furunkuloosi??

Isorotuisen koiramme (leonberg,saksanp.)kaikkien neljän tassun karvat ovat olleet punaiset ja ahkerasti poika on niitä nuollut ja järsinyt. Sieltä löytyi punoittavia alueita varpaiden välistä ja anturoiden juurilta. Yhdestä varpaanvälistä löysin vertatihkuvan "ruhjeen". Kävimme sitten Ell ja hän meinasi että voisi olla furunkuloosia ja määräsi antibiootit ja kortisonit(myös paikallishoito-ohjeet: Mäntysuopa liotus, pesu ja hyvä kuivausyms.).Niitä on nyt syöty viikon verran.Ell meinasi että tuo "ruhje" näyttäisi siltä että siinä olisi voinut olla rakkula joka on puhjennut mutta paripäivää sitten kun iho oli parempi niin ei siellä näkynyt kuin muutama pienen pieni rupi eikä näyttänyt sellaiselta puhjenneelta rakkula ruvelta koska olivat niin olemattoman kokoisia. Enkä ole missään muualla tassuissa rakkuloita nähnyt, enhän edes tiedä minkä näköisiä rakkulat ovat. Myös ruoka laitettiin vaihtoon. Meillä on ollut vaikeaa löytää sopivaa ruokaa koirallemme. Kasvattajan ohjeiden mukaan ruokimme pennusta asti adultilla (Tiedän, olen tyhmä) mutta sitten seurasi haimatulehdus ja 2 vkon oksentelu. Vaihdoimme ruoan Brit nimiseen joka puolestaan aiheutti valtavat ulostemäärät. Sitten vaihdoin Nutra Gold Holisticiin joka vaikutti muuten hyvältä ja 15 kg tulikin syötyä kokonaan kunnes tämä tassuongelma alkoi.Voisiko siis johtu tästä nutra Goldista??? Ell kehoituksesta vaihdoimmekin taas ruokaa ja nyt on vajaa viikko syötetty Eagle Packi holisticiä. Nyt kuitenkin näyttäisi että tassut punoittavat taas vähän enemmän (kun olivat jo vaaleanpunaiset välissä) ja rapsutus/nuolemisvietti palaamassa vaikka antibiooti ja kortisonit on saanut säännöllisesti. Kysynkin siis kuinka kauan menee uuden ruuan aloittamisesta että tassut paranee?? (Tämä vain on oletus että uusi ruoka sopisi paremmin) vai vaihdetaanko taas ruoka toiseen...
76013
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaihdoimme koiramme ruokavalion monen vuoden kärsimysten ja antibioottikuurien jälkeen Yrjölän puuroon (resepti löytyy netistä) ja pikkuhiljaa parin kuukauden kuluessa koira pääsi vaivoistaan. Myös muita vastaavia "ihmeparanemisia" on tuttavapiirissä ollut. Kokeilla ainakin kannattaa.

Äänestä
  • Keitin 10 litran satsin yhdellä kertaa lihapuuroa, johon sekoitin riisiä, jauhelihaa ja porkkanaraastetta. Osan puurosta pakastin.
    Lisänä voi antaa omia kotiruuan tähteitä. Papanoitakin annoin ja ne olivat ankkaperuna papanoita, koska yksi koiristani oli allerginen.
    Varpaidenväli punoitus saattaa johtua myös kosteudesta. Ripottele varpaiden väliin esim. Natusen talkkia mutta tee se ulkona, helpottaa kummasti.

    Äänestä

liian nopeasti ruokia, ei vaikka ei furunkuloosia olisikaan. Ruuan vaikututukseen voi mennä jopa 2 kuukautta. Eli lääkekuurin loputtua jatka ihmeessä mäntysuopapesua, kortisoonia ja hyväksi todettua ruokaa.

Toisaalta, monet eläinlääkärit tarjoavat ensimmäisenä vaihtoehtona aina tuota furunkuloosia, mielestäni allergiat yleensä kannattaisi sulkea pois.

Äänestä

Tassuongelmat voivat hyvinkin johtua ruoasta. Kokeilkaa vaihtaa ruoka esim. James Wellbelovedin kalkkunariisiin tai Royal Caninin Sensitiveen. Lisäksi Megadermia (tuloksia alkoi meillä näkyä 6 viikon jälkeen) päivittäin ruoan joukkoon ja maitohappobakteeria (on hyväksi muulloinkin kuin antibioottikuurin yhteydessä). C-vitamiinia (Ester C) voi myös antaa, varsinkin kun koiralla on jotakin tulehduksia.

Tai siirtykää Barf-ruokintaan: http://koirakopla.com/koiratietoa.html#ruokinta
Olen sen kuullut auttavan furunkuloosiin.

Äänestä
  • hei!

    Bokserini aikoinaan sairastui furunkuloosiin sekä oksenteli lähes päivittäin tyhjällä vatsalla. Oksentelun kaikki terveydelliset (ml. vierasesineet vatsassa) suljettiin eläilääkärillä pois. Furunkuloosin kanssa olin tulla hulluksi, kun mitkään hoidot, pesut, tassujen kuivaamiset eivät auttaneet. Ja koiralla oli ilmiselvästi liikkuminen erityisesti kuivalla pakkasilmalla todella kivuliasta. Sain eläinlääkäriltä suosituksia erilaisista valmisruoista, jotka muka sopivat allergisille koirille. Ei niistä mikään auttanut koirani vaivoihin.

    Vaihdoin valmispapanat itse tehtyyn ruokaan, milloin se oli tuota Yrjölän puuroa, milloin raakaa lihaa tms. Koiran oksentelu poistui lähes välittömästi ja furunkuloosin oireet vähenivät huomattavasti ollen lopulta enää lieviä ja toistuivat vuosittain vain harvakseltaan.

    En ikinä saanut eläinlääkärin tukea teorialleni, että syynä vaivoihin oli valmisruokien lisäaineet. Mutta edelleen olen vakuuttunut siitä, että teolliset ruoat eivät vaan koiralleni sopineet.

    Äänestä

  • Tämä kyseinen Jamesin ruoka oli yksi vaihtoehto ruokaa vaihdettaessamme mutta päädyimme kuitenkin eagle packiin koska jamesilta ei ollut puppy large breediä. Koiruutemme on 10kk enkä haluisi aikuisten ruokaa vielä syöttää ellei ole ihan pakko...Pentuna kun sai adulttia...

    Äänestä

  • apua kaivataan.... kirjoitti:

    Tämä kyseinen Jamesin ruoka oli yksi vaihtoehto ruokaa vaihdettaessamme mutta päädyimme kuitenkin eagle packiin koska jamesilta ei ollut puppy large breediä. Koiruutemme on 10kk enkä haluisi aikuisten ruokaa vielä syöttää ellei ole ihan pakko...Pentuna kun sai adulttia...

    Kyllä 10 kk:n ikäiselle koiralle voi syöttää jo aikuisten ruokaa. Kun koira on saavuttanut 80 % aikuisiän koostaan, voi siirtyä aikuisten ruokaan. Lisää ruokaan pieni loraus kylmäpuristettua rypsiöljyä kerran päivässä ja kerran päivässä Megadermia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apua kaivataan kirjoitti:

Isorotuisen koiramme (leonberg,saksanp.)kaikkien neljän tassun karvat ovat olleet punaiset ja ahkerasti poika on niitä nuollut ja järsinyt. Sieltä löytyi punoittavia alueita varpaiden välistä ja anturoiden juurilta. Yhdestä varpaanvälistä löysin vertatihkuvan "ruhjeen". Kävimme sitten Ell ja hän meinasi että voisi olla furunkuloosia ja määräsi antibiootit ja kortisonit(myös paikallishoito-ohjeet: Mäntysuopa liotus, pesu ja hyvä kuivausyms.).Niitä on nyt syöty viikon verran.Ell meinasi että tuo "ruhje" näyttäisi siltä että siinä olisi voinut olla rakkula joka on puhjennut mutta paripäivää sitten kun iho oli parempi niin ei siellä näkynyt kuin muutama pienen pieni rupi eikä näyttänyt sellaiselta puhjenneelta rakkula ruvelta koska olivat niin olemattoman kokoisia. Enkä ole missään muualla tassuissa rakkuloita nähnyt, enhän edes tiedä minkä näköisiä rakkulat ovat. Myös ruoka laitettiin vaihtoon. Meillä on ollut vaikeaa löytää sopivaa ruokaa koirallemme. Kasvattajan ohjeiden mukaan ruokimme pennusta asti adultilla (Tiedän, olen tyhmä) mutta sitten seurasi haimatulehdus ja 2 vkon oksentelu. Vaihdoimme ruoan Brit nimiseen joka puolestaan aiheutti valtavat ulostemäärät. Sitten vaihdoin Nutra Gold Holisticiin joka vaikutti muuten hyvältä ja 15 kg tulikin syötyä kokonaan kunnes tämä tassuongelma alkoi.Voisiko siis johtu tästä nutra Goldista??? Ell kehoituksesta vaihdoimmekin taas ruokaa ja nyt on vajaa viikko syötetty Eagle Packi holisticiä. Nyt kuitenkin näyttäisi että tassut punoittavat taas vähän enemmän (kun olivat jo vaaleanpunaiset välissä) ja rapsutus/nuolemisvietti palaamassa vaikka antibiooti ja kortisonit on saanut säännöllisesti. Kysynkin siis kuinka kauan menee uuden ruuan aloittamisesta että tassut paranee?? (Tämä vain on oletus että uusi ruoka sopisi paremmin) vai vaihdetaanko taas ruoka toiseen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu