vieläkö

6209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

alkaa tulla esiin tuon dvd formaatin kapasiteetti ja sen riittämättömyys. Nyt kannattaa ostaa elitee sun muita bokseja uudella rikkoutumattomalla prossulla. On sitten kivompi päivittää super-eliteen vähän ajan päästä - siinä saattaa olla jo hd-dvd pyöritin. Joko ahkerimmilla on boksi hankittu kolmeen kertaan ? Aika kallista.

Äänestä

Nyt, lokakuussa 2007, olemme paljon viisaampia ja tiedämme että artikkelissa mainitut PS3-ongelmat aiheuttivat GTA4-julkaisun siirtymisen kauas vuoden 2008 puolelle.

Ilman näitä PS3-ongelmia, olisimme päässeet pelaamaan GTA4:ää jo parin viikon päästä. Xbox360 -versio, kuten jo kaikki tiedämmekin, oli hyvin aikataulussaan julkaisua varten. Jopa niinkin hyvin, että toimittajatkin päästettiin kokeilemaan peliä heinäkuun E3-messuilla.

Äänestä
  • xboxille tulee riisuttu versio pelistä, sen takia kehitys on vähän edellä. ja tästä johtuen sille tulee myös myöhemmin pari päivitystä kun kaikkea ei saa mahtumaan dvd-levylle.

    Äänestä

  • pasi r. kirjoitti:

    xboxille tulee riisuttu versio pelistä, sen takia kehitys on vähän edellä. ja tästä johtuen sille tulee myös myöhemmin pari päivitystä kun kaikkea ei saa mahtumaan dvd-levylle.

    sinut on tunnistettu. tule ulos kolostasi. älä pelkää :)

    Äänestä

"Houser muistutti kuitenkin, että myös PlayStation 3 -version kehittämisessä on omat ongelmansa. Miehen mukaan Rockstar ei ole selvittänyt vielä läheskään kaikkia haasteitaan pelin suhteen."

Ei se ps3:kaan mene hyvin ja muistuttaisin, että KAIKKI pelikuvat, videot ja jopa demot ovat Xbox versiosta. Entäs onko niitä kuvia ym. Ps3 versiosta? EI OLE!

Siis XO:lle on mahdollista tehdä GTA IV. Ps3:lle ei.

Äänestä
  • pasilla alkaa olla selkä märkänä (ja xbox368 huollossa :D)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku kirjoitti:

boksi poju väittää muuta.
http://pelaajalehti.com/2007/05/04/gta-iv-xbox-360-core-ei-kiintolevya/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu