalla tuo ihmisen ominaisuus on paljon pahemmin esillä kuin missään muualla. Teissä se kulminoituu järkyttävämmin kuin esimerkiksi jossakin kiihkoislamilaisessa valtiossa tai Pohjois-Koreassa.
Jos joku teidät ja teidän "ajatuksenne" hyväksyy, ei kyllä normaaliudesta ymmärrä mitään.
Kyllä me muut, me normaalit ihmiset, olemme huomanneet että sinulla intoa ja raivoa piisaa, hävityshommiinkin... Olisi sinusta aikoinaan saatu oiva ja innokas apuri rodunjalostushommiin.
"Niinpä jokaisen pitäisi raivostua aina typeryyttä havaitessaan ja pyrkiä sen hävittämiseen."
Huh-huh! KUINKAHAN pahalta maailma enää näyttäisikään, jos kaikki ajattelisivat ja toimisivat tuolla tavalla!
Joo, ei näytä sinulta saavan kuin tyhjyyttään kolisevia vastauksia, vailla minkäänlaista kestävyyttä.
Pitänee vaihtaa matoja.
Niinpä!
Vaarallista ajattelua tuontapainen aina on, sillä kukapa sen "typeryydenkään" oikeudenmukaisesti maailmassa mittaisi.
Saatetaan siinä "typeryyden hävittämisen" nimissä tulla hävittäneeksi kaikenlaisia (ja -laatuisia...) vähemmistöjä, jotka muuten vaan eivät satu istumaan valtaapitävän ajatustapaan.
Tuota toisinajattelevien laajamittaista hävitysvimmaa koettiin 1940-luvun alun Euroopassa. Nostaako se nyt päätään täällä tanssimaailmassakin, tanssieliitistäkin jo puhutaan? Pelottavaa...
Voi kun saisi joskus lukea tätä palstaa ilman että ukkojumala "tosihymisijä" tarttuu jokaiseen aiheeseen,
ja johtaa keskustelun pois aiheesta.
Voi kun edes joku saisi joskus kysymyksiinsä asiallisia, avuliaita vastauksia ilman "tää on provo" kommentteja.
Ai sori toihan on varmaan rekisteröity tavaramerkki.
Ehkä se päivä vielä joskus koittaa.
Tätäkään ketjua en kokonaan voinut lukea,
ja miksi olisinkaan, kun sekin meni TH v.s. muu maailma otteluksi.
Kannattaisi varmaan joskus miettiä, miksi näin käy. Niin vikahan on tietysti "kaikissa muissa".
Pitäisikö olla erikseen keskustelupalsta "satunnaistanssijat" ei PRO-väelle, vai mitä :D
...sellainen päivä, ettei muutaman lenkin ja kaupassakäynnin lisäsksi ollut kummemmin tekemistä. Niinpä ajankuluksi kelpasi täällä joutavanpäiväisen väen kanssa vääntäminen.
Joku raja kuitenkin on sillä, miten kauan viitsii henkisten ja fyysisten ongelmiensa runtelemien alamittaisten tyhjäpäiden parissa puuhastella.
Niinpä saatte nyt ainakin jonkin aikaa yrittää tulla toimeen keskenänne. Helppoa luulisi olevan, kun samantasoisia toistenne kanssa olette.
Sillä tavoin tanssiharrastuksessakin hauskinta on -samantasoisten kanssa.
Tämä on ihan totta, ihmetyttää tosiaan minkä takia tämä Tosihymisijä (hyvä käännös englannista!) jaksaa nähdä koko maailman olevan itseään vastaan. Pelottaa vaan, kun hän alkaa kantaa mielessään ajatuksia raivosta ja hävittämisestä (ks. aiempi viestiketju). Tämän on maailmalla nähty johtavan monenlaisiin tuhotekoihin.
Eikö viiteryhmäsi tänään huolinutkaan seuraansa?
Kirjoittaa hän:
"Todellakin melkoisen iso osa tanssijoista -palstalaisistakin- haluaa varsin sitkeästi säilyttää ainakin osan anonymiteetistaan. Minäkin tunnen suuren joukon sellaisia tanssijoita ja varsinkin tanssijattaria, joiden etunimeäkään edes en ole usean vuoden tanssimisen jälkeen vielä onnistunut saamaan tietooni.
Yhtä iso on niiden joukko, joilta vain juuri tuo etunimi on ainoa irronnut tieto."
Eli se siitä viiteryhmään kuulumisesta ja kaikkien tuntemisesta, heh-heh... (jatketaan me normaalit ihmiset taas nauramista).
Viestissäsi http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=98&conference=611&posting=22000000028411061
kerroit
"Myöskin, jos yhtään olet osannut lukea, olisit kyllä havainnut, että asiallisuuteen vastaan asiallisuudella."
Tämäkö http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=98&conference=611&posting=22000000029563954 on mainitsemasilainen asiallinen vastaus?
Kun nyt kerta tunnustit raivokkaan halusi hävittää typerykset maailmasta, niin kuinka tämän toteuttaisit mieluiten?
Entisenä sotilaana varmaan olet miettinyt vaihtoehtoja ja olet asiantuntija vastaamaan mikä olisi tehokkain tapa hävitykseen.
...näkyy kukkivan yhtä väkevänä kuin aina ennenkin. Ei auttanut tauko mitään.
Ensimmäiseksi pitäisi tietystikin saada pöljät oppimaan lukemista ja ennen kaikkea ymmärtämään lukemansa (mahdoton tehtävä -myönnän).
Näin kirjoitin: "Niinpä jokaisen pitäisi raivostua aina typeryyttä havaitessaan ja pyrkiä sen hävittämiseen."
Siipä peruskouluun. Teille oikeastaan pitäisi perustaa niitä apukouluja uudelleen, nythän ne ovat jo kauan olleet harjaannuttamiskaouluja nimeltään. Ei teitä mikään harjaannuttaminen miksikään muuta, ihan alusta olisi aloitettava.
Rautalankaa: Typeryys on ominaisuus, typerys on henkilö.
Valkeniko?
Montako sotilasta tunnet. Minä tunnen satoja. Kaikki ovat keskimääräistä fiksumpia.
Ne muutamat sivarit sensijaan, johin olen joutunut tutustumaan, ovat olleet melkoisen outoa porukkaa.
Teitä kommunisteja onneksi enää harvoin joutuu missään kohtaamaan.
...yrittää olla nokkela?
Onnistuit varsin taitavasti kompastumaan puolitangossa oleviin sukkahousuihisi.
Tuo tanssinetista nappaamasi ote viestistäni kertoo, että kaikista tuttavistanikaan en tiedä kaikkea -ei tiedä kukaan muukaan omistaan.
Siis taas ensin oikein alkeis-alkeismatematiikkaa:
Olen sekä täällä että muillakin sivustoilla kertonut useissa eri yhteyksisä tuntevani ainakin tuhat tanssijaa.
Täällä, tässä käynnissä olevan keskustelun jossakin vaiheessa, olen heittänyt esiin arvion ns. lavatanssieliitin suuruusluokasta. Sen katson olevan kooltaan jokseenkin 200 henkilöä.
1 000 - 200 = 800.
Pysytkö vielä mukana? No et tietystikään, mutta muiden lukijoiden joukosta joku voi pysyä.
Voisikohan olla mahdollista, että noiden kahdensadan joukossa olisi jonkin verran sellaisia, joista hallussani ei ole muita tunnistetietoja kuin etunimi tai nimimerkki?
Samoin on aika luonnollista, että lopuista, kahdeksastasadasta siis, melkoinen joukko on myös tuollaisia tai peräti kokonaankin nimeltä tuntemattomia.
Tuotakaan et tajunnut, mutta ehkäpä joku muu kuitenkin, joten jatkan.
Ihmisen voi tuntea melko hyvinkin tietämättä tämän nimeä. Ainakin minä voin.
Varsin monen nimettömäksi jääneen tanssijan taustoja tunnen laajaltikin. Tietoon tulevat mm. perhesuhteet, lasten määrä, ammatti, opiskelu, terveydentila, harrastukset, kiinnostuksen kohteet, mieliruoka -jopa seksuaaaliset mieltymykset.
Kaikkea tuota tietoa kertyy tanssin aikana jutellessa helposti. Silti nimen kysyminen saattaa jäädä jopa vuosikausienkin ajaksi yhdessä tanssituista, kymmenistä kilometreistä huolimatta.
Joidenkin kanssa vaikkapa sähköpostienkin vaihto palvelimen kautta voi säilyä nimimerkkien varassa pitkään.
Nimi ei tee ihmistä.
Kokeilepa itse tutustua joihinkin ihmisiin, niin saat jonkinlaisen käsityksen asiasta!
Ellet pysty järkevään keskusteluun, sinun lienee syytä pysytellä vaikkapa virkkuuhommissa. Niissä ei kummemmin aivoja tarvita.
Mitäpä arvelet tuon lukijoille kertovan sinusta?
Autan vähän: lapsille ja henkisesti lapsen asteelle jääneille on ylivoimaisen vaikeata vastustaa pienintäkään kiusausta.
Ainakaan et kykene erottamaan asiallista kommenttia asiattomasta.
Luepa hitaasti ja rauhallisesti muutaman kerran, mitä asiallisiin viestehin vastaamisesta kirjoitin ja sitten, mitä oli kirjoitellut KK.
Yritä tutustua myös omaan tuotantoosi objektiivisesti! (No et tietenkään kykene, joten anna artikkelit jonkun puolueettoman henkilön luettavaksi).
Kannattaisi aina ensin pyrkiä miettimään, riittääkö oma kompetenssi ja vasta sitten ryhtyä debattiin, jos tuntuu riittävän.
Rättivaraston sattuma korppi
Juuri siksi sinun tulisi pysytellä siellä Alepan kulmilla..
Komppaan. Arvaamattomalta ja kipeältä vaikuttaa
sanoi hän:"Ihmisen voi tuntea melko hyvinkin tietämättä tämän nimeä. Ainakin minä voin"
Se on kyllä huomattu ja sama ihminen voi väitellä joka asiasta tietämättä siitä mitään ja olla aina oikeassa, ellei toisin todisteta ja jos todistetaan, niin asia vaietaan pois listoilta, eikä siihen palata. Näin se toimii ainakin yhden kirjoittajan osalta (joka vastausviestissään tähän kertoo, etten minä mitään ymmärrä, koska olen älyllisesti vajavainen, kateellinen provosoija).
...itseäsi kuvasit, joten minun ei tarvitse.
Jos sinun kykysi ovat niin rajalliset, että et voi tuntea jotakuta ihmistä, ellet tiedä tämän nimeä, olet todella outo tapaus.
Käsittääkseni ihminen on olemassa ihan täytenä itsenään jopa kokonaan ilman nimeäänkin. Se ettei ole tullut kaikille esittäytyneeksi, ei hävitä ketään olemasta eikä häivytä hänen ominaisuuksiaan ja elämäsä sisältöä minnekään.
Laitapa sitten malliksi esille jokin sellainen asia, josta olen väitellyt tietämättä siitä mitään!
Mikäli sinä et jotakin asiaa ymmärrä, ei se todellakaan tarkoita sitä, ettei joku toinen tiedä siitä mitään.
Eipä sinun olisi tarvinnut mitään kirjoittaa, kyllä kaikki tiesivät vastauksesi sisällön jo valmiiksi. Sinä käytät vastausviesteissäsi aina hiukan eri muotoja, mutta asiasisältö on joka kerralla sama: muut on idiootteja, ja sellaiset, jotka ovat erimieltä kanssasi, ovat emäidiootteja.
Minulle on ylivoimaisen vaikeaa vastustaa kiusausta, eli olen joko lapsi tai henkisesti lapsen asteella d:-). En sitä kuitenkaan pidä kovin pahana asiana, sillä näin on elämä helpompaa.
Minusta tuntuu, että hyvin pieni osa lukijoista kykenee erottamaan sinun kirjoituksistasi asiallisuutta, mikäli sinä olet luokitellut vastaajan mielessäsi joksikin älylliseen tai henkiseen alaluokkaan kuuluvaksi, sillä niissä ei asiallisuuksia paljonkaan ole.
KK:n viestit ovat asia erikseen, minä kommentoin omiin viesteihini vastaamista, johon tuotantoon olen tutustunut yrittäen soudattaa objektiivisuutta. Löysin sielä joitain, kevyesti provosoivaan viittaavaa, mutten mitään suoranaista hyökkäystä tai sinun arvioimistasi negatiivisesti. Tutustuin myös sinun vastauksiisi minulle, yrittäen noudattaa samoja kriteereitä, kuin omien viestieni tutkimisessa, enkä löytänyt sinunkaan viesteistäsi mitään kevyesti provosoivaan viittaavaa, vaan selkeitä provoja, selkeitä hyökkäyksiä minun älykkyyttäni, luokitteluani jne kohtaan, kaikissa viesteissäsi on joku alentava kommentti minusta.
Minä olen ehkä väärä henkilö miettimään omaa pätevyyttäni alkaa väittelyyn asioissa, joissa on kyse mielipiteistä, enkä myöskään yritä hakea lisäarvoa kirjoituksilleni käyttämällä sivistyssanoja, vaan yritän pärjäillä suomenkielellä. Sinä ilmeisesti tiedät olevasi pätevä joka asiassa.
...silloin, kun joku (nyt esimerkiksi sinä) ei pysty ymmärtämään saati kestämään sitä, että muut ihmiset voivat tietää ja taitaa sellaista, mihin itse ei kykene.
Niinpä sitten kokee, että ne muut valehtelevat ja inttävät asioista, joista eivät mitään tiedä.
Usko nyt jo lopultakin, että kaikki eivät ole yhtä tyhmiä!
On ihan turha tulla vaatimaan jotakuta (minua nyt yleensä täällä) tunnustamaan olevansa väärässä jossakin asiassa, jossa aivan varmasti tietää olevansa oikeassa.
Ei se niin toimi. Inkvisitio ja Neuvostoliittokin yrittivät aikoinaan samaa.
Teidän kanssanne inttäminen on pakko aina jossakin kohdin lopettaa, kun on aivan selvää, ettei teidän järkenne riitä asiaa tajuamaan, vaikka miten monta kilometriä rautalankaa vääntelisi.
Maailmassa on niin paljon muutakin (ja hauskempaa) kuin vain idioottien kanssa jänkkääminen.
"Maailmassa on niin paljon muutakin (ja hauskempaa) kuin vain idioottien kanssa jänkkääminen"
Tämä on kovin hauskaa
Joidenkin mielestä maailmassa on niin paljon muutakin (ja hauskempaa) kuin vain idioottien kanssa jänkkääminen, miten sinun mielestäsi asia on?
Niin ja lahtarien kätyrit ja ihramahaiset verenimijäporvarit pieksivät ja kyyditsivät väkipakolla 30-luvulla "väärin"-ajattelevia, rehtejä työläisiä ja vasemmistoideologeja.
yksinhuoltajuus jotenkin synti? Yhtä paljon lienee munavelkaisia isiä..
Termi minulle ehhehhehhehheeehheheheehh!!! munavelkainen
Naiset nyt vaan antavat pakkeja syystä tai ilman. Sattuu olemaan _ne päivät_, välillä vaan muuten mielenosoitetaan, joskus pakit saa syystä. On täysin mahdollista, että kyseinen nainen odotti hakuasi, ja kun sitä ei juuri sillä mainitulla hetkellä tapahtunut, antoi pakit. Mutta niinkauan kun eri vaihtoehtoja rivissä on, ei kannata panikoida yksistä pakeista, vaihtaa vaan naista.
Kokeileppas hakea tosiaan meitä siinä keskellä olevia ja tanssiin kutsua odottavia tyttöjä/naisia!
Ehkä mekin osaamme tanssia vaikka emme olekkaan sielä "paremmassa"päässä.Rimaa kannattaa joskus laskea,jos tosiaan haluat tanssia ja muutenkin pitää hauskaa!Lykkyä eteenpäin!!
Hyvä vinkki! Näin tein viimeeks kun oli liian
täyttä lavalla mihinkään kuviokiemuroihin.
Pitkästä aikaa sosiaalitanssia ja aivan oikeasti
oli hauskaa tarinoida tanssin aikana.
Pakit tuntuu minun mielestä aina niinkuin oltais satutettu.
Pakittajilla on pissiä päässä. Ainakin eräällä Sippolan martalla.
olen uusi harrastaja naisten rivistä ja eksyin sivulle...no, täytynee sanoa että kuulostaa nurkkakuntaiselta koiranäyttelyltä! Luulin että tanssiminen olisi mukava tapa viettää aikaa ja liikkua. Täytynee seurata tilannetta ja arvioida uudestaan uusi harrastukseni!
kuka hän ja missä yleensä?
Nettikeskustelut on vain nettikeskusteluja. Ei niistä kannata vetää johtopäätöksiä mihinkään suuntaan. Totea itse asioiden oikea laita tanssipaikoilla.
Haet niitä joita haluat hakea. Itse olen ainakin harvoin saanut pakkeja. Ymmärrän toki, että jos saa pakit, se on vähän niin kuin märkää rättiä kasvoille. Siitä on vaan päästävä yli. Saan pakit ehkä noin kerran kahdessa vuodessa, että ei se kovin suuri ongelma ole. Ilmeisesti et ole kovin kauan harrastanut vanhaintansseja?
Sissään ja itseensäpäin kääntynyt tanssikulttuuri ja aktiviteetti joidenkin miesten "höystämänä" ylittää joidenkin naisten egofiiliksen ja täten heiltä voi odottaa täysin minkäälaisen etiketin ja vastuuntunnon häivääkään toimintaa mikä voi kohdistua kehen tahansa.
Kun ja jos sattuu hakemaan sellaista sädekehässään paistattelevaa naista ja jotenkin "väärään" aikaan on tämä tahdittomuus arkipäivää vaikka itse täydellisyys hakisi,, vaikka lahden seudulta.
Nykytekniikalla olisi aivan helppa saada se taulu josta voisi lukea seuraavien haettavien kelpoisuuden niinkuin kappaleidenkin.
Olisihan se kiva kuin olisi kuin lentokentällä lähtevät ja saapuvat osastot voisi katsella "juoksevat" nimet joihin pyrkisi ehtimään hakea. Vai olisiko se laskevat ja nousevat? Naiset. Miehet. Kai pian siirrytään sitten niihin vuoronumeroihin tois sitä paljon puhuttua joustavuutta tuolta pankkivirkailunpuolelta.
Estyneet, ehtyneet, edistyneet eriytyneet, eroittelvat. tai jotain voisi kriteerit olla.