bodomin

Helsingin Sanomien mukaan seuraavanlaisia tavaroita oli kadonnut. Jollain voi olla jotain laatikon pohjalla.
http://www.bodomjarvi.com/index.php?id=8
4242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitenköhän on? Tutkisko Make linjaa, joka on joko tyhjä tai tekee hänestä itsestään pellen niidenkin silmissä, jotka ovat häneen sokeasti uskoneet?

Äänestä

eikä mitään viety.
Tuulikin uikkarit ja pyyhe toimivat sidetarpeina ja siksi hävitettiin.
Sepon rotsi oli revennyt tai kertoi jotain muuta illan kulusta, piti hävittää.
Lompakot ja muut tärkeät oli kerätty jemmaan jonkun kassiin, helppo viedä vaikka hämäyksenä. Tuskin uhreilta ainakaan hengittävältä Nilsiltä kädestä kelloa olisi otettu.
Ihan mahdollista, eikö?

Äänestä
  • Tuon vertaiset tilpehöörit oli helppo jemmata, varsinkin, kun osa kadonneiksi oli Gustun kertomaa. Ei ole mitään takeita siitä, onko hänen kassinsa tai kikkapihtinsäkään kateissa, hän töräytti ne kadonneeksi vasta kotiuduttuaan. Viinat on voineet kulkea Boismanin kassissakin.
    Kadoksissa on siis uikkarit ja pyyhe, pari lompsanläpyskää ja puukko tai kaksi sekä pusakka.
    Noista saa vaatimattoman kokoisen nyytin, joka on tosiaan helppo jemmata vaikka puuhun, kuten erään henkilön kerrotaan vihjanneenkin...

    Äänestä

  • Lökman kirjoitti:

    Tuon vertaiset tilpehöörit oli helppo jemmata, varsinkin, kun osa kadonneiksi oli Gustun kertomaa. Ei ole mitään takeita siitä, onko hänen kassinsa tai kikkapihtinsäkään kateissa, hän töräytti ne kadonneeksi vasta kotiuduttuaan. Viinat on voineet kulkea Boismanin kassissakin.
    Kadoksissa on siis uikkarit ja pyyhe, pari lompsanläpyskää ja puukko tai kaksi sekä pusakka.
    Noista saa vaatimattoman kokoisen nyytin, joka on tosiaan helppo jemmata vaikka puuhun, kuten erään henkilön kerrotaan vihjanneenkin...

    Sinne vaan kaikki, titi-tyy!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ryöstösaalis kirjoitti:

Helsingin Sanomien mukaan seuraavanlaisia tavaroita oli kadonnut. Jollain voi olla jotain laatikon pohjalla.
http://www.bodomjarvi.com/index.php?id=8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu