Laitosnuoret

Ehdotan palstaa nimeltä Laitosnuoret.

Perustelut:

Suomessa on noin 10.000 lasta ja nuorta sijoitettuna laitoksiin. Vähintä mitä voimme nuorten hyväksi ja näkyvyyden eteen tehdä on palsta heitä varten, jotta he tuoda kokemuksiaan julkisuuteen ja vertailla elinolojaan keskenään. Suomi24:ltä olisi lastensuojelullinen teko tehdä oma julkinen keskustelufoorumi tänne laitosnuoria varten. Heistä ollaan niin kovin hiljaa maassamme, vaikka asia koskettaa lukuisia laitokseen sijoitettuja lapsia ja nuoria, heidän läheisiään, sekä sijoittajavirkamiehiä ja suurta yleisöä myös.
Vähän aikaa sitten, että joku nuorikin kyseli laitosnuorille keskusteluyhteyttä.
1396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

samaa asiaa olen ajatellut ja puinut mielessäni pitkään.. faseen perustin ryhmän joka on tarkoitettu lastenkotilapsille,siellä nuoruutensa eläneille ja asiasta kiinnostuneille..odotan että ryhmä saisi jäseniä ja sitämukaa saataisiin jakaa kokemuksia ja tarinoita ja tukea toinen toisiamme kukin kykyjemme mukaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palstaehdotus kirjoitti:

Ehdotan palstaa nimeltä Laitosnuoret.

Perustelut:

Suomessa on noin 10.000 lasta ja nuorta sijoitettuna laitoksiin. Vähintä mitä voimme nuorten hyväksi ja näkyvyyden eteen tehdä on palsta heitä varten, jotta he tuoda kokemuksiaan julkisuuteen ja vertailla elinolojaan keskenään. Suomi24:ltä olisi lastensuojelullinen teko tehdä oma julkinen keskustelufoorumi tänne laitosnuoria varten. Heistä ollaan niin kovin hiljaa maassamme, vaikka asia koskettaa lukuisia laitokseen sijoitettuja lapsia ja nuoria, heidän läheisiään, sekä sijoittajavirkamiehiä ja suurta yleisöä myös.
Vähän aikaa sitten, että joku nuorikin kyseli laitosnuorille keskusteluyhteyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu