Miksi Suomen

on ruotsalainen johto?

Voisiko joku vähän selittää, kun en tällaista älyttömyyttä ymmärrä.
15886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Pidetään nyt sukunimi ja kansalaisuus erillään. Vieraskielinen sukunimi EI tarkoita vierasta syntyperää tai äidinkieltä. Ei siellä Ylen johdossa nähdäkseni ole yhtään vieraan vallan edustajaa.

Katsasta mieluummin suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksiin ja huolestu siitä, kuka meidät omistaa.

Äänestä
  • ... osakekannasta on reilusti yli 60 % amerikkalaisten eläkeläisrahastojen omistamia, loppuosastakin ainakin puolet muualla kuin Suomessa.
    Vaan eipä tästä kukaan tunnu olevan vittuuntunut tai edes huolissaan. Aika pientä on YLE:n johtoportaan tilanne, jossa sielläkään ei ole kuin yksi aidosti ruotsinkielinen henkilö.

    Äänestä

  • Eli onneksi meillä sentään on pakkomatematiikka ruotsalaisten suureksi harmiksi.

    Ohjelmatarjonnan ruotsalaispitoisuudesta voidaan kyllä päätellä myös YLEn johdon todellinen kansallisuus.

    Ruotsalaistenhan piti vetäytyä omalle kanavalleen, jota eivät katso edes ruotsalaiset itse, mutta edelleen vaan pukkaa niin maan perkeleesti kaiken maailman ruotsalaista ja "pohjoismaista" ohjelmaa myös YLEn pääkanavilta, ilman muuta tarkoitusta kuin YLEn ruotsalaisjohdon suoranainen vittuilunhalu suomalaisille lupamaksajille.

    Äänestä

Vaikea on selittää, kun älyttömyyttä on näköjään muuallakin kuin Ylen johdossa. Tässä kuitenkin tiedoksesi Yleisradio Oy:n johtoryhmän kokoonpano 1.6.2007 lähtien:

toimitusjohtaja Mikael Jungner
ohjelmistoalueen johtaja Olli-Pekka Heinonen
ohjelmistoalueen johtaja Atte Jääskeläinen
talousjohtaja Marja-Riitta Kaivonen
tekninen johtaja Jorma Laiho
viestintä- ja markkinointijohtaja Päivi Nummi-Aho
ohjelmistoalueen johtaja Annika Nyberg-Frankenhaeuser
henkilöstöjohtaja Liisa Ojala-Walker
strategia- ja kehitysjohtaja Ismo Silvo
hallintojohtaja Jussi Tunturi
ohjelmistoalueen johtaja Ville Vilén

Ketkäköhän näistä ovat niitä ruotsalaisia? Annika Nyberg-Frankenhaeuser on varmaankin ruotsinkielinen, koska on ruotsinkielisen ohjelmistoalueen johtaja, mutta ei hänkään ruotsalainen ole.

Ilmeisen yleisesti luullaan myös Mikael Jungnerin olevan ruotsinkielinen. Hän on kylläkin syntyään ihan täysin suomenkielinen; syntynyt Helsingissä ja varttunut Vaasassa. Ruotsinkielensä hän on oppinut koulussa, kuten sinäkin. Puoluekantakaan ei ole RKP vaan SDP.

Joten lopetettaisiinko tämä paskanjauhanta ja keskitytään faktoihin? Jooko?

Äänestä
  • paskat on jo housuissa.
    Suomen mökkitontit omistaa kohta venäläiset,
    Suomen eduskuntakin on täynnä ruotsinsuomalaisia ja muutenkin keltasia kuin kusi.
    firmat on kohta kaikki tärkeämmät myyty ulkomaille.
    Itsenäisyys meni EU:n myötä.
    Niin mitäs enää piereskelette, vaippoja vaan vaihtamaan.
    Ja pitäis tässä olla joku suvaitsevainen, never!!!!

    Äänestä

  • monilla on suomalaisuuteen viittaava nimi ei se mitään vielä todista. Ne voi kuitenkin olla piiloruotsalaisia. Jugnerinkin yö-todistukessa saattaa olla ruotsin numero yli 6 - ei sitä tiedä. Joten ruotsalaisia ovat ennen kuin muuta todistetaan.

    Äänestä

  • turha pierrä kirjoitti:

    paskat on jo housuissa.
    Suomen mökkitontit omistaa kohta venäläiset,
    Suomen eduskuntakin on täynnä ruotsinsuomalaisia ja muutenkin keltasia kuin kusi.
    firmat on kohta kaikki tärkeämmät myyty ulkomaille.
    Itsenäisyys meni EU:n myötä.
    Niin mitäs enää piereskelette, vaippoja vaan vaihtamaan.
    Ja pitäis tässä olla joku suvaitsevainen, never!!!!

    Tärkeimmät tiedotusvälineet on ruotsalaisten omistuksessa. Siis nämä lehtitalot ja Alma Media eli MTV-3 ja Sub-TV. En tiedä yksityiskohtaisemmin, mutta kyllä se ruotsalaisomistus on tosiasia.

    Suomalaiset ovat Suomessa lähinnä vieraita eli kylässä. Me mitään enää itse omisteta tai mistään päätetä.

    Ja ihmiset kantavat vaahto suussa rahaa Suomeen rantautuneisiin yhtiöihin, kuten Ikeaan, Clas Ohlsoniin ja H&M:ään. Onhan niitä muitakin. Ja Stockmann:kin rahoittaa jotain ihme yhdistystä tai vastaavaa jonka suuri päämäärä on vahva ruotsin kielen asema Suomessa. Kyllä taas korpeaa koko rahalla! :(

    Äänestä

  • noilla kirjoitti:

    monilla on suomalaisuuteen viittaava nimi ei se mitään vielä todista. Ne voi kuitenkin olla piiloruotsalaisia. Jugnerinkin yö-todistukessa saattaa olla ruotsin numero yli 6 - ei sitä tiedä. Joten ruotsalaisia ovat ennen kuin muuta todistetaan.

    Kiitos kevennyksestä. :-)

    Tuon tosikko swennomaanin kirjoitukset alkavat jo kyllästyttää.

    Äänestä

  • noilla kirjoitti:

    monilla on suomalaisuuteen viittaava nimi ei se mitään vielä todista. Ne voi kuitenkin olla piiloruotsalaisia. Jugnerinkin yö-todistukessa saattaa olla ruotsin numero yli 6 - ei sitä tiedä. Joten ruotsalaisia ovat ennen kuin muuta todistetaan.

    Onko sinulla itselläsi suomalainen nimi? Jos on ja koska nimi ei kerran todista mitään, niin silloin sinuakin voidaan pitää ihan samalla tavalla piiloruotsalaisena. Et voi tätä epäilystä mitenkään kiistää, koska silloin joudut kumoamaan aiemmat väitteesi. Kuinka aiot todistaa itsesi suomalaiseksi? Jos taas nimesi on ruotsinkielinen, olet siis julkiruotsalainen ja tuskinpa tänne kirjoittelisit.

    Vielä lisäkysymys: Mikä on yö-todistus? Vai olisiko yo-todistus? Mutta kun siinä ei ainakaan aiemmin ollut mitään ruotsin numeroa, vain reaaliaineiden pistemäärät oli merkitty numeroin. Se ruotsin numero löytyy sen sijaan päästötodistuksesta.

    Ja Jungnerkin on Jungner eikä Jugner. Voi, voi,...

    Lopettaisitko Salaisiin kansioihin paremmin sopivat salaliittoteoriasi tähän? Jooko? Joohan? Joo???

    Äänestä

  • ruotsalaiset pesivät, kuten Lipponen ja juuri Jungner.

    Ja sinun - kuten muidenkin ruotsalaisten - on syytä opetella erottelemaan ja ymmärtämään suomen kielen sanat kansallisuus ja kansalaisuus.

    Suomen kansalaisisista noin 92% on suomalaisia ja n. 5% ruotsalaisia ja loput venäläisiä ja muita kansallisuuksia.

    Äänestä

  • vaarallisimmat kirjoitti:

    ruotsalaiset pesivät, kuten Lipponen ja juuri Jungner.

    Kansalaisuus liittyy passiin, mutta kansallisuus liittyy useimmiten juuri kieleen. Siis Suomen ruotsalaiset, jotka vaativat ruotsinkielisiä TV-kanavia ja muita palveluja sekä rusinoita ruotsiksi, ovat kansallisuudeltaan ruotsalaisia, eivät suomalaisia.

    Myös henkinen identiteetti voi kasvaa kieroon, ruotsalaiseksi, esim. juuri Vaasan alueella, joka -vaikka onkin vain n. 20%-sesti ruotsalainen - on voimakkaasti ruotsalaisen rahan ohjauksessa.

    Äänestä

  • vaarallisimmat kirjoitti:

    ruotsalaiset pesivät, kuten Lipponen ja juuri Jungner.

    Ja sinun - kuten muidenkin ruotsalaisten - on syytä opetella erottelemaan ja ymmärtämään suomen kielen sanat kansallisuus ja kansalaisuus.

    Suomen kansalaisisista noin 92% on suomalaisia ja n. 5% ruotsalaisia ja loput venäläisiä ja muita kansallisuuksia.

    Jungnerista ei kovin pitkäaikaista vaaraa ole. Hänellä on väärän puolueen jäsenkirja taskussa ja palli heiluu jo uhkaavasti.

    Jungnerin syrjäyttämisajankohdasta voisi veikkaus tehdä hyvän pelikohteen. Seuraajaakin voisi veikata, veikkaampa löytyvän ylestä vaikkei siellä kauaa ole vaikuttanut.

    Äänestä

  • Kaikenvastustaja kirjoitti:

    Tärkeimmät tiedotusvälineet on ruotsalaisten omistuksessa. Siis nämä lehtitalot ja Alma Media eli MTV-3 ja Sub-TV. En tiedä yksityiskohtaisemmin, mutta kyllä se ruotsalaisomistus on tosiasia.

    Suomalaiset ovat Suomessa lähinnä vieraita eli kylässä. Me mitään enää itse omisteta tai mistään päätetä.

    Ja ihmiset kantavat vaahto suussa rahaa Suomeen rantautuneisiin yhtiöihin, kuten Ikeaan, Clas Ohlsoniin ja H&M:ään. Onhan niitä muitakin. Ja Stockmann:kin rahoittaa jotain ihme yhdistystä tai vastaavaa jonka suuri päämäärä on vahva ruotsin kielen asema Suomessa. Kyllä taas korpeaa koko rahalla! :(

    MTV Oy:n (Maikkarin) omistaa ruotsalainen Bonnier & Bonnier AB. Alma Medialla ei ole MTV3:n ja Subtv:n kanssa enää tekemistä. Alma Median ruotsalaisuusastetta voit laskeskella tuolta:
    http://www.almamedia.fi/suurimmat_omistajat_ja_omistus

    Äänestä

  • omistus kirjoitti:

    Pahoittelut väärästä tiedosta. Se vain tuli jostain muistin syövereistä. Pirskules; luulin, että se Bonnier osti koko Alman. Muistin nämä omistusjutut iiiiiiiihan pieleen! ;)

    No, Maikkari kuitenkin on ruotsalaisten omistuksessa.
    *Poistuu takavasemmalle lukemaan talousalan lehtiä.* :)

    Äänestä

  • väärä jäsenkirja kirjoitti:

    Jungnerista ei kovin pitkäaikaista vaaraa ole. Hänellä on väärän puolueen jäsenkirja taskussa ja palli heiluu jo uhkaavasti.

    Jungnerin syrjäyttämisajankohdasta voisi veikkaus tehdä hyvän pelikohteen. Seuraajaakin voisi veikata, veikkaampa löytyvän ylestä vaikkei siellä kauaa ole vaikuttanut.

    Ylen Heinonen (kok). Hän osoitti olevansa vahva, kun sai Sonerankin kaatumaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yleisradiossa kirjoitti:

on ruotsalainen johto?

Voisiko joku vähän selittää, kun en tällaista älyttömyyttä ymmärrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu