John Deere 510

Omistan otsikon mukaisen traktorin (muistaakseni vm. 67). Traktorissa on kolme voiman ulosottoakselia, kaksi takana ja yksi edessä. Tähän etummaiseen saa ainakin kiinni niittokoneen. Onko jollain tietoa, mistä tälläisen niittokoneen saisi? Vetovarret on toteutettu tässä poikkeuksellisesti. Siinä ei ole säätöjä reikien ja tappien avulla ollenkaan. Traktorissa on kaksi "made in" merkintää, USA ja Germany. Onkohan niin, että runko on tehty toisessa maassa ja moottori toisessa vai miksi näin? Onko kellään kokemuksia tästä traktorista, esim. kestävyydestä jne.
3811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moro,

meillä on JD Lanz 500, vm. -63, eroa näissä on kai ainoastaan 510:n suurempi iskutilavuus. Lanzithan oli yhdistymisen alkuaikojen koneita, käsittääkseni, siis niiltä ajoilta kun amerikkalainen JD ja saksalainen Lanz yhdistivät voimansa, koneet on tehty Mannheimissa. Varaosista saa kaikki, paitsi kytkimen. Tuo niittokone on varmasti vaikea, menee metsästettäväksi euroopasta. Olisin myös kiinnostunut. Olen kahlannut pirusti nettiä ym. medioita mutta tieto koneista on aika kortilla. Farmphoto.com :issa oli joskus kuvia Mannheimin museosta jossa oli näitä.

Mistä olet hommannut koneesi? Missä päin suomea sijaitset? Itte olen kuumeisesti metsästänyt ohje- ja varaosakirjoja 500:seen, ei vielä löytynyt. Onko sulla manuaaleja?

Palataan

T:J.J.

Äänestä
  • Traktorin ostin talokaupan mukana kun muutin Rymättylään.Joitain esitteen palasia löysin nurkistani tästä traktorista, niissä oli mm. kuvia tästä traktorista varustettuna etukuormaajalla ja mainitsemallani niittokoneella sekä tekniset tiedot. Taisi niissä olla mainintaa 310 ja 710 sarjastakin, jotka lienee ovat samaa sarjaa, oliskohan vain tuo 310 pienempi ja 710 suurempi. Koneeseen on vaihdettu putket edellisen omistajan toimesta (käytti pelkkää vettä ja tämä syövytti putkiin reikiä). Oletko sama tyyppi, joka kyseli JD tietoja masinistit.commissa? Siellähän jollain on JD 710 suomenkielinen käyttöohjekirja ja saksankielinen varaosakirja.

    Äänestä

  • John kirjoitti:

    Traktorin ostin talokaupan mukana kun muutin Rymättylään.Joitain esitteen palasia löysin nurkistani tästä traktorista, niissä oli mm. kuvia tästä traktorista varustettuna etukuormaajalla ja mainitsemallani niittokoneella sekä tekniset tiedot. Taisi niissä olla mainintaa 310 ja 710 sarjastakin, jotka lienee ovat samaa sarjaa, oliskohan vain tuo 310 pienempi ja 710 suurempi. Koneeseen on vaihdettu putket edellisen omistajan toimesta (käytti pelkkää vettä ja tämä syövytti putkiin reikiä). Oletko sama tyyppi, joka kyseli JD tietoja masinistit.commissa? Siellähän jollain on JD 710 suomenkielinen käyttöohjekirja ja saksankielinen varaosakirja.

    Terve,

    juu, olen mä masinisteissakin ollut esillä. En kyllä ole saanut kiinni niitä JD kavereita, että olisi voinut keskustella kopiointi hommista, valitettavasti. Eurajoelta joku kauppas mulle modifioitua JD Lanzia, siihen oli lyöty Mitsu Canterin mylly. Ja polvijärvellä olisi 710 myytävänä, siinä on manuaaleja mukana ja pelkästään niitä tuntuu olevan mahdoton saada edes kopiointiin. Aika kallis oli koko kone.

    Metsästys jatkuu..

    J.J.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


John kirjoitti:

Omistan otsikon mukaisen traktorin (muistaakseni vm. 67). Traktorissa on kolme voiman ulosottoakselia, kaksi takana ja yksi edessä. Tähän etummaiseen saa ainakin kiinni niittokoneen. Onko jollain tietoa, mistä tälläisen niittokoneen saisi? Vetovarret on toteutettu tässä poikkeuksellisesti. Siinä ei ole säätöjä reikien ja tappien avulla ollenkaan. Traktorissa on kaksi "made in" merkintää, USA ja Germany. Onkohan niin, että runko on tehty toisessa maassa ja moottori toisessa vai miksi näin? Onko kellään kokemuksia tästä traktorista, esim. kestävyydestä jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu